Lukuaika: < 1 minuutti

Pertsa ja Kilu on suloisen kevyt, mutta taitavasti tehty merellinen seikkailuelokuva

Pertsa (Olavi Kiiski)

Pertsa ja Kilu

Taavi Vartia

☆☆☆☆

Elokuvan ensimmäiset sekunnit kertovat, että kyseessä on satuseikkailu. Pertsa (Olavi Kiiski) ja Kilu (Oskari Mustikkaniemi) seilaavat merellä purtilollaan. Alussa Kilun takana näkyy metsikköä, vaan kun kamera nousee lennokilla kauas taivaaseen, se näyttää poikien mielikuvituksen maiseman: avomerellä ollaan.

Pertsan ja Kilun kotikontuna on kaunis, kesäinen Kotka. Aikuisten maailma heittää kuitenkin varjoja idylliin. Pahinta ei ole alueella rehottava rikollisuus pankkiryöstöineen, sillä se tarjoaa hommia yksityisetsiville, mutta paljon roistomaisempaa on Pertsan isään kohdistuva uhka. Saattaa olla, että isoimmat pomot sulkevat tehtaan ja perhe joutuu muuttamaan kauas pois, Imatralle! 

Kirjailija Väinö Riikkilän tarinoihin perustuva elokuva on suloisen kevyt, mutta taitavasti tehty. Elokuvan valaisu on kuin seikkailijoiden kultakausien technicolor-aikoina. Myös lavastus sijoittaa teoksen elokuvien ajattomaan maailmaan, Poiroteista lähemmäs nykyaikaa, mutta ei kylmään nykydigimaailmaan kuitenkaan. Hienoa on myös, että aikuisten rooleissa on aikuiskatsojia kiinnostavia esittävien taiteiden julkkiksia, kuten Sorjosen Anu Sinisalo, Auroran Mimosa Willamo, muusikko Veeti Kallio ja teatteritähti Elsa Saisio.

mainos alkaa

Loistava toimittaja uskaltautuu sukellusveneeseen, ja tämä fantasia on kivampi kuin todellisuus konsaan. Vaikka elokuvan nimessä on kahden pojan lempinimet, tarinassa on keskeisiä koukkuja myös pienille ja isoille tyttökatsojille.

Ensi-illassa 15.1.2021

Kaksi iloista lasta veneessä, heiluttavat käsiä.

Kommentoi Facebookissa
Ilona Iida Simes