Postikortteja Tukholmasta
Tukholman yliopistossa elokuvatutkimusta opiskellut Mikko Pihkoluoma bloggaa kulttuurista ja matkailusta.
Ranskan kauhukakara Gaspar Noé on viimeiset 15 vuotta tehnyt elokuvia pääasiassa englanniksi, mutta tämän vuoden tammikuussa alkunsa saanut Climax on paluu ranskankieliseen elokuvaan. Aiemmin lähinnä pahennusta Cannesissa aiheuttanut ohjaaja voitti festivaaleilla ensimmäisen palkintonsa 20 vuoteen (edellinen tuli elokuvalle Yksin kaikkia vastaan, v. 1998).
Climax on ehkä hieman kesympi versio Noéa, mutta silti täynnä ehtaa pahaa oloa niille, jotka haluavat järkyttyä. Elokuvan julisteessa käyttäytymismalli on nostettu etualalle: ”You despised I Stand Alone. You hated Irreversible. You loathed Enter the Void. You cursed Love. Now try Climax.”
Noé on eittämättä tietoinen elokuvansa ”kesyydestä”, sillä Tukholmassa järjestetyssä yleisötilaisuudessa eräs kysyjistä tivasi, että onko Noé tosiaan mennyt suosittelemaan elokuvaa 10-13-vuotiaille ja hetkeäkään empimättä ohjaaja vastasi myöntävästi.
Paljon improvisointia sisältävä elokuva alkaa lyhyen intron jälkeen tanssiryhmän jäsenten koehaastattelunauhoilla, jotka pyörivät kirjahyllyn keskelle sijoitetussa televisiossa. Oikealla puolella on kasa VHS-kasetteja (mm. Pasolinin Salo), sillä tarina sijoittuu 90-luvulle. Tanssiesityksen jälkeen alkaa bileet, joissa yksi tanssijoista laittaa sangriaan LSD:tä aiheuttaen täydellisen kaaoksen.
Elokuva perustuu alkutekstien mukaan tositapahtumiin, mutta Tukholmassa Noé ei suostunut nimeämään paikkakuntaa tai enempää yksityiskohtia. Hän tosin paljasti, että kuvauksien aikana näyttelijät saivat vaikuttaa väkivaltaisen kaaoksen tapahtumiin suhteellisen vapaasti ja valita seksikumppaninsa. ”Jos haluat potkia tai löydä jotain tyyppiä, niin voin koittaa toteuttaa sen, mutta pitää käydä kysymässä siltä”, ohjaaja tiivisti.
Vain kahdella elokuvan esiintyjistä oli aiempaa kokemusta näyttelemisestä, mutta elokuva on silti Noén uran parhaiten näyteltyjä elokuvia, jossa hahmot ja niiden ulosanti eivät tunnu lainkaan väkinäisiltä. Ohjaajan mukaan kuvauksissa vallitsi myös hänen uransa harmonisin tunnelma eikä riitoja ollut lainkaan.
Tanssijat sopivat fyysisistä elokuvistaan tunnetun ohjaajan tarkoituksiin kuin nenä päähän. Elokuvan alkupuoliskon päättävä ja bileitä edeltävä tanssinumero on puhdasta elokuvaa ja elokuvan varsinainen kliimaksi.
Ranskalainen ei ole koskaan ollut kovin kiinnostunut siitä miten hölmöiltä tai kyseenalaisilta hänen luomansa hahmot vaikuttavat eikä tälläkään kertaa ole sankareita tai varsinaisia pahiksia. Osa hahmoista käyttäytyy väkivaltaisemmin kuin toiset, koska kukaan ei ole estämässä.
Noén ihmiskuva on varsin synkkä, mutta usein elokuviin mahtuu myös jotain kaunista tai jopa hauskaa, ainakin tummimman huumorin ystäville. Häntä kiehtoo ihmisen primitiivisimmät impulssit, joiden kaitsemisessa järki ei aina tunnu voittavan, ja etenkin keholliset nautinnot.
Estottomat ja vartaloitaan ylpeästi kannattelevat tanssijat piristävät ranskalaisen pervon kuvakieltä positiivisella tavalla, vaikka edellisen elokuvan orgioita on turha odottaa. Climax on audiovisuaalinen ja fyysinen kokemus, jonka biisivalinnat ovat silkkaa hunajaa Aphex Twinistä Soft Celliin.
Suomen ainoat tiedossa olevat näytökset Night Visionsissä 21. ja 24. marraskuuta
