Lukuaika: 2 minuuttia

Teatteri Avoimet ovet tarjoaa maailmanlopun dystopian

Keskellä näyttämöä roikkuu hirttoköysi, laidoilla lojuu ruumiskasoja. Yhden kasan alta könyää olento. Se leikkii löytämällään kankaanpalalla kuin se olisi morsiamen hääpuku, mutta päätyy sittenkin vetämään naamalleen maasta noukkimansa tekoparran. Sitten hahmo kiipeää laatikon päälle, vetää hirttonarun kaulaansa ja jää odottamaan.

Pian paikalle laahustaa kulahtaneeseen miesten pukuun tälläytynyt hahmo, joka työntää romuisiin ostoskärryihinsä keräämiään taideaarteita. Tämä Aliksi esittäytyvä wannabe-älykkö pelastaa omassa ansassaan killuvan Enkeli-nimisen tunteikkaan lihaskimpun ja värvää hänet vetojuhdakseen matkalle kohti Vapaiden valtakuntaa.

Näin käynnistyy teatterijohtaja Hanna Kirjavaisen Teatteri Avoimille Oville ohjaama Open Road Show. Serbitaustaisen amerikkalaisen Steve Tesichin (1942–1996) vuonna 1992 valmistunut dystopianäytelmä kuvaa sisällissodan rikkiruntelemaa maailmaa, jossa kaksi beckettiläistä hahmoa vierittää ihmiskunnan kulttuurisaavutuksilla lastattua kuormaansa päättymättömässä piinaluupissa kuin antiikin Sisyfos myytissään.

Enemmän kuin konkreettisena sodan kuvauksena näytelmä on luettavissa eksistentiaalisena metaforana maailmassa taapertamisen ahdistuksesta ja ihmisten jaetusta kohtalotoveruudesta. Tällä tiellä taiteesta, uskonnosta ja filosofiasta on lopulta vain rajallisesti hyötyä. Ulos luupista pääsee lähinnä kuolemalla tai ymmärtämällä elämän absurdin olemuksen. Open Road Show’ssa koetaan molempia.

Teatteri Avoimien ovien sovituksen alkupuoli uhkaa hukkua moninaisen materiaalin runsauteen, mutta väliajan jälkeen kaikki tiivistyy. Enkelinä nähtävä Minna Kivelä ja Alia esittävä Tiina Wecström ovat näyttelijäprofiileiltaan ja tyyleiltään niin erilaisia, että alkuun tuntuu kuin hahmot tulisivat eri näytelmistä. Tämä lienee tarkoituskin, mutta samalla se asettaa haasteita siinä, miten tietyt tekstin oivallukset saadaan osumaan yhtaikaa lankulle.

mainos

Kaunis vertauskuva liittyy lavan etualalle kyhättyyn pienoismaailmaan, jonka päätepisteessä odottavat kaksi hautakumpua. Ilman mitään ennaltamääräämisoppia on selvää, että meidän kaikkien omalla road tripillämme on ennustettava maalinsa. Nyt kuitenkin näyttämökuvallinen tiivistys viestii sitä, että tällä kertaa kuolemassa on läsnä myös kahden hyvin erilaisen ihmisen tasavertainen kohtaaminen.

Näytelmän huumori ei ole pikimustaa vaan enemmän hirtehisen absurdia. Se näyttäytyy muun muassa kohtauksissa, joissa Al ja Enkeli ajaututuvat selloa vankikopissaan soittavan Jeesuksen salamurhahankkeeseen ja saavat hänen runnellun ruumiinsa uudeksi rahdiksi maailmaa kiertäviin ostoskärryihinsä. Narunjatkeeksi ehditään vielä toisenkin kerran ja lopussa eksistentiaalinen valaistuminen tapahtuu ristillä riippuen kuin Monty Python -elokuvassa Life of Brian.

Erityisen kiinnostava lisä Tesichin tekstiin liittyy siihen, miten alunperin miehiksi kirjoitettujen hahmojen sukupuoli jätetään tarkoituksella epämääräiseksi. Asetelma haastaa dystooppisten toimintaelokuvien usein vanhanaikaisesti sukupuolittunutta roolikuvastoa. Tätä feminististä avausta olisi suonut kehiteltävän vielä nähtyä pidemmälle.

Steve Tesich & Hanna Kirjavainen: Open Road Show

Esitykset Teatteri Avoimissa ovissa 8.10. asti

Kommentoi Facebookissa