Teksti Tuomas Rantanen

Mikael Pentikäinen, onko Jumala markkinavoimien puolella?

Piti tämäkin kokea. Helsingin Sanomien päätoimittaja ja kustantaja Mikael Pentikäinen kaivaa lehtensä yliöpaikalla esiin Raamatun vertauksen sinapinsiemenen kokoisen uskon vuoria siirtävästä voimasta. Eikä missä tahansa asiayhteydessä: Pentikäinen vertaa tätä raamatullisen uskon voimaa kääntäen siihen markkinoiden epäluottamukseen, joka meille näyttäytyi Kreikan kriisin yhteydessä.

Aukikirjoitettuna – ja tekstin myöhemmät väittämät huomioiden – Pentikäisen vertaus on kai sanovinaan: markkinoiden luottamuksen rakentaminen on kuin yksittäisten ihmisten usko Jumalaan, se siirtää vuoriakin.

Pentikäinen on tuonut julkisuudessa aiemmin esille kristillisen ja eritoten lestadiolaisen vakaumuksensa. Suomessa on uskonnonvapaus eikä maailmankatsomuksensa esille tuomisessa liene muutenkaan mitään pahaa. Oikeastaan tällä äärimaterialistisella aikakaudella voisi jopa kiitellä siitä, että joku kovan vallan edustaja muistuttaa muustakin kuin mammonan arvoista.

Mutta ja mutta. Vaikka HS:n linjoissa ollaan aiemminkin oltu politiikan markkinamukautuvaisuuden ja EU:n kulloisenkin kehityslinjan suhteen optimistisia, tämä kirjoitus on silti aivan uuden lehden kääntävä. Tiettävästi koskaan aiemmin ei tässä vanhan nuorsuomalaisuuden ja valistuksen äänenkannattajassa ole suoraan Jumala ollut oikeistolaisen markkinatalousopin auktoriteettina.

Pentikäisen kirjoituksessa nousee esiin hänen käsityksensä siitä, kuinka juuri markkinavoimat toimivat vallan vahtikoirana paremmin kuin media. Hänen mukaansa Kreikan kriisi osoitti kuinka markkinavoimat reagoivat nimenomaan siihen että olemme Euroopassa laajemmin eläneet yli varojemme ja meidän tulisi nöyrästi huomata – ei suinkaan esimerkiksi tuhlailevan ja kehitysmaita riistävän elämäntapamme, vaan – nimenomaan julkisen sektorin paisuneen liian suureksi. Ahneita eivät ole markkinavoimat, vaan niitä kahlehtimaan pyrkivät poliittiset voimat.

”Jos tässä kriisissä on jotain hyvää, se on se, että markkinavoimat pakottavat meidät elämään aiempaa vähemmän yli varojemme. Globaalin luottamustalouden säälimätön vahtikoira pakottaa meidät toimiin, jotka ehkä hieman keventävät lapsiemme ja heidän lapsiensa taakkaa. Jos niin käy, viime viikkojen kriisi teki meille hyvää.” Näin kirjoittaa siis Pentikäinen.

Nyt ei enää tarvitse kuin pohtia että liikuttaako sekä lehtensä päätoimittajana että kustantajana toimivan Pentikäisen kynää hänen journalistinen vai markkinavoimainen minäpuolensa. Tai sitten voi kysyä, onko sillä edes enää väliä. Samaan suuntaanhan ne tuntuvat osoittavan, ristiriidattomasti, kuten hän on aiemmin tuonut itsekin esiin.

Mutta jos Jumala on markkinavoimien puolella (ellei peräti markkinavoimat itse), mikä auttaisi tänään köyhiä ja kipeitä, maan hiljaisia Euroopassa tai sen raukoilla rajoilla? Mikä pysäyttäisi keinottelijoiden kuppaamisen yhteisestä ämpäristä ja ympäristön tuhoutumisen, sodat öljystä ja maailmanmarkkinoiden hallinnasta? Vai olisiko jälleen Jeesuksen aika tulla heittämään markkinamiehet ja tekopyhät kirjanoppineet ulos temppeleistä? Ehkä mediataloistakin?