Mitt Romney, usko Amerikkaan

Kirjeenvaihtajat

Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.

Teksti Varpu Lotvonen

Grand Old Partyn presidenttiehdokas on perheenisä & talousnero, mutta ei ehkä tarpeeksi konservatiivinen.

Mitt Romney on edelleen vahvistumassa GOP:n, eli Grand Old Partyn presidenttiehdokkaaksi. (Sivuhuomiona mainittakoon, että jostain syystä myös Ron Paul kampanjoi edelleen.) Koska Romney on monelle huomattavasti tuntemattomampi hahmo kuin Barack Obama, koetin ottaa selvää siitä, mikä Mitt sanoo olevansa miehiään.

Perusasiat löytyvät suoraan Mitt Romneyn kotisivuilta.

Mitt on ytimeltään perheenisä. Sen lisäksi hän on myös vaatimattomasta taustasta kohonnut talousnero ja miljonääri, jonka varallisuus on internetlähteiden mukaan 250 miljoonan dollarin luokkaa. Hänellä on rakastava vaimo, viisi lasta ja 16 lapsenlasta, joista hän puhuu lämpimin äänenpainoin.

Hyvillä perhesuhteilla ei kuitenkaan käydä kummoista kampanjaa, joten Romney korostaa saavutuksiaan, eli sitä että hän on pelastanut Massachusettsin osavaltion, Salt Lake Cityn olympialaiset sekä pari investointi- ja konsultointialan yritystä taloudelliselta tuholta. Kuten hän sanoi esivaalien voittopuheessaan, hänelle on kertynyt kokemusta, joka voi auttaa pelastamaan Amerikan “Obama-taloudelta”.

Mitt Romneyn keinoja Yhdysvaltain talouden pelastamiseksi ovat kova työ, yrittämisen vapaus ja innovaatio. CNN-televisiokanavan haastattelussa hän kertoi myös, että hänen kampanjansa on suunnattu keskiluokalle, jonka hän uskoo olevan “Yhdysvaltojen 90–95 prosenttia”.

Romney ei ole kampanjoimassa köyhien puolesta, toisin kuin Obaman väitetään tekevän, sillä köyhillä on hänen mukaansa jo riittävä turvaverkko. Keskiluokkaa tukeakseen hän tahtoo pienentää veroja ja hallituksen budjettia, sekä vähentää hallituksen ylläpitämiä ohjelmia, kuten Obamacare, joka on republikaanien lempinimi Obaman ajamalle terveydenhuoltouudistukselle. Romneyn vastustajat olivat huomaavinaan tässä jotain ristiriitaista.

Demokraatit ovat ottaneet Romneyn omakseen pohtien lehdistössä hänen omaisuuttaan ja verojaan, joita hänen huhutaan maksaneen vain 13,9 prosenttia, tarkoituksenaan rakentaa Romneysta kuvaa kansasta vieraantuneena miljonäärinä. Mother Jones News esimerkiksi julkaisi vero-oppaan jonka neuvoja seuraamalla voi tehdä “romneyt” seuraavassa veroilmoituksessa. Twitterissä, joka on selkeä demokraattimedia, kiertää vitsejä kuten @LOLGOP: “Romney 2012. Because you can’t literally make Wall Street the president.”

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Kaikenkaikkiaan Romneyn kampanjointi on alkanut mukavasti. Hän on asettunut hanakasti lähes kaikkea sitä vastaan, mitä Obama edustaa ja pitää näkyvimpänä teemanaan talouden korjaamista. Äärirepublikaanit eivät kuitenkaan vielä voi luottaa siihen, että Romney olisi riittävän konservatiivinen ollakseen heidän ehdokkaansa, sillä vuonna 1994 hän sanoi abortin olevan OK. Jää nähtäväksi, onnistuuko Romney saamaan republikaanien rivit täysin puolelleen.

Kommentoi Facebookissa
varpu lotvonen