Lukuaika: < 1 minuutti

Toksinen kabaree on scifi-dystooppinen ja mediakriittinen oodi näyttelemisen taiteelle

Juho Mantereen Toksisessa kabareessa ollaan matkalla tuhoutuvalta maapallolta Marsiin. Pitkän lennon aikana meitä viihdyttää Huikka Alakuikan (Miiko Toiviainen) isännöimä ja pianisti Seppo Huvin (Henri Lyysaari) säestämä viihdeshow.

Sillä aikaa kun avaruusaluksen miehistö (Olli Riipinen, Miro Lopperi ja Anna-Sofia Tuominen) kärvistelee motiiviensa äärellä, estradikabareen puolella satirisoidaan televisioformaattien piilofasistisia piirteitä samaan tapaan kuin Charlie Brookerin mediakriittisessä Black Mirror -tv-sarjassa.

Näytelmässä parodioidaan Putouksen kaltaisen improvisaatiokisailujen tapaa esineellistää nuorten näyttelijöiden työtä, mutta se tehdään katsojia osallistavan improvisaatioteatterin keinoin. Ja itse asiassa varsin taitavasti.  Jälkeenpäinkin kylmiä väreitä nostattaa etenkin Toiviaisen esittämä tunteikas musikaalikappale, jossa hän onnistuu samaistumaan kaupan kassalla maansa pelastamisesta haaveilevaan nuoreen Sanna Mariniin.

Hillitöntä on myös, kun aluksen miehistö esittelee estradisohvalla lapsuuden muistoesineitään, ja Star Trekin Mr. Spockilta luonteenpiirteitä saanut tiedeupseeri (Tuominen) kaivaa kassistaan isoisältään saamansa hakaristi-pöytäviirin. Ensi-illassa nähtiin myös kahden hengen ensemblen esittämä lapsityövoiman vastainen miniversio Hamletista,

mainos alkaa

Toksisen kabareen yhteiskuntakritiikki ei ole kylmää ja kyynistä, vaan vilpitöntä, osallistavaa ja ihastuttavan pateettista. Se julistaa vakuuttavasti, että matkustamalla Marsiin ei pääse karkuun ihmisen valuvikoja.

Esitys on myös poikkeusolojen keskellä pysäyttävä puheenvuoro teatterin tärkeydestä. Vaikka tulevassa striimauksessa menetetään yhteinen kokemus samassa avaruuslaivassa seilaamisesta, nettivälitys saattaa vahvistaa televisioviihteeseen kohdistetun kritiikin terää.

Juho Mantere: Toksinen kabaree
Liput livestriimaukseen 4.3. klo 19 myynnissä.

 

Kommentoi Facebookissa
Tuomas Rantanen