Helsingin Salmisaaren hiilikasa kannattaisi säästää vaikka voimalaitos ajettiinkin alas

Räps

Palstalla kulttuuritoimittaja Ville Hänninen kirjoittaa kuvista.

Salmisaaren hiilivoimalaitos Helsingissä lopetti toimintansa huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Se ei ollut aprillia vaan pitkään odotettu herkkä hetki. Sen jälkeen kaupunkia ei enää lämmitetä kivihiilellä. Helenin kaukolämmöntuotannon vuotuiset hiilidioksidipäästöt puolittuvat samalla kerrasta.

Uutinen on symbolisesti merkittävä. Hetken arvoa hälventää tieto, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on allekirjoittanut määräyksiä hiilikaivostoiminnan lisäämiseksi. Se voi innostaa Kiinaa ja Intiaa toimimaan samalla lailla.

No, ei Roomaakaan tuhottu päivässä. Paremman maailman rakentaminen vaatii paitsi aikaa myös symboliikkaa.

Minulle kaupunkilaisena Helenin voimalaitos edustaa merkkiä väistyvästä maailmasta. Siksi rakennus kannattaa pyrkiä säästämään.

Sen vieressä notkuneet hiilikasat edustavat myös outoa pysyvyyttä. Olen katsellut niitä siitä lähtien, kun muutin kaupunkiin 1990-luvun puolivälissä. 

Ehkä paikalle pitäisi jättää kasa.

Miksi? Ettemme unohtaisi. 

Kun teollisuus- ja energialaitokset sijaitsivat kaupungissa, niiltä ei voinut ummistaa silmiään, korviaan eikä nenäänsä. Maailma oli totta.

Nyt sähkö tulee töpselistä. Puhelimen akut tulevat jostain.

Digitalisoitumisen myötä maailma on muuttunut koko ajan vähemmän materiaaliseksi. Tai siltä tuntuu.

Ehkei pitäisi väistää totuutta vaan syleillä sitä. Ihmiskunta järsii kaiken kuorta, kantaa ja siemenkotaa myöten. Lajin tuholaismaista luonnetta pitää toki pyrkiä hillitsemään, mutta tosiasioiden piilottaminen saattaa johtaa väärinymmärryksiin. 

Kaupunkien siivoaminen ”saastasta” on toki välttämätöntä ja järkevää, mutta näen siinä myös anekaupan piirteitä. Vielä selvemmin sellaista edustaa (myös perustaltaan ihan järkevä) EU:n päästökauppajärjestelmä.

Keskiajalla katolinen kirkko myi aneita saadakseen rahaa. Hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Katuva syntinen lahjoitti kirkolle, ja se kiitti helpottamalla ehtoja. Esimerkiksi katumusharjoitukset sai skipata. Jopa kuolleille omaisille ostettiin aneita. Dominikaanimunkki-anekauppias Johann Tetzelin klassikkosaarnaa voi nykymaailmassakin siteerata aina: ”Kun raha kirstuhun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”.

Ehkä voisimme pitää tosiasiat silmissämme. Ehdotan, että Salmisaaren voimalan hiilikasa säilytetään entisessä korkeudessaan ja tuoreudessaan. Vaikka alue ympärillä on muuttunut ja muuttuu, koksi pysyköön muistona menneistä teoista.

Räps

Palstalla kulttuuritoimittaja Ville Hänninen kirjoittaa kuvista.