2010-luvun parhaat elokuvat

Postikortteja Tukholmasta

Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.

Vuoden 2019 elokuvakartta niiden nimikkeiden osalta, jotka olen rekisteröinyt letterboxiin.

Pian päättyvän vuosikymmenen parhaita elokuvia on jo ehditty listata eri kohteissa. Tuttuun tyyliin kohua herätti Cahiers du cinéman lista, johon oli listattu yksi amerikkalainen teos. David Lynchin televisiosarja Twin Peaks oli listan kärjessä, ja valinta herätti lähinnä samaa sekavaa nurinaa kuin samaisen lehden vuoden 2017 parhaat elokuvat, jolloin samainen televisiosarjan kausi oli paras 17-tuntinen elokuva. Ehkä lehden symboliikasta voi kuitenkin vetää sen johtopäätöksen, että 2010-luku oli ennen kaikkea amerikkalaisten sarjojen juhlaa — elokuvien kustannuksella.

Omalle listalleni olin jo ehtinyt kasata yli 30 elokuvaa ennen kuin Cahiersin lista tuli julki, joten sillä ei ollut vaikutusta valintoihini, mutta valitsin lopulta 35 elokuvaa, enkä yhtään amerikkalaista (tosin Wieniin sijoittuvassa Museum Hoursissa on amerikkalaista rahaa mukana). Tällaisesta rajauksesta saa varmastikin kommunistin leiman, mutta ehkä se ei ole niin vaarallista Voiman bloggaajalle.

Syyt rajaukseen ovat tietysti osittain kulttuuripoliittisia, mutta rajaaminen myös vapautti ajattelemaan ns. “laatikon ulkopuolelta” ja mitä pidemmälle listaa pääsin, sitä paremmalta valinta tuntui. Jos tällaisilla listoilla on mitään hyötykäyttöä, niin se on juurikin uusien elokuvien suosittelu listan lukijoille. Mitä enemmän listalla on (paljon elokuvia katsoville ihmisille) tuttuja nimikkeitä, sitä vähemmän listalla on tilaa erikoisimmille valinnoille.

2010-luku oli ennen kaikkea Hollywoodin yhä aggressiivisemmin isoihin tuotantoihin panostavan strategian riemujuhlaa. Sen seurauksena Yhdysvalloissa tehdään yhä vähemmän aikuisille suunnattuja (draama)elokuvia, joita on ylipäätään mahdollista nähdä Suomessa festivaalien ulkopuolella (tai ainakaan ilman amerikkalaisten vuokraamojen vouchereita). Rajaamalla pois ne elokuvat, jotka ehkä kaipaisivat lisää huomiota, tein tietysti karhunpalveluksen monille pienille amerikkalaiselokuville kuten You’re Next, Martha Marcy May Marlene, At Berkeley, Meek’s Cutoff tai Hale County This Morning, This Evening. Samalla myös ohjaajien oletettu sukupuolijakauma kärjistyi pahemmin kuin mitä se olisi ollut vapaasti listaamalla.

Mutta 2010-luku oli samalla myös vuosikymmen, jonka aikana ei-englanninkielinen elokuva joutui yhä ahtaammalle Suomessa. Monien listan elokuvien tuominen Suomeen on parhaimmillaankin arpapeliä. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun näin Sorrentinon La grande bellezzan (Suuri kauneus, 2013), ei elokuvalla ollut vielä levittäjää Suomessa (eräs arvostettu kriitikko piti sen levitysmahdollisuuksia hyvin epätodennäköisenä). Lopulta se sai Suomessa yli 20 00 katsojaa (suhteellisen paljon italialaiselle elokuvalle) ja parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Tätä kirjoittaessa tuntuu epätodennäköiseltä, että suomalaisyleisölle tuntemattoman art house -ohjaajan elokuvalla — britit ja amerikkalaiset pois lukien — olisi mahdollista nousta enää vastaaviin lukemiin elokuvateattereissa.

Valintaa pohjusti myös amerikkalaislehtien listojen lukeminen ja niiden isänmaallisuus. Amerikkalaisilla kriitikoilla on jo riittävästi valtaa nostaa haluamiaan elokuvia tapetille, joten katsoin parhaimmaksi keskittyä niihin muihin maihin ja kulttuureihin, joilla on taiteellisesti korkealaatuinen elokuvateollisuus. Tai siis oikeastaan muihin suosikkeihini, sillä eihän 35 elokuvaa kymmenen vuoden ajalta voi olla juuri muuta kuin subjektiivinen lemmikkien listaus. Siis lienee sitäkin tärkeämpää, jos onnistuu myös sanomaan  jotain tai herättämään kussakin lukijassa pohdintoja siitä mihin aikaansa käyttää.

Elle (Paul Verhoeven)

Taxi (تاکسی, Jafar Panahi)

Holy Motors (Leos Carax)

Les Salauds (Claire Denis)

Mainos (teksti jatkuu alla)

Le Havre (Aki Kaurismäki)

Drug War (毒戰, Johnny To)

Melancholia (Lars Von Trier)

Burning (버닝Lee Chang-dong)

Lazzaro felice (Alice Rohrwacher)

The Assassin (刺客聶隱娘, Hou Hsiao-hsien)

Museum Hours (Jem Cohen)

Leviathan (Левиафан, Andrey Zvyagintsev)

Säilöttyjä unelmia (Katja Gauriloff)

Adieu au langage (Jean-Luc Godard)

La grande bellezza (Paolo Sorrentino)

Tinker Tailor Soldier Spy (Tomas Alfredson)

I Wish (奇跡, Hirokazu Koreeda)

Closeness (Теснота, Kantemir Balagov)

Toni Erdmann (Maren Ade)

Wuthering Heights (Andrea Arnold)

The Arbor (Clio Barnard)

Sieranevada (Cristi Puiu)

Sleeping Beauty (Julia Leigh)

The Day After (그 후, Hong Sang-soo)

La piel que habito (Pedro Almodovar)

Plaire, aimer et courir vite (Christophe Honoré)

The Killing of a Sacred Deer (Yorgos Lanthimos)

Autobiografia lui Nicolae Ceaușescu (Andrei Ujică)

L’Apollonide: Souvenirs de la maison close (Bertrand Bonello)

En duva satt på en gren och funderade på tillvaron (Roy Andersson)

Climax (Gaspar Noé)

The Souvenir (Joanna Hogg)

As Mil e uma Noites (Miguel Gomes)

Berberian Sound Studio (Peter Strickland)

Mountains May Depart (山河故人, Jia Zhangke)

Lista ei ole missään erityisessä järjestyksessä ja siinä on pyritty käyttämään kunkin elokuvan alkuperäistä nimeä. Aasialaisten elokuvien googlettamisen helpottamiseksi mukana on myös niiden englanninkielinen nimi.

Kommentoi Facebookissa
Mikko Pihkoluoma

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.