Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kristiina Koivunen
Irakin kurdit eivät arvosta omaa historiaansa.
Vanhat luonnonmateriaaleista rakennetut talot ovat kauniita. Kuva: Asso Zand.
Luin kesällä Suzanna Clarken kirjan A House in Fez: Building a Life in the Ancient Heart of Morocco. Tämä australialainen toimittaja ja hänen miehensä ihastuivat Marokon historialliseen pääkaupunkiin niin paljon, että he hankkivat sieltä talon, joka on ainakin kolmesataa vuotta vanha.
Kirjassan Clarke kertoo, millaista on elämä ikivanhassa kaupungissa, jonka kadut ovat niin kapeita, etteivät autot mahdu sinne. Fezin vanha kaupunki on maailman suurin autoton vyöhyke asukasmäärällä laskien. Kaikki tavarat kuljetetaan aaseilla, myös rakennustarvikkeet. Fezin vanhassa keskustassa asuu useita satojatuhansia ihmisiä, tarkkaa lukua en muista, ja olen jo palauttanut kirjan Uppsalan kaupunginkirjastoon.
Tuo kirja on ollut usein mielessä sen jälkeen, kun palasin tänne autojen ja betonihirviötalojen luvattuun maahan. Suzanna Clarke kertoo kirjassaan, kuinka Marokon viranomaiset kontolloivat tarkasti talojen entisöintiä. Kurdit täytyisi lähettää opintomatkalle Feziin! Täällä jyrätään nyt maan tasalle surutta kaikki, mikä on vielä jäljellä Saddam Husseinin kauden jälkeen.
Sulaymanian vanhassa keskustassa talot on rakennettu tiilistä tai luonnonkivistä ja kadut ovat kapeita (mutta eivät liian kapeita autoille). Taloissa on sisäpihoja, joissa on upeita puutarhoja. Uudet talot sen sijaan rakennetaan niin suuriksi, että ne täyttävät koko tontin. Jos pihalle jää hieman tilaa, se täytetään betonilla.
Sulaymanian basaarialue on suuri. Iltapäivisin ennen auringonlaskua (joka päivä!) siellä on valtava tungos. Mutta Kurdistanissa valmistettua tavaraa saa etsimällä etsiä, melkein kaikki myynnissä olevat tavarat ovat Kiinasta, ja sitä laatua, joka ei kelpaa Euroopan markkinoille. Löytyy toki myös turkkilaisia, iranilaisia, syyrialaisia ja muista Lähi-idän maista tuotuja tavaroita. Löysin ruokakaupasta kuivahiivaa, se oli tuotu tänne Libanonista, jossa myöskin painetaan Irakin Kurdistanissa myytävät viikkolehdet, joissa on värikuvia. Ananasmehupurkin kyljessä luki Made in United Arab Emirates.
Irak oli ensimmäiseen Persianlahden sotaan asti omavarainen elintarviketuotannossa. Kurdistanissa eli Pohjois-Irakissa oltiin omavaraisia myös monessa muussa tuotannossa. Sodat, maaseudun tuhoaminen ja kansainvälinen kauppasaarto raunioittivat niin tuotannon kuin ihmisten toimeliaisuuden. Täällä ihmiset eivät arvosta omaa historiaansa, vaikka se on ihmiskunnan vanhinta historiaa: ihmiskunta siirtyi keräilytaloudesta maanviljelyyn nimenomaan täällä Kaksoisvirran maassa eli Eufratin ja Tigrisin rannoilla.
