ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Transit

Lukuaika: < 1 minuutti

Transit

Christian Petzold

☆☆☆☆

Christian Petzoldin uusin elokuva perustuu Anna Seghersin Ranskan miehitystä ja juutalaisvainoja käsittelevään kirjaan vuodelta 1942. Siinä televisiomekaanikko Georg (Franz Rogowski) pakenee miehitetystä Pariisista Marseilleen ja pyrkii kuolleelta kirjailijalta varastamallaan henkilöllisyydellä kohti Meksikoa. Matkalla hän kohtaa paperittoman Melissan ja tämän pojan Drissin sekä ajautuu hämärään suhteeseen kirjailijan lesken Marien kanssa.

Elokuvan erityinen juju on siinä, että toisen maailmansodan ajan asetelmat on sijoitettu nyky-ajan ympäristöön. Tämä brechtiläisen vieraannuttava ratkaisu pakottaa katsojaa kohtamaan totalitarismin uhkaa ja pakenemisen logiikkaa päivitetystä näkökulmasta. Samalla elokuva viittaa suoraan ajankohtaiseen pakolaiskeskusteluun.

Petzold on tunnettu saksalaisuuden suuria traumoja käsittelevistä ja asetelmallisista elokuvistaan. Esimerkiksi 1970-luvun terrorismia sivuava Vainotut (2000) kuvaa aikuistuvaa teiniä, joka pakenee poliisia maan alla elävien vanhempiensa kanssa. Barbara (2012) kertoo puolestaan DDR:ssä systeemin epäsuosioon joutuneesta lääkäristä ja Phoenix (2015) juutalaisesta naisesta, joka keskitysleiriltä vapauduttuaan palaa kummittelemaan hänet sinne kavaltaneelle miehelleen.

Transit on hämmentävä elokuva, jossa vahva vertauskuvallisuus ja unenomaisista ihmiskohtaamisesta yhteen kursittu kokonaisuus on samaan aikaan nerokas ja oudolla tavalla falski. Lopputekstien kohdalla soimaan pärähtävä -Talking Headsin Road to Nowhere asettaa palikat vihdoin kohdalleen. Hukassa oltiin ja ollaan yhä. 

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.