Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Kadri Taperson
Viron venäläisväestö tuntee olonsa ei-toivotuksi. Kuka voi korjata tilanteen?
Muistan, kun viime vuonna Tallinnan mellakoiden aikana katsoin Hiidenmaalla televisiota. Jo ennen kuin mitään tapahtui, ymmärsin, että keskikaupungilla voi olla vaarallista. Soitin ystävälle ja kysyin, onko hän Tallinnassa ja voisiko hän poistua keskustasta. Kuulin puhelimessa muitakin ystäviä, jotka kaikki huusivat, että mennään joo, paikat on täynnä natseja ja poliiseja.
No joo. Ymmärsin vasta nyt, tätä kirjoittaessani, että kaksi noista kolmesta ystävästä on venäläisiä. En ollut miettinyt sitä ennen. Mitä se voi tarkoittaa? Että on sellaisia ystäväpiirejä tai ihmisryhmiä, joissa kansalaisuus ei ole minkäläinen ongelma tai kysymys. Joissa kaikki riippuu ihmisestä.
Se ajatus – kaikki riippuu ihmisestä – toistuu usein, kun puhutaan venäläisten integraatiosta Virossa. Toinen toistuva käsitys on se, että asiaa ei voi selittää kenellekään muulle kuin virolaisille. Kun kukaan muu ei ymmärrä.
Virossa asuu yli 100 000 ihmistä, joilla ei ole Viron tai Venäjän kansalaisuutta. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että Viron venäläiset eivät haluakaan olla osa Eestiä. Motivaatiokampanjoita riittää, mutta tuntuu, että asiaa ei ole täällä pohdittu loppuun asti.
Venäläisten ystävien mukaan kansalaisuusprosessiin kuuluva kielikoe ei ole vaikea. Vaikea sanoa – uskon, että monelle ihmiselle kielen oppiminen on luonnostaan vaikea asia. Se on inhimillistä. Kieltenoppimisen taito on jotain, mitä ihmisellä on tai ei ole.
Viime viikolla radiossa kyseltiin niinsanotun harmaan passin omistajilta, että tuottaako Virossa asuminen ilman Viron kansalaisuutta ongelmia. Vastauksia oli erilaisia ja vähän ironisiakin. Äänissä kuului pieni loukkauskin: nämä ihmiset ovat asuneet täällä jo parikymmentä vuotta. Ohjelma loppui lojaaliuskysymyksiin: mitä mieltä olet Viron miehityksestä? Yksi vastasi, että miehitys on myytti, koska Viron kouluissa sai opiskella omalla kielellä ja kirjastoista löytyi vironkielisiä kirjoja. Minunikäisessä tämä herättää kauhua. Voimmeko unohtaa sen ajan? Emme varmasti, mutta ei ole oikein muistaa sitä aina, kun venäläinen tulee vastaan kadulla.
Radiosta kuulin myös, kun kaksi lehtimiestä analysoi, miksi Viron uusissa historiallisissa elokuvissa on aina mustavalkoiset henkilöt. Yksi on paha ja toinen hyvä. Ne muistuttaa paljon miehityksen aikaisia propagandaelokuvia, mutta puolet ovat vaihtuneet. Yksi osapuoli selitti, että ihmisille pitää vieläkin selittää historiaa, esimerkiksi vapaussotaa. Vieläkin?
Luin viimeviikolla siitäkin, että Viron venäläisnuoret ovat väsyneet siihen, että heiltä kysytään vain integraatiosta. He käyvät koulunsa täällä ja lähtevät pois, Eurooppaan. Syy siihen ei ole raha, vaan tunnelma siitä, että heitä ei haluta täällä.
Niin että ongelmia on. Erilaisia. Tuntuu, että ongelmat ovat ihmisten, ei valtion. Monet täällä tuntevat itseään huonosti. En puhu nyt viime vuoden mellakoiden nuorista tai niistä, jotka aina mahdollisuuden tullen kutsuvat virolaisia fasisteiksi.
On esitetty, että venäjä voitaisiin julistaa toiseksi viralliseksi kieleksi, tai kaikille yli sadalletuhannelle venäläiselle annettaisiin automaattisesti kansallisuus. En tiedä, auttaisiko se. Valtio on heikko ja kaukana ihmisistä, eikä se pysty yksin korjaamaan tilannetta.
Tuhannet ihmiset tuntevat itsensä ei-toivotuiksi Virossa. Ainoa mahdollisuus muuttaa sitä riippuu meistä kaikista täällä. Kaikki riippuu ihmisestä.
