Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Alice Rohrwacheria on pidetty yhtenä kilpasarjan suosikeista jo useamman viikon ajan ja tänään iltapäivällä ensi-iltansa saanut Happy as Lazzaro (Lazzaro Felice) sai Cannesin isoimman salin taputtamaan melkein vartin ajan lopputekstien päätyttyä.
Tarina käynnistyy 80- tai 90-luvun maaseudulla Italiassa, jossa Marchesa Alfonsina de Luna pyörittää tupakkatilaa. Tilan työläiset eivät vain tunnu saavan lainkaan palkkaa ja ovat jatkuvasti veloissa. Kun isäntäperheen poika ja Lazzaro katoavat, paikalle soitetaan viimein poliisit, jotka toteavat torppariuden olevan nykyään kiellettyä.
Tämän alkuasetelman jälkeen tapahtuu monta hauskaa käännettä, jotka kuulostavat kirjoitettuna entistäkin kummallisemmalta. Lazzaro mm. muuttuu pyhimykseksi eikä vanhene päivääkään, kun elokuvassa siirrytään nykyaikaan.
Monessa kohtauksessa toistuu yhä uudelleen ihanan naiivin huumorin välityksellä kysymys oikeudenmukaisesta palkasta. Vaivihkaa maatyöläisten hyväksikäyttöä verrataan nykypäivän paperittomien työoloihin Italiassa. Elokuva tanssii monen paradoksin välillä: se on tarina pyhimyksestä, jossa köyhät käännytetään kirkosta ja mitä kevein elokuva pankkikriisistä.
Ilahduttavinta on, että Rohrwacher onnistuu sanomaan paljon saarnaamatta lainkaan. Kaikkiin kohtauksiin liittyy lempeys eikä ohjaaja tunnu olevan kiinnostunut synnyttämään luokkavihaa ihmisten välillä. Elokuvan naiivius tuntuu todella italialaiselta, mutta sitä voisi ehkä kuitenkin parhaiten verrata Chapliniin. Tai miksei myös Kaurismäkeen, jolle useiden vuosikymmenien sulava sekoittaminen on mitä luonnollisinta. Upea maaseudun filmikuvaus vetää hetkittäin vertoja Malickin Days of Heavenille.
Eilen punaisella matolla asteli 82 naista, jotka edustivat niitä naisia, jotka ovat olleet ehdolla Kultaisen palmun saajaksi. Heidän joukossaan astellut Agnès Varda otti tänään kuvia Rohrwacherista näytöksen päätteeksi. Happy as Lazzaro on kilpasarjan tähän asti paras elokuva, joka toivottavasti palkitaan sillä suurimmalla ja kauniimmalla.
Alle tunti näytöksen jälkeen Rohrwacher käveli näyttelijöidensä kanssa Croisettella ottaen kuvia halukkaiden kanssa.
