Poltettu dramaturgia

Ohjaaja-dramaturgi- Katariina Numminen avaa tuoreessa Drama­turgiakirjassa näkökulmia esityksiin, jotka luovat itse omat pelisääntönsä ja/tai hyödyntävät leikkiä asioiden esittämisessä loputtomina todellisen maailman muunnelmina.  Esimerkiksi hänen Baltic Circleen tekemänsä Asu (Näyttämöloru) käsitteli riisumisen ja pukemisen varioinnin kautta sairaiden ja lasten hoivaamista, heikkoutta, rooleja, esittämistä, paljastamista, piilottamista sekä seksiä ja erotiikkaa.

Teatteri Takomossa nyt esillä oleva ­Rakkaus ja toisto nojaa Eeva-Liisa Mannerin Poltetun oranssin (1969) paljaiksi rangoiksi kaluttujen fragmentaaristen kohtausten ja näyttelijöiden lavalle tekemien improvisaatioharjoitteiden väliseen dialogiin. 

Mannerin näytelmässä mieleltään järkkynyt Marina kokee kehää kiertävällä tavalla transferenttista rakkautta terapeuttiaan kohtaan. Harjoitejaksoissa näyttelijät soveltavat minimalistisen kaavan sisällä tapahtuvaa toistensa ohjaamista tavalla, joka leikkii sekä ensemblen sisäisen transferenssin että esityksen ja yleisön välisen tunteensiirron (ja sen puuttumisen) jännitteillä. Teos päättyy Laura Braniganin 80-luvun hittikappaleeseen Self Control, joka asettaa retorisen kysymyksen siitä, missä kohtaa kontrollivalta tässä esityksissä mahtaa lymytä.

Valitusta näkökulmastaan esitys vetoaa enemmän katsojan älylliseen uteliaisuuteen kuin esteettisen eläytymiseen. Tutkimusretkelle kannattaa varata mukaan avointa seikkailumieltä ja muutama oma ajatelma siitä, mitä esitystaide ja sen dramaturgia ovat tai saattavat olla.

Katariina Numminen & työryhmä:
Rakkaus ja toisto

Esitykset Teatteri Takomossa 10.5. asti.

Katariina Numminen, Maria Kilpi & Mari Hyrkkänen (toim.): Dramaturgiakirja.
Kaikki järjestyy aina (2019)

Kuva: Mitro Härkönen