ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Tony Stonen elokuva Unabomberista piirtää uskottavan kuvan erakoituneen terroristin ankeasta arjesta

Tony Stone kertoo Unabomberin tarinan pienen budjetin estetiikalla ja koruttoman epädramaattisesti.

Lukuaika: < 1 minuutti

Tony Stonen elokuva Unabomberista piirtää uskottavan kuvan erakoituneen terroristin ankeasta arjesta

Tony Stone: Ted K

Elokuvateattereissa nyt

★★★

Matematiikan tohtori Theodore Kaczynski (syntynyt 1942) tunnetaan paremmin mediassa vakiintuneesta terroristinimestään Unabomber. Kaczynski luopui akateemisesta urastaan jo 1960-luvun lopulla ja erakoitui Montanan takamaille. Sieltä käsin käsin hän ryhtyi uusluddiittisessa hengessä lähettämään kirjepommeja tutkijoille ja yrityspomolle, joiden katsoi oleva syyllisiä vallitsevaan teknologian kehitykseen. Hänen pomminsa tappoivat kolme ihmistä ja 23 loukkaantui.

Tony Stone kertoo Unabomberin tarinan pienen budjetin estetiikalla ja koruttoman epädramaattisesti. Sharlto Copleyn uskottavasti esittämä nimihahmo elää askeetista arkeaan pikkumökissään kuunnellen barokkimusiikia, riidellen naapureidensa kanssa ja saaden raivokohtauksia metsätyökoneiden ja sotilashävittäjien rikkoessa hänen luonnonrauhaansa. Räjähdeansojensa virittelyn ohessa hän tilittää tuntojaan paperille ja puhelimessa lähisukulaisilleen.

Laajempien yhteiskunnallisten kehysten rajautuessa lähinnä viittauksiin USA:n militanttiin ympäristöliikeeseen Ted K. antaa edellytyksiä ymmärtää Kaczynskin henkilökohtaista tragediaa. Voi hyvin olla totta, että Unabomberin terrorismin merkittävin motiivi on Kaczynskin kyvyttömyys solmia parisuhdetta. Silti näin 26 vuotta hänen pidätyksensä jälkeen tämä on elokuvan kantavaksi teemaksi hiukan antikliimaksinen.

Elokuvaa on myös vaikea olla vertaamatta Andrew Sodroskin, Jim Clementen ja Tony Gittelsonin Netflixille konseptoimaan Manhunt-sarjaan (2017), joka kertoi samat tapahtumat astetta monitahoisemmin ja kiinnostavammin.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Muokkaus 10.5. klo 14:41: juttuun korjattu ohjaajan nimeksi Tony Stone. Otsikossa ja osassa kohtaa artikkelia luki virheellisesti ”Tony Scott”.