Siskokset

Ohjaus: Kore-eda Hirokazu, Rooleissa Ayase Haruka, Nagasawa Masami, Kaho, Hirose Suzu

☆☆☆

Kolme siskosta asuu suuressa talossa keskenään. Jokaisella on oma persoonallisuutensa ja tyylinsä, ja vaikka he silloin tällöin kinastelevatkin, he pitävät yhtä. Kun heidän heille tuntematon isänsä kuolee, he tapaavat tämän hautajaisissa siskopuolensa, kolmetoistavuotiaan Suzun, ja pättävät ottaa tämän taloonsa asumaan. Yhdessä he kasvattavat Suzua ja poimivat luumuja pihaltaan, käyvät katsomassa hänen jalkapallo-otteluitaan, kokkailevat ja käyvät merenrantakävelyillä. Kuulostaa täydelliseltä barbie-leikiltä. Kyseessä on kuitenkin yli kaksituntisen elokuvan synopsis, ja oikeastaan koko juonikuvaus. Umimachi Diary, tai suomeksi Siskokset, on hyvän mielen elokuva termin syvimmässä merkityksessä. Siinä ei tapahdu yhtään mitään pahaa. Se on kuin Peppi Pitkätossu tai Tiheikön väki japanilaisittain, realistisempaan ihmisten maailmaan sijoitettuna ja hieman eri tematiikalla.

Vaikka yhtä lukuunottamatta päähenkilöt ovat kahdenkympin korvilla, on elokuva oikeastaan suunnattu lapsille. Ja perhana, jos minä olisin lapsena katsellut tällaisia elokuvia, niin en usko että minulla olisi elämässäni yhden yhtä ongelmaa. Sen verran tervehenkistä katseltavaa Umimachi Diaryn merenrantakaupungissa elävän sisarkommuunin elämä on. Vaikka elokuvassa esiintyy suhteellisen monta kuolemaa, kyseessä on tuntemattomia ihmsiä, joiden hautajaiset toimivat lähinnä tapahtumapaikkoina, tai sitten kuolemaan osataan muuten suhtautua aika elämäniloisella asenteella. Uskottomuus, hylkäävät vanhemmat ja menetetyn lapsuuden aiheuttama katkeruus ovat teemoja, joista saisi aikaan jotakin ahdistavaakin, mutta siihen ei ole tässä pyritty.

Säväyttävää elokuvaelämystä hakevalle Umimachi Diary ei ole oikea valinta. Olisi kuitenkin mieletöntä lähteä kritisoimaan elokuvaa sen yksiulotteisista henkilöhahmoista, kliseisestä happy happy-käsikirjoituksesta tai muusta syvyyden puutteesta. Elokuva perustuu Akidi Yoshidan samannimiseen josei-mangaan. Josei on tytöille ja naisille suunnattua mangaa, ja googlettamalla selviää, että sille on hyvinkin tyypillistä tällainen ”Slice of life”-kerrontatyyli, se, että juonellisen tarinan sijaan näytetään ikään kuin pala elämästä. Tylsää ehkä, mutta Umimachi diaryssa se on saatu toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Filmatisointi kunnioittaa alkuperäisteosta, ja tuo sen parhaat puoleet esiin taitavasti.

Oikeastaan, ja tämä vähän hävettää myöntää, elokuva oli ihan piristävää katseltavaa. Täyttä hömppäähän se oli, ja vieläpä esiteineille suunnattua, mutta oikeastaan se, että katsoja tietää alusta asti, että mitään pahaa, pelottavaa tai vaarallista ei tule tapahtumaan, on melko miellyttävää. Tai sitten olin vain todella väsynyt. Kuitenkin puolustan näkemystäni sillä, että tämä huimien juonenkäänteiden puutos auttaa keskittymään elokuvaan aivan tietyllä tavalla. Tämä taide-elokuvissa usein nähty ilmiö tosin johtaa täysin erilaiseen tulokseen puhuttaessa teoksesta, jossa lähinnä fiilistellään pyykinpesua ja makrillipaahtoleipiä. Sillä ei ehkä ole tarkoituskaan olla sen kummempaa juonta tai opetusta, vaan oikeastaan pelkkä tunnelmointi toimintaa, tässä tapauksessa kodinhoitoa, näyttämällä, riittää. Oikeastaan Umimachi diary on sama kuin katselisi jonkinlaista taukokuvaa, trooppisia kaloja tai takkatulta.

Tämä ei tietenkään kuulosta kamalan hyvältä. Tarkoitan sen kuitenkin hyvällä. Olisi valehtelua väittää, että Umimachi diary olisi koskettava, vaikuttava, erityisen hauska tai edes erilaisuudessaan tärkeä elokuvakokemus. Kuitenkin sanoisin, että se on genressään onnistunut teos. Tunnelma on luotu huolelliseti, ja yksityiskohtiin on keskitytty. Henkilöhahmot ovat toki suppeita, mutta niin ne ovat sarjakuvassakin. Samoin kuin esimerkiksi Sin Cityssä, myös Umimachi diaryssa on pysytty uskollisena alkuperäiselle kerrontamuodolle. Asia erikseen on se, ketä se kiinnostaa. Tämän vuoksi voin suositella elokuvaa täysin lämpimästi ja vilpittömästi vain niille, jotka tietävät, mitä ovat tekemässä. Tai niille, jotka kokevat tarvitsevansa kaksi tuntia pelkkää hymyilyä, kauniita merenrantamaisemia ja iloisia ihmisiä.