Fail

Noora Dadu

Kiasma-teatteri

☆☆☆☆☆

Noora Dadun Fail saa 11. ja 13.1. kaksi lisäesitystä Kiasmassa. Kesällä se vierailee ainakin Kajaanin Runoviikolla ja voisi kuvitella, että muutakin keikkaa ilmaantuu vielä.

 

Kehuttu esitys sai ensi-iltansa viime marraskuussa Baltic Circle -festivaaleilla ja sen muodossa sekoittuvat erilaiset esitystaiteen muodot dokumenttiteatterista performanceen.  Dadu tekee esityksessään tiliä aiemman Minun Palestiinani -näytelmänsä vaikutuksista. Hän kokee epäonnistuneensa sekä tavoittelemansa viestin välittämisessä että siinä, miten esitys vaikuttaa muokanneen ulkopuolisten odotetta hänen omasta etnisestä minuudestaan.

 

Fail alkaa Dadun omana itsenään esittämällä purnauksella. Se syvenee pian analyysiksi ja muuttuu matkalla yhä huikeammiksi eksistentiaalisiksi purkauksiksi, joissa tekijä pohtii omaa identiteettiään, taiteilijuuttaan, taiteen tekemisen ideaa sekä suhdettaan maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin, masennukseen, vanhenemiseen ja erilaisten elämänvalintojen vaikeuteen.

 

Esityksen lavastus on yksinkertaisuudessaan tehokas. Dadu istuu pienessä lavalle rakennetussa mökissä ja puhuu enimmäkseen eristyksissä mökin ikkunan takaa. Välillä isolta valkokankaalta näytetään Dadun hillittömiä vaihtoehtokuvaelmia omasta tulevaisuudestaan.

 

Näyttelijän ympärillä oleva kuutio muuttuu pienin viittein myös radioaseman studioksi, josta Dadu intoutuu lähettämään sivupersooniensa kautta erilaisia stand up -parodioita.

 

Ylipäänsä teoksen itsekriittinen huumori on räjähtävää laatua. Sen voima kasvaa ajankohtaisten kulttuurijännitteiden vahvasta tunnistettavuudesta ja esityksen pohjalla kytevästä aidosta omakohtaisesta ahdistuksesta.

 

Koskettavuuden ohella Dadun teksti on viisasta. Se osoittaa vastaansanomattomasti, kuinka välillä ylilyövässäkin keskustelussa etnisten identiteettien omimisesta helposti unohtuu, että asetelman kääntöpuolella elää uhka etnisen identiteetin päälleliimaamisesta. Samalla kun yleisellä tasolla avaamme rakenteellisen vallankäytön mekanismeja, meidän pitäisi ymmärtää sekin, että esimerkiksi teatteri taiteena on lähtökohtaisesti muiden minuuksilla pelaamista. Oleellista tässä minuuspelissä on se, kenen ehdoilla sitä kulloinkin tehdään.

 

Esityksessä tyylilajien ohella myös tunnesävyt elävät lomittain. Sen loppupuolella nähtiin ainakin alkuperäisen näytäntökauden aikana esityskohtaisesti vaihtuvien vieralijoiden kanssa improvisoitu kohtaus. Toisaalta finaalissa lavalle vaappuu absurdi koivu (Eeva Semerdjiev), joka laulaa enkelin äänellä esityksen maailmantuskaa terapoivan metafyysisen lohdun.

 

Tälle tärkeälle esitykselle soisi vielä elämää vielä näidenkin lisäesitysten ohella. Se esimerkiksi pitäisi tavalla tai toisella liittää lukioiden elämänkatsomustaidon opetussuunnitelmaan.