Ihmiskone töissä
Mona Mannervuo
Työn ja tehokkuuden
kultuurihistorian tunteminen auttaa ymmärtämään suomalaisen politiikan ja tunnekulttuurin nykypäivää. Työ ja tunteet ovat liittyneet eri tavoin toisiinsa eri vuosikymmenillä. Kullekin aikakaudelle tyypillisen tunteiden ilmaisun kautta on luotu kuvaa itsestä ja muista hyvinä ihmisinä ja työntekijöinä.
Mona Mannevuo kuvaa kirjassaan Ihmiskone töissä Sotienjälkeinen Suomi tehokkuutta tavoittelemassa (Gaudeamus) kuinka 2020-luvun tehokkuusajattelu liittyy sotakorvausten ajan työnohjaukseen ja ihmiskuvaan. Vaikka käsitteet ovat muuttuneet, on ihmisen toiminnan katsottu pohjautuvan yksilölliseen neurologiaan, jota voi ja pitää koneen tavoin ohjailla.
Laiskuuden paheksunta on pitänyt pintansa kautta vuosikymmenten ja näkyy edelleen esimerkiksi perustulosta tai työajan lyhentämisestä käytävissä keskusteluissa. Myös 1900-lukulaiset opit ajan- ja rahankäytön optimoinnista kuulostavat 2020-luvulla kovin tutuilta. Kirja tarjoaakin paljon ahaa-elämyksiä aikamme ilmiöiden paljastuessa kovin vanhoiksi keksinnöiksi.
Suurin muutos on tapahtunut käsityksessä hyvästä työntekijästä: 1900-luvun puolivälin hyvä työläinen suoritti tehtävänsä kurinalaisesti koneen osana joukosta erottumatta tai liikoja innostumatta. 2000-luvun projektityöelämässä erottautumiskyky ja innostus ovat hyveitä, ja vaatimus ulkoiseen kuriin sopeutumisesta on vaihtunut odotukseksi itsekurin hyödyntämisestä.
Mona Mannevuo:
Ihmiskone töissä
Gaudeamus 2020, 326 s.
