BlackKklansman
Spike Lee
Kun puheen pitää vakuuttaa, äänelläkin on merkitystä. Vakuuttavimmillaan siinä soi valta, ehkä myös toverihenki, joka kutsuu kuulijan samaan rinkiin. Äänellä tehdään myös eroja meidän ja muiden välille, luodaan yhteistä identiteettiä.
Festivaalin päävieraaksi saapuvan Spike Leen uutukainen BlackKklansman ja Boots Rileyn satiirinen esikoiskomedia Sorry to Bother You esittelevät mieshahmot, joilla on missio: poliisi Ron Stallworth haluaa soluttautua Ku Klux Klaniin, ja Cassius Green haluaa menestyä puhelinmyyntityössään. Avain molempiin on valkoinen ääni.
Ei niin kauan sitten valkoiset ihmiset mustasivat kasvonsa viihteen nimissä. Blackface ja koko minstrel-perinne naureskeli mustille ja mustalle kulttuurille, rakensi eroa valkoiseen kulttuuriin. Se löi jo lyötyjä.
Musta mies langan toisessa päässä kuuntelee harhaista jaaritusta huvittuneena.
Leen ja Rileyn elokuvat puolestaan käyttävät valkoista ääntä valkoisen etuoikeuden paljastamiseen. Se on kritiikin väline.
Ku Klux Klanin pomomies, jonka puheille Stallworth päätyy, väittää tunnistavansa mustan ihmisen puhelimen välityksellä. Hän jakaa jopa neuvoja, mistä mustan ihmisen puheen tunnistaa. Musta mies langan toisessa päässä kuuntelee harhaista jaaritusta huvittuneena.
Ron Stallworth on oikea henkilö, 1970-luvulla poliisivoimissa ollessaan puhelinkeskustelujen välityksellä rasistijärjestöön soluttautunut mies. Spike Lee on tehnyt tapauksesta vetävän viihteellisen komedian, jossa John David Washingtonin näyttelemä Stallworth on laitoksensa ensimmäinen musta mies. Rasismi on jokapäiväistä myös työpaikalla, mutta samaan aikaan nousussa on kansalaisoikeusliike ja ylpeä musta identiteetti.
Lakeith Stanfieldin näyttelemä Cassius Green tasapainoilee kunnianhimon ja rahantarpeen sekä yhteisön hyväksynnän välissä. Boots Rileyn vino indiekomedia luo Oaklandista maailman, jossa ultrakapitalistinen systeemi ja tyhmyyttä ylistävä viihde – elokuvassa katsotaan tv:n turpiinvetokisailua I Got the Sh*t Kicked Out of Me – saavat vastinparikseen ay-aktivismin ja tiedostavan taiteen. Maailma lähentelee absurdin liioittelun kautta scifiä, mutta samalla se on ällistyttävän lähellä omaamme.
Stallworth ja Green eivät vain mukaudu tiettyyn puhetapaan, kyse on nimenomaan valkoiseksi tekeytymisestä. Molemmat saavat äänen myötä kunnioitusta pomojensa ja asiakkaidensa tai kohteidensa parissa. Valkoinen ääni on avain haluttuihin piireihin, olivat nämä sitten punaniskarasisteja tai satunnaisia telemarkkinoinnin kohteita.
Samalla oma yhteisö suhtautuu valkoiseen ääneen enimmäkseen vierastaen. Stallworthin mielitietty, kansalaisoikeusaktivisti Patrice Dumas (Laura Harrier), on saanut osansa valkoisten kyttien väkivallasta, eikä Stallworth kerro hänelle ammatistaan saati ääniseikkailustaan.
Greenin tyttöystävä, taiteilija Detroit (Tessa Thompson), taas ei voi sietää miehen telemarkkinointiääntä. Mitä enemmän valkoista ääntä Green käyttää ja mitä enemmän hän korjaa sen hedelmiä, sitä huonommaksi kaksikon välit käyvät.
Valkoisessa äänessä on kyse paitsi kritiikistä myös performanssista. Kanssatyöläinen opastaa Greeniä, että valkoinen ääni ei tarkoita pelkästään oman puhetyylin hylkäämistä vaan viestiä siitä, että hätää ei ole mutta taloudellista turvaa sen sijaan on.
Kun Cassius Green pääsee kovapalkkaisten ”supersoittajien” joukkoon ja miljardööripomonsa pirskeisiin, hän on kuitenkin edelleen musta, ja hän joutuu myös esittämään mustaa juhlavieraille. Vieraat vaativat Greeniä räppäämään tämän vastusteluista huolimatta. Painostuksen alla Green päätyy toistamaan N-sanaa biitin päälle.
Musta ääni ja valkoinen ääni ovat jossain määrin performansseja molemmat. BlacKkKlansman ja Sorry to Bother You tekevät näkyväksi ne odotukset, joita kyseisiin performansseihin kohdistuu: valkoisen tulee kuulostaa valkoiselta ja mustan mustalta.
Rakkautta & Anarkiaa 20.–30.9.
BlackKklansman
22.9. klo 18.30 Bio Rex, paikalla ohjaaja Spike Lee
Sorry to Bother You
21.9. klo 18.30 Kinopalatsi 1
26.9. klo 21.00 Bio Rex
28.9. klo 16.00 Orion
