Hämeentie 48Kirjoittanut jukka vuorio

Työllistääkö turkis?

Lukuaika: < 1 minuutti

Työllistääkö turkis?

Vellamonkatu 30Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Jukka Vuorio

Turkisalan yksittäistapaukset eivät olekaan yksittäisiä.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, turkistarhaajat ja sikafarmarit ovat jo pitkään kuitanneet kaikki eläintuotantotiloilta saadut valo- ja videokuvat eläinsuojelulain rikkomuksista yksittäistapauksina. Elitarviketurvallisuusvirasto Eviran raportin perusteella yksittäistapauksista puhuminen on kuitenkin perusteetonta.

Eviran sivuilta löytyvästä taulukosta (PDF) selviää, että vuosina 2001-2007 tarkastetuista turkistiloista joka vuosi vähintään 25 prosenttia syyllistyi eläinsuojelulain laiminlyönteihin eikä kyennyt täyttämään lain minimivaatimuksia. Vuonna 2008 18 prosenttia tarkastetuista tarhoista ei täyttänyt minimivaatimuksia. Kun Suomessa on noin neljä miljoonaa turkiseläintä, tarkoittanevat Eviran julkaisemat tulokset sitä, että päivittäin vähintään kymmeniä tuhansia tuotantoeläimiä joutuu eläinsuojelulain rikkomusten kohteeksi.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Olen lisäksi pitkään ihmetellyt turkisalan ja sen puolustajien puheita turkisteollisuuden työllistävyydestä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana – ja varsinkin nyt viimeisimmän kohun aikana – turkistuottajat ovat useaan otteeseen väittäneet tarhauksen työllistävän 22 000 henkilöä.

No, minkinnahkoja tuotetaan Suomessa 1,7 miljoonaa, supikoiria 90 000, hopeakettuja 72 000 ja naaleja 980 000. Niiden arvo on tuottajien mukaan 200 miljoonaa euroa. Se kuulostaa tosi isolta summalta. Tosin joulukuun 2009 Vantaan Fur Centerin turkishuutokauppojen hinnoilla myynnin arvoksi tulisi 138 miljoonaa euroa. Sekin kuulostaa vielä aika isolta summalta. Mutta jos sen 138 miljoonaa muuttaa 22 000 ihmisen kuukausipalkaksi ennen veroja, ja vieläpä olettaa että koko summa on puhdasta voittoa ilman tuotantokuluja, jää kuukauden ansioksi työntekijää kohden 524 euroa. Se on jo aika hemmetin pieni summa.

Yksittäistapausten ja työllistävän vaikutuksen lisäksi turkistuottajat puhuvat mielellään myös siitä, että jos tarhaus lopetetaan Suomessa, se siirtyy Kiinaan ja Venäjälle. En tiedä mitä tämän väittämän pitäisi kuulijassa aiheuttaa. Antti Nylén sanoi sarkastisesti maanantain turkistarhauskieltoa ajaneessa mielenosoituksessa että tällä halutaan meidän ajattelevan, etteivät ryssät ja vinosilmät välitä eläinsuojelulaista. Että on parempi, että tarhaus jatkuu täällä Suomessa, kun meillä on sentään sertifioidut tarhat.

Oikeutta eläimille -yhdistyksen julkituomassa videossa on materiaalia kahdeksalta kotimaiselta sertifioidulta tilalta. Järjestön mukaan juuri nämä tilat edustavat videon pahinta kuvamateriaalia.

Katso myös tarhauskielto.fi.