Kätilö

ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Unohdetun sodan siivellä

Lukuaika: < 1 minuutti

Unohdetun sodan siivellä

KÄTILÖ

Antti J. Jokinen

☆☆

Lapin sota on sivuutettu sota, koska se muistuttaa traumaattisesta aseveljeydestä natsi-Saksan kanssa, sen pettämisestä sekä talvisodan myyttiä nakertavasta uudesta ryhmityksestä, jossa Suomi taisteli samalla puolella Neuvostoliiton kanssa. Elokuvissa Lapin sotaa on aiemmin käsitelty lähinnä Mikko Niskasen Pojissa (1962), Eija-Elina Bergholmin ohjaamassa Angelan sodassa (1984) ja Rauno Molbergin epäonnistuneessa elokuvassa Ystävät, toverit (1990).

Antti J. Jokisen ohjaama Kätilö perustuu Katja Ketun verevällä kielellä siunattuun samannimiseen teokseen, joka kuvaa keski-ikäistyvän itsellisen naisen monipolvisen tarinan sodan mullistuksen keskellä. Se sivuaa myös tabuja, jotka liittyvät venäläisiä sotavankeja varten perustettuihin työleireihin ja miehittäjien siviiliväestöön kohdistamaan kovaan kohteluun.

Elokuvasovitus hukkaa valitettavasti kirjasta melkein kaiken tähdellisen. Krista Kososen vahva karisma ei istu jäännöksettä juuri tähän rooliin. Pulmallista on myös se, että sisäisesti ristiriitaisen päähenkilön karaktääristä kiinnostavin osa uhrataan nuorten rakkaustarinan hyväksi. Samalla asetelmaa monimutkaistaa se, että kirjan monimutkaisten henkilösuhteiden keventäminen on tehty tavalla, missä osa juonen käänteistä jää hämäriksi.

Lisäksi työleirit upseereineen ovat saksalaisen keskitysleirikuvaston latteaa toistoa ja liioitteleva pyro- ja pommiteknikka, hidastukset, kuvien reunojen blurraukset ja pauhaava taustamusiikki enemmän yli- kuin alleviivaavat draaman tehoja. 

mainos

Kokonaisuutena elokuva muokkaa aiheensa ja käsittelynsä puolesta ansiokkaan kirjan romanttiseksi jännitysviihteeksi.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Voimassa 7/2015.