Kuvaruno taiteilijan mielestä

Lastenkirjailija ja sarjakuvataiteilija Jaana Suorsa sukeltaa kaikenikäisille sopivassa Mie, taivaanjaara -sarjakuvakirjassan taiteilija, mystikko, luonnonsuojelija ja homoseksuaali Reidar Särestöniemen (1925–1981) taiteeseen ja ajatusmaailmaan. Teoksen nimi, taivaanjaara, tarkoittaa taivaanvuohta, joka tuo talven jäljiltä kevään ja värit maailmaan. 

Lyhyt teos kertoo vähän, mutta sukeltaa kohteensa kokemusten ytimeen. Se on tarina mielikuvituksesta, tunteista ja ennen kaikkea luontoyhteydestä. Yhteydestä eläimiin, valoon, taivaankappaleisiin ja metsään. Ja lopulta myös yhteydestä toisiin ihmisiin. 

Samalla se on ajankuva, matka pienestä pirtistä opiskelemaan kaupunkiin, ja takaisin Lappiin luontoa maalaamaan. Tavataanpa teoksen sivulla presidentti Kekkonenkin. 

Suorsa yhdistää tekstiä ja kuvaa viehättävän rytmikkäällä ja omaperäisellä tavalla, nyt samalla tavoin kuin synestesiasta kertovassa Rillit-teoksessaan. Runollinen teksti rinnastuu symbolisiin kollaaseihin, joissa yhdistyvät valokuvat ja tässä albumissa Särestöniemen taidetta mukailevat piirrokset. Parhaimmillaan teos herättää kiinnostuksen tutustua syvällisemmin Särestöniemen elämän ja taiteeseen. 

Jaana Suorsa: Mie, Taivaanjaara. Tarina Reidar Särestöniemestä

Zum Teufel 2025, 56 s.

Mikä opettajaa rasittaa? 

Riika Ruottisen sarjakuvakirja Wilmanpilaaja tallentaa 2020-luvun kouluarkea opettajan näkökulmasta. Samaa aihetta pyöriteltiin jo Porno sijainen (Pokuto 2019) -teoksessa. 

Murretuilla väreillä ja sekatekniikalla toteutetussa sarjakuvaromaanissa lukija seuraa päähenkilöä tottelemattomien teinien eteen luokkahuoneisiin, opettajanhuoneen kiireeseen ja pitkillä työmatkoilla auton takapenkille. Piirroksia on helppo seurata ja isoa käsin kirjoitettua tekstiä kevyt lukea. Kerronnassa on vahva läsnäolon tuntu. 

Sisältö ei ole yhtä helposti sulavaa. Opettajan arjessa voimaa vievät pitkät työmatkat, tottelemattomat oppilaat, ylimääräiset hankkeet ja stressin pahentamat terveysongelmat. Kerronta on arkisen lakonista ja jättää tilaa lukijan tunteille sekä tulkinnoille järjestelmän rakenteellisista ongelmista. Teos ei ole rautalangasta väännetty pamfletti eikä syväpsykologinen henkilökohtainen avautumiskirja, vaan päähenkilön tunteita kuvataan lukijan perspektiivistä keskustelujen ja tilanteiden kautta. Lukukokemukseen vaikuttaa paljon, kuinka tuttuja teemat ovat ja kuinka pienistä viittauksista ymmärtää, mitä jätetään selittämättä. 

Riika Ruottinen: Wilmanpilaaja

Zum Teufel 2025, 208 s. 

Lemmikkien kuolemanjälkeinen elämä

Vuorovaikutus on tärkeä osa sähköistä mediaa, mutta paperilla julkaistu sarjakuva-albumikin voi syntyä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Roope Erosen lastensarjakuva-albumiin Kalmakumpu (Kissanviikset 2025) on luotu hahmoja ja juonenkäänteitä lukijoiden ehdotusten perusteella. Tarina kertoo hyvän elämän eläneestä lemmikkikissasta ja hänen kuolemanjälkeisestä elämästään lemmikkien hautausmaalla, jossa haudatut jatkavat elämäänsä eri muodoissa kuten zombeina ja haamuina. Tarina voi auttaa käsittelemään lemmikin kuoleman tuottamaa surua. 

Tarina lohduttaa, ja ilahduttaa, aikuisiakin mustalla ja yllättävien juonenkäänteiden kautta iloiseksikin kääntyvällä huumorillaan, joka paikoitellen mustuttaa suomalaisen absurdin sarjakuvan suurmiehen Jukka Tilsan tarinoita. 

Lukijaa houkutellaan vuorovaikutukseen teoksen kanssa rikkomalla toistuvasti neljättä seinää eli puhutelemalla lukijaa suoraan. “Mitä mieltä sinä olet?” Välissä on myös tehtäväsivu. Albumille suunnitellaan jatkoa, sillä tarinoita omista edesmenneistä lemmikeistä neuvotaan myös edelleen lähettämään albumin tekijälle.  

Roope Eronen: Kalmakumpu

Kissanviikset 2025, 48 s.

Karvamöröt kalsareillaan

Joakim Juvelénin Rumat möröt jatkaa kunniakkaasti Tom of Finlandin lihaksikkaista sankareista alkanutta ronskin, seksiä ja huumoria yhdisteleviän, homosarjakuvan perinnettä. Alakulttuurisista lähtökohdistaan huolimatta se on kaikille aikuisille sopivaa lempeää ihmissuhdehuumoria, jossa pääsee myös tirkistämään homokulttuuriin. 

Strippisarjakuvan huumori on yleisluontoista ja helposti sulavaa. Suurin osa kokoelman sivun pituisista tarinoista kuvaa ihmissuhteiden käänteitä ja kiistoja, jotka koskettavat seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta: Jojo-possu haluaa huomiota, mutta Morris-kissa pitää enemmän puhelimen seurasta. Lulu-karhu käy ahkerasti treffeillä ja tasapainoilee roolien ristipaineessa. Porukan naisvahvistus, Mallu-possu rakastaa itseään tinkimättömästi kurveineen ja karvoineen. Keski-iässä kukaan ei jaksa enää bailata samoin kuin nuorempana, mutta sen sijaan nautitaan letkeämmästä yhdessäolosta. 

Antropomorfiset, karvaiset. kalsareissa arkeaan elävät eläinhahmot ovat ilmeikkäitä ja söpöjä, vaikka seksiä ja ihmissuhteita käsitellään suorasukaisesti. Kuvakulmat pitävät piirrokset siveinä roisimmissakin käänteissä. Jos pidit Ralf Königin pottunokkamiesten edesottamuksista, pidät todennäköisesti tästäkin. 

Joakim Juvelén: Rumat möröt – Sydän sanoo moi

Pokuto 2025, 130 s.

Korjaus: Riika Ruottisen Porno sijainen -albumin kustantaja on Pokuto eikä Zum Teufel ja ilmestymisvuosi on 2019.