valehtelijan_peruukki_7

Esittävä taideKirjoittanut Tuula Sipilä

Peruukki päähän ja menoksi

Lukuaika: < 1 minuutti

Peruukki päähän ja menoksi

Valehtelijan peruukki

Pirkko Saisio, Marja Packalén, Heini Junkkaala

KOM-teatteri

Seitsemänkymppiset Pirkko Saisio ja Marja Packalén ovat elämänsä vedossa KOM-teatterin lavalla ja yleisö on haltioissaan. Muistojen garderoobista vedetään esiin serkut ja naapurit, entiset ja nykyiset rakastetut, lapsuuden tärkeät hahmot. Vaatepuille ripustetut eksät, silkit ja kaulukset ovat kanssakulkijoiden joukkoa, heitä kannetaan, hyväillään ja tanssitetaan, he ovat saattajina.

Edesmenneiden kaavut ja palttoot lasketaan lavan reunan yli lattialle lepäämään. Ilon ja ikävän tunteet vuorottelevat samaa tahtia kuin vuorosanat, joita Saisio ja Packalén soljuvasti kuljettavat eteenpäin limittäin: toinen jatkaa siitä mihin toinen juuri lopetti. Väliäkö sillä, kenen muistoista nyt on kyse.

Valehtelijan peruukin materiaalina ovat Saision ja Packalénin muistot, jotka on pilkottu ja koottu uudestaan kiehtovaksi kudelmaksi. Esityksen koskettavuus syntyykin juuri siitä; yksityisestä tulee yleistä, tämä olisi voinut tapahtua kenelle vain, minullekin. Myös musiikki tulee iholle, Marizan fadot ja Uralin pihlajat vetoavat samat vuosikymmenet eläneen katsojan tunteisiin. Tuttuja näyttelijänimiä ripotellaan yleisölle täkyiksi.

Saision ja Packalénin muistikuvat piirtävät vahvojen naisten henkilöhistoriaa ja myös palasen teatterihistoriaa. Valehtelijan peruukki on löyhästi jatkoa kymmenen vuoden takaiselle menestysnäytelmälle Odotus, jonka Junkkaala myös ohjasi. Riemukasta seurata näiden naisten häpeämätöntä menoa. Toivottavasti seuraavaa jatko-osaa jo suunnitellaan kymmenen vuoden päähän.

mainos

NÄYTTÄMÖLLÄ: Marja Packalén ja Pirkko Saisio
TEKSTI: Heini Junkkaala, Marja Packalén ja Pirkko Saisio
OHJAUS: Heini Junkkaala
DRAMATURGI: Elina Snicker
LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU: K Rasila
​MASKEERAUSSUUNNITTELU: Leila Mäkynen
ÄÄNISUUNNITTELU: Antti Puumalainen
VALOSUUNNITTELU: Tomi Suovankoski
KUISKAAJA: Iinu Torniainen

Esityksiä toukokuuhun 2020 saakka