Lukuaika: 3 minuuttia

Ylioppilasteatterin Reality kertoo tositelevision hämärtämästä ihmiskäsityksestä

Kesäisen vehreyden keskellä pilkottava Mustikkamaan kesäteatterin kolhiintunut huoltorakennus vaikuttaa äkkisilmäykseltä sissileiriltä sademetsän siimeksessä. Touhukkaat ylioppilasteatterilaiset kanniskelevat kamojaan eri suuntiin ja kaiken romun keskellä läppäreineen istuva tuottaja Tommi Kokkonen viittoilee tulijaa jatkamaan lavan suuntaan.

Käynnissä olevassa kohtauksessa on kyse jonkinlaisesta Ameriikan meiningistä: rytmikkäästi ryhmittäytyvän tanssiesityksen takaa esiin saapastelee cowboy-hattuinen paksulla etelän murteella haastava naisoletettu, joka lavan eteen päästessään tekee spagaatin. Seuraavaksi jollekin perheenäitihahmolle tehdään epäonnista kauneusleikkausta.

Katsomosta näyttelijöitä ohjaavat Tiuhti ja Viuhti -tyyliin Ylioppilasteatterin tuoreet taiteelliset vastaavat Jenni Korpela ja Elena Rekola. ”Muistakaa leveä Texas-hymy!”, huikkaa Tiuhti. ”Potilaan jalkojen pitää ulottua sängyn päädyn yli”, jatkaa Viuhti.

Tässä harjoitellaan heinäkuussa ensi-iltaan tulevaa Reality 2021 – Summer of Love -esitystä, jonka piti alunperin kuulua Ylioppilasteatterin normaaliin ohjelmistoon, mutta koronarajoitukset sulkivat teatterin ovet kolme viikkoa ennen viime joulukuuksi kaavailtua ensi-iltaa.

”Käsikirjoitusta oli tehty pitkään työryhmän kesken, ja sieltä tuli myös idea sovittaa se kesäteatteriksi, jottei kaikki työ menisi hukkaan. Esitys koostuu seitsemästä toisiinsa lomittuvasta tarinasta, joiden kautta ilmentyy miten vastuutonta, irti elämästä olevaa sekä cis- ja heteronormatiivista tositelevision vahvistama maailmankuva usein on”, avaa Korpela.

”Seuraamme itse paljon reality-viihtettä ja olemme tosiaan tutkineet pitkään sen tunkkaisia stereotypioita. Tältä pohjalta annoimme työryhmäläisille impulssimateriaalia. Samalla lisäsimme joukkoon myös suoraan ohjelmista litteroituja erityisen absurdeja repliikkejä,” täydentää hänen työparinsa Rekola.

 Tyylilajiltaan tragikoomisen esityksen taustalla vaikuttaa myös viime aikojen julkinen keskustelu esiintyjien riistosopimuksista ja ohjelmien tekoon liittyneistä muista eettisistä ongelmista.

”Minusta tositeeveen tuottajat ovat eettisesti vastuussa myös siitä, millaista todellisuutta heidän ohjelmissaan luodaan. Omassa esityksessämme emme halua nauraa pilkallisesti niille ihmisille, jotka tällaisiin ohjelmiin osallistuvat, vaikka haluamme käsitellä asiaan liittyviä lainlaisuuksia myös naurun kautta”, tuumii Jenni Korpela.

”Itse koen vähemmistöihmisenä, että komedia ja asioiden pistäminen överiksi on hyvä tapa käsitellä vaikeita asioita. Uskon myös, ettei näitä tositelevision ahtaita roolimalleja tehdä yleensä pahalla, vaan siksi että niiden tekijät eivät vain ole vain kartalla sen suhteen, missä oikeassa elämässä mennään. Olen myös sitä mieltä, että kyllä kesäteatterikin voi olla kantaottavaa”, vahvistaa Rekola.

Korpela kertoo löytäneensä teatterin ilmaisuväyläkseen jo 10-vuotiaana. Myöhemmin hän päätyi helsinkiläisen kansanopiston teatterilinjan kautta Turun Taideakatemian teatteri-ilmaisun ohjaajalinjalle.

”Turussa tein esityksen, jossa tutkin muunsukupuolisena ihmisenä olemisen vaikeutta yhteiskunnassa. Samalla huomasin, että juuri queerfeministiset teemat ovat sellaisia, mitä haluan käsitellä. Siis, että haluan tarjota uusia narratiiveja ja samaistumispintaa ihmisille, jotka eivät itse mene standardimuottiin.”

Rekola puolestaan löysi suhteensa teatterin vasta aikuisena. Hän opiskeli yhtä aikaa Korpelan kansa sekä kansanopistossa että Turun Taideakatemiassa, tosin siellä nukketeatterilinjalla.

”Olin pitkään rääväsuu vailla päämäärää. Nukketeatteri muutti teatterikäsityksiäni 360 astetta ja antoi uusia välineitä viedä teatteri-ilmaisuani etäännyttävämpään ja anarkistisempaan suuntaan. Kun päätimme Jennin kanssa hakea Ylioppilasteatteriin, ajattelin, että voisimme yhdessä tuoda mukanamme nimenomaan queerfeminismiä ja nukketeatteria.”

Kumpikin tunnistaa itsensä osaksi Ylioppilasteatterin pitkää ja poliittisestikin vahvaa traditiota.

”Minulle teatteri on ehdottomasti väline osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sosiaalinen media ei ole koskaan tuntunut omalta areenalta, mutta teatteri aina. Ylioppilasteatterin taiteellisen johtajan roolissa parasta on se yhteisö, jonka sisällä ja jonka kautta voi vaikuttaa. Se on ihanaa. Se on samalla leikkiä ja tarjoaa mahdollisuuden fantasioida sellaisesta maailmasta, jossa haluaa itse elää”, pohtii Korpela

”Komppaan Jenniä siinä, että tämä on yhtä lailla minullekin keino osallistua. Samalla itse haluaisin vaikuttaa osaltani myös teatterin työprosesseihin niin, että teatterin tekemiseen voisi suhtautua lempeämmin. Esimerkiksi, että koronakauden jälkeenkään ei tultaisi kipeänä töihin eikä enää oltaisi niin valmiita kaikkeen joustoon oman itsen kustannuksella”, huokaa Rekola.

Korpelan mielestä teatterin tehtävä on myös antaa puheenvuoroja niille, joita ei välttämättä muuten kuulla, ja samalla kertoa tarinoita, joita ei muuten kerrota.  ”Shokeeraaminen tai provosoiminen ei ole itseisarvo, mutta kärjistäminen ja tunteiden herättäminen kuuluvat asiaan”, hän lisää.

Rekolaa innostaa teatteriesityksessä ilmentyvä ihmisten kohtaamisen tapa: ”On himmee etuoikeus, että saa tilaisuuden kertoa ihmisille omaa tarinaansa kahden tunnin ajan ilman, että kukaan pääsee helposti karkuun.”

Jenni Korpela, Elena Rekola & työryhmä: Reality 2021 – Summer of Love
Mustikkamaan kesäteatterissa 10.7.–14.8.2021
www.ylioppilasteatteri.fi

Kommentoi Facebookissa