Hämeentie 48Kirjoittanut jukka vuorio

Mike Tyson ryhtyi vegaaniksi

Lukuaika: 2 minuuttia

Mike Tyson ryhtyi vegaaniksi

Vellamonkatu 30Vellamonkatu 30

Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.

Teksti Jukka Vuorio

Pitäisikö tästä ilahtua?

Entinen moninkertainen raskaansarjan nyrkkeilymestari Mike Tyson on amerikkalaislähteiden mukaan ryhtynyt vegaaniksi.

Eläinoikeuspiireissä keskustellaan nyt, onko ex-nyrkkeilijän tuore kääntymys veganismin maineen kannalta hyvä vai huono homma. Kummallekin mielipiteelle löytyy kannattajia, sillä useat kaduntallaajat muistavat Tysonin yhä teräksenkovana atleettina. Toiset sen sijaan näkevät Tysonissa raiskaajan, pahoinpitelijän ja kokaiiniriippuvaisen ongelmavyyhdin.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Kun Tyson oli parhaimmillaan nyrkkeilijänä, mies oli täysin pysäyttämätön. Lempinimillä Iron Mike ja Kid Dynamite tunnettu nyrkkeilijä jyräsi kolmessa vuodessa kolmen eri nyrkkeilyliiton mestariksi. Aloittaessaan ammattilaisuransa vuoden 1985 maaliskuussa, hän voitti kaikki sen vuoden ottelunsa tyrmäyksellä. Seuraavana vuonna Tyson otteli 20 kertaa, ja voitti ne kaikki. Voitettuaan liittojen mestaruudet Tyson laitettiin ottelemaan hallitsevaa olympiavoittajaa vastaan, ja Iron Mike voitti tietysti senkin matsin.

Niin korkealta on tietysti ennen pitkää tultava myös alas. Tyson tuli alas normaalia kovempaa ja nopeammin. Tyson erosi ensimmäisestä vaimostaan 1989, ja samoihin aikoihin miehen nyrkeistä alkoi kehässä kadota räjähtävin voima. Tysonin elämän mustin hetki koettiin, kun hänet todettiin syylliseksi raiskaukseen 1992. Sen seurauksena entinen mestari istui kolme vuotta vankilassa. Uransa aikana Tyson tienasi ottelupalkkioina ja sponsorituloina yli 300 miljoonaa dollaria. Siitä huolimatta hän ajautui henkilökohtaiseen konkurssiin vuonna 2003, jolloin hänellä oli velkaa 30 miljoonaa dollaria. Vuonna 2007 hän hakeutui vieroitushoitoon kokaiiniriippuvuuden vuoksi.

Tysonin peli ei kuitenkaan ole vielä pelattu. Hän meni viime vuonna kolmannen kerran naimisiin ja esiintyi 2009 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Kauhea kankkunen. Siinä Tyson esittää itseään, ja yksi tyrmäyskin nähdään. Tällä hetkellä mies toimii kyyhkysten kasvattajana. Se tietysti on enemmän tai vähemmän veganismin periaatteiden vastaista, varsinkin kun kyyhkysiä kasvatetaan lentokilpailuja varten. Lisäksi miehellä oli ainakin vielä vuosi sitten lemmikkeinä tiikereitä.

Tysonin parhaimpien saavutusten joukkoon voidaan nyrkkeilyn lisäksi lukea myös vanhalle kunnon Nintendon 8-bittiselle pelikoneelle vuonna 1987 julkaistu Mike Tyson’s Punch-Out! ja Simpsonit -sarjassa usein nähty sivuhahmo Drederick Tatum, joka on ilmiselvä imitaatio Tysonista niin ulkonäön kuin äänenkin puolesta.

Olen aikaisemmin kertonut Fifissä, kuinka jääkiekkokaukaloiden kovin naama Georges Laraque ja vapaaottelija Mac Danzig olivat alkaneet noudattaa vegaanista ruokavaliota ennen kaikkea eläinten oikeuksien vuoksi. Tysonin motiivit ovat vielä hieman piilossa, mutta allekirjoittanut uskoo ihmisten kykyyn muuttua ja on valmis antamaan uusia mahdollisuuksia. Ja Tysonin kannalta parasta tietysti on, että hän asuu Yhdysvalloissa. Siinä maassa sentään vielä osataan arvostaa Jeesusta. Ja Jeesus, jos kuka, oli valmis antamaan katuville anteeksi. Ja kääntämään toisen posken. Johon lyödä.