Pieleen menneestä rakkaussuhteesta ja isän kuolemasta traumoja kokeva keski-ikäistyvä lesbokirjailija huomaa löytävänsä Kalasataman metroasemalta elämänsä nollapisteen, joka kautta tulee kerineeksi läpi koko elämänsä merkittävät käänteet. Tästä alkavat sekä Tuuve Aron autofiktiivinen esseeromaani Kalasatama että sen pohjalta Salla Viikan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama samanniminen näytelmä.
Redin kauppakeskuksen klaustrofobisen labyrintin päällä ja laitosmaisen Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen kupeella sijaitseva metroasema sopii sattuvasti syvässä solmussa olevan elämän metaforiseksi kuvaksi. Kaikki tämä on tilallistettu taiten lavasteisiin (K Rasila), jotka mukautuvat toimivasti myös erilaisten muistumakuvien tapahtumapaikoiksi.
Näyttelijä Joanna Haartti loistaa näytelmän päähenkilö Riksuna ja kannattelee vahvasti läsnäolevana hahmona koko näytelmän kulkua. Hänen kauttaan lihallistuvat yhden ihmisen pysäyttävä kasvutarina ja urhoollinen pyrkimys kääntää ympäristön rakenteiden tuottama vähemmistöstressi omasta identiteetistä ylpeäksi vähemmistöriemuksi.
Näytelmän rakenne, jossa menneisyys ja nykyisyys juoksevat erilaisina ihmisinä Riksun silmien edessä antaa koko muulle ensemblelle kosolti sijaa Ryhmäteatterin perinteitä vaalivalle hahmoleikittelylle. Mieleen painuvia ovat esimerkiksi Heli Hyttinen euroviisutähti Carola Häggkvistinä, Minna Suuronen ”kireänä heteronaisena”, Santtu Karvosen notkea roolivaihto lennossa lavalla sekä Markku Haussilan tulkinta nykyajan vapautuneesta queer-nuoresta.
Viimeksi mainitun kohdalla koskettavaa on se, miten ympäristön vanhanaikaisesta dissauksesta huolimatta työllä ja tuskalla myönteisen lesboidentiteetin itselleen rakentanut Riksu huomaakin olevansa nykyajan moninaisuutta korostavassa ilmapiirissä jo itse hiukan vanhanaikainen. Tämä ilmentää yleisemminkin sitä, miten henkilökohtainen muutos ja ympäristön muutos kulkevat usein elämässä eri tahtiin niin, että välillä on tarpeen pitää tiukasti piposta kiinni.
Kalasatama on onnistunutta ja tärkeää teatteria, joka kommentoi ihmisen identiteetin rakentumiseen sisältyvää kitkaa tavalla, johon on helppo samaistua oli oma identiteetti sitä taikka tätä. Oikeastaan on niinkin, että jos oma identiteetti sattuu olemaan valtakulttuurin rakenteiden tukemaa laatua, myös siihen sisältyviä rajoituksia ja ahtaita vaatimuksia on helpompi ymmärtää eläytymällä vaikka taiteen kautta hetkeksi toisenlaisiin lähestymisnäkökulmiin.
Vähemmistöidentiteetin hyväksymiseen liittyvän pääteeman ohella Kalasataman erityisen tärkeä yhteiskunnallinen näkökulma näyttäytyy nykyisen mielenterveyshoidon heikon laadun satiirisessa kuvauksessa.
Autofiktiiviseen itsereflektioon perustuva materiaali ei näytä antavan helppoja eväitä näytelmän katarttiseen sulkemiseen. Kokonaisuuden onnistuneisuuden kannalta ratkaisevaa onkin Joanna Haarttin kyky pystyä samanaikaisesti ilmentämään rinnakkain kehityskertomuksen raskaita vastoinkäymisiä ja nykyhetken voittavaa itseymmärrystä.
Esitykset Ryhmäteatterissa 27.4. asti. Kuuntele myös kirjailija Tuuve Aron ja näyttelijä Joanna Haarttin haastattelun Teatterin politiikkaa -podcastin jaksossa Vähemmistöstressistä vähemmistöriemuun,
Näyttelijä Joanna Haartti (kesk) ja kirjailija Tuuve Aro vierailivat myös Teatterin politiikkaa -podcastissa. Kuva: Nauska
