Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Siru Valleala
Japanissa talouslama uhkaa eniten mummoja, joilla on köyhiä lapsia.
Taloudellisen taantuman aikana yksi ryhmä Japanissa joutuu kohtaamaan toisinaan kohtuutontakin painetta: ikääntyvät naiset. Kaduilla näkee päiväsaikaan iloisesti kuhisevia, lilanharmaaksi hiuksensa värjänneitä mummojoukkioita ikkunaostoksilla, mutta perusarki saattaa olla eläkeläisnaisille hyvin rankkaa. Ja ikkunaostokset todella jäädä ikkunan tuolle puolen.
Tämä johtuu siitä, että Japanissa lasten vanhemmat eivät samalla tavoin saa huokaista helpotuksesta jälkeläisten tullessa täysi-ikään ja työkykyyn, kuten monissa muissa maissa. Taloudellinen avunanto jatkuu pahan paikan tullen yhä edelleen – usein ikääntyneen vanhemman kuolemaan saakka. Ja pahoja paikkoja erityisesti näinä aikoina riittää. Vastikään uutisoitiin yksin elävien ikääntyvien naisten paineista auttaa aikuisia lapsiaan, jotka ovat laman vuoksi menettäneet työnsä. Siitä huolimatta, että pieni eläke riittää tuskin itsellekään, säästetään lapsille ja eletään nälkärajalla – jopa lähes ilman ruokaa. Eräs 78-vuotias tokiolaisnainen esimerkiksi kertoo säästävänsä pienestä eläkkeestään 20 000 jeniä kuussa antaakseen rahan (noin 165 euroa) naimisissa olevalle pojalleen ja lapsenlapsensa koulunkäyntikuluihin.
Erityisesti naiset, joiden aviomiehet ovat jo kuolleet, ovat usein sellaisessa eläketilanteessa, että säästettävää ei luulisi olevan. Japanissa sekä miehet että naiset elävät iäkkäiksi, mutta naiset useimmiten iäkkäimmiksi, joten monet jäävät elämän ehtoolla yksin. He saavat usein erittäin niukkaa eläkettä sen vuoksi, etteivät miestensä elättäminä ole olleet lainkaan mukana kansallisessa eläkesysteemissä. Miehen kuollessa talous kokee kovan iskun. Yksin asuvat iäkkäät naiset ovatkin yleensä paljon vaikeammassa taloudellisessa tilanteessa kuin yksin asuvat miehet.
Tilanteelle on jopa oma nimensä: BB-ongelma (bimbo = köyhä, basan = mummo). Vaikka moni iäkkäämpi nainen olisikin menestyksellisesti toiminut ja ansainnut työelämässä kymmeniä vuosia, saattaa pudotus BB-tilanteeseen tapahtua myös lasten talousongelmien takia.
Raha on japanilaisille hyvin tärkeä ja statusta muovaava asia. Köyhyyttä piilotellaan ja mieluummin otetaan pikkulainoja kuin paljastetaan naapureille huono taloudellinen jama. Ollaan ylpeitä – mutta perheen sisällä asia tuntuu kääntyvän päinvastoin. Kun aikuiset lapset kokevat rahakriisin, vanhemmilta otetaan apu vastaan, vaikka se tarkoittaisi vanhempien elämäntason kurjistumista. Vanhemmat auttavat lapsiaan viimeisillä voimillaan, koska perhe pitää aina yhtä. Yhteiskunta ei ota vastaan, apua ei noin vain heru.
Monet äidit ovat omistaneet koko elämänsä lastensa kasvatukselle, joten lasten auttaminen ei lakkaa missään vaiheessa. Toisinaan tämä ruokkii myös tilannetta, jossa jälkikasvu käyttää vanhempiaan surutta hyväkseen eikä edes etsi uusia töitä. Monilla yli 30-vuotiailla on yhä isin luottokortti käytössään, eikä saavutetusta elintasosta tahdota tinkiä.
Tilanne on pahin perheissä, joissa sekä vanhemmat että lapset ovat jo iäkkäitä – ja naisia. Jos työnsä menettää yli 40-vuotiaana, on vaikea löytää uutta tilalle. Mikäli aviomiestä ei ole, voi nelikymppinen yhä asua kotona vanhempiensa kanssa. Yli 35-vuotiaita jo selkeästi karsastetaan työnhaussa. Kauppojen kassoilta on ehkä helpoin saada hommia, mutta niissä pätevät merkilliset lainalaisuudet. Työnantajalle on esimerkiksi halvempaa palkata päivittäistavarakauppaan neljä henkilöä kymmenellä viikkotunnilla kuin yksi henkilö 40 viikkotunnilla.
Suuri osa japanilaisista tiedostaa kuitenkin taloudellisen ahdingon vaarat jo etukäteen. Kun yhteiskunta ei auta, eikä vanhemmillakaan ole loputtomasti varoja, on pakko säästää. Japanilaiset tuttavani ovat aivan eri tavoin säästäväisiä kuin suomalaiset tuttavani. Kun turvaverkkoja on vähän, on ajateltava aina myös tulevaisuutta, tehtävä laskelmia ja säästettävä pahan päivän varalle. Japanilais-suomalaisissa perheissä tämä toisinaan aiheuttaa ristiriitoja, etenkin, jos rahankäytöstä ei ole selkeitä sopimuksia.
Kun yhteiskunta ei auta, korostuu perheen sisäinen dynamiikka. Talousahdingossa ydinperhe vetää yhtä köyttä ja kaikista yritetään huolehtia parhaan mukaan. Sosiaaliset suhteet – vaikka vaikeaa onkin – kehittyvät aivan toisin kuin länsimaissa.
Ongelmissa ollaan, mutta yhdessä.
