Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Fanny Malinen
Kun leirejä häädetään, mitä Occupy tarkoittaa?
Occupy-leiri Lontoon Cityssä, St.Paul’sin katedraalin edustalla, häädettiin helmikuun lopussa. Vaikka jäljellä on kaksi pienempää leiriä, on korkeaprofiilisen, sijainniltaan keskeisen tukikohdan puuttuminen alkanut herättää kysymyksiä liikkeen luonteesta.
Occupy-liikettä on alusta alkaen kritisoitu selkeiden vaatimusten puutteesta. Kun liike jakautuu ihmisten välille, joille valtausliikettä ei ole ilman valtausta, ja niiden, jotka pitävät telttailua yhtenä taktiikkana muiden joukossa, ovat monet jo valmiit julistamaan Occupyn menneen talven lumiksi. Väitän kuitenkin, että tämä monimuotoisuus sekä sisällön että taktiikoiden suhteen on nimenomaan vahvuus.
Etenkin Britanniassa, jossa valtion rooli on pohjoismaista hyvinvointivaltiota pienempi ja poliitikot helposti lobattavissa, on valtava määrä erilaisia kampanjoita ja organisaatioita. Ne hukkuvat helposti toistensa jalkoihin, ja kun median omistus ja intressit ovat keskittyneet harvoihin käsiin kuten viimekesäinen Murdoch-skandaali osoitti, on hajanaisia ääniä vaikea saada kuuluviin. Monet esimerkiksi leikkauksia vastustavat ryhmät kampanjoivat samojen asioiden puolesta, mutta erilaisin painotuksin.
Occupylla ei ehkä ole selkeää agendaa, mutta sillä on – niin kaupalliselta kuin se kuulostaakin – brändi. Tämä kävi selväksi taas viime viikolla, kun muutama Occupy-aktiivi pystytti telttansa itälontoolaiseen puistoon. Paikalliset asukkaat ovat kuukausia vastustaneet sitä, että osa puistosta jyrättäisiin koripallon harjoituskentän tieltä. Vasta Occupyn myötä oli mediahuomio taattu: yhdistämällä tulevat olympialaiset ja teltat samaan otsikkoon myydään lehtiä – ja saadaan läpi viesti taloudellisesta eriarvoisuudesta.
Lasken Occupyn vahvuudeksi myös sen, ettei se ole yhtä järjestäytynyt kuin järjestöt. Vaikka byrokratiattomuus joskus tarkoittaakin yleiskokousten venymistä monituntisiksi tai ettei kellään ole antaa selkeää vastausta siihen, miten ”virallisesti” tulisi perustaa työryhmä, tarkoittaa se myös että nämä asiat sujuvat niin kuin tekijä ne päättää tehdä. Liike ei juutu paikoilleen, ja se on todella demokraattista.
Kun kääntää katseen maailmalle, huomaa, että kansainvälisesti liikkeen sisällä on erilaisia painotuksia: Espanjan indignados luopuivat pysyvistä leireistä jo viime syksynä kanavoidakseen energiansa ulospäin, italialaisilla ja ranskalaisilla on ollut vaikeuksia pystyttää leirejä virkavallan kovien otteiden vuoksi. Samoin Yhdysvaltojen Occupyt ovat talven mittaan tehneet paljon muuta kuin telttailleet – esimerkiksi mielikuvituksellista, rauhanomaista suoraa toimintaa. Kevät näyttää, mihin Lontoo tässä joukossa sijoittuu.
