Näyttökuva 2017-09-27 kello 13.56.48

ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Skandinaavisen rasismin kasvot

Lukuaika: < 1 minuutti

Skandinaavisen rasismin kasvot

Saamelaisveri

Amanda Kernell

☆☆☆☆

Amerikan mantereen alkuperäisasukkaiden kansanmurha ja rotuerottelu tuntuvat usein meistä hyvinvointivaltion kasvateilta muiden synneiltä. Samalla unohtuu skandinaavisen alkuperäiskansamme kohdoistuvan historia syvyys ja laajuus. Tämä syrjintä on niin vahvasti kulttuurisen torjunnan takana, että sen välittämisessä draamallinen fiktio saattaa hyvinkin olla tehokkaampi väline kuin yksityiskohtaisimmankaan fakta-aineiston analyysi.

Amanda Kernellin käsikirjoittama ja ohjaama Saamelaisveri kertoo 1930-40-lukujen avoimen rasismin takia omasta taustastaan eroon pyristelevästä nuoresta Elle Marjasta (roolissaan vaikuttava Lene Cecilia Sparrok). Kehyskertomuksessa nähtävän ikääntyneen Elle Marjan (karismaattinen Maj-Doris Rimpi) tunnoista voi päätellä, että irtaantuminen on ehkä päällisin puolin onnistunut, mutta sen sisäinen hinta on ollut kova.

Nykyään Suomessakin taas leviävän avoimen rasismin keskellä tärkeässä elokuvassa käsitellyksi tulevat stereotyyppisen syrjinnän ohella myös eksotisoinnin ja tieteen kaapuun pukeutuvat toiseuttamisen muodot. Teräväkatseisesti Kernell osoittaa senkin, kuinka valtakulttuurin harjoittama sorto tuottaa risririitoja myös vähemmistökultuurin sisälle.

Elokuva hieroo hiekkapaperilla niin järkeä kuin sydäntä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.