KirjallisuusKirjoittanut Miia Vistilä

Liu Cixinin Muurahaisia ja dinosauruksia on liitukauden satiirinen kulttuurihistoria

Lukuaika: < 1 minuutti

Liu Cixinin Muurahaisia ja dinosauruksia on liitukauden satiirinen kulttuurihistoria

Luonnossa eläin- ja kasvilajit tekevät monin tavoin yhteistyötä keskenään. Yksi 2000-luvun menestyneimmistä tieteiskirjailijosta, kiinalainen tietokoneinsinööri Liu Cixin, on ottanut tämän lähtökohdakseen ja kirjoittanut spekulatiivista fiktiota, jossa yhteistoiminta johtaa lajien kulttuuriseen evoluutioon. 

Liitukaudelle sijoittuvassa Muurahaisia ja dinosauruksia -teoksessa nämä lajit saavat yhdessä aikaan kukoistavia korkeakulttuurisia sivilisaatioita. Tekijän palkittuun Muistoja planeetta Maasta -tiiliskivitrilogiaan verrattuna 170-sivuinen romaani on kevyt ja helppolukuinen. Silti lukija pääsee kunnolla venyttelemään mieltään ja maailmankuvaansa seuratessaan, kuinka nämä ihmisistä ja toisistaan huomattavasti eroavat lajit toimivat, kehittävät yhteistoimintaansa ja sen myötä teknologiaa. 

Kun lyhyt kertomus kattaa koko kuttuurihistorian, yksittäisten henkilöiden tarinat jäävät väistämättä lyhyiksi. Silti tekijä on saanut hahmoihinsa eloa ja inhimillistä samaistumispintaa, ainakin siinä määrin kuin toimintafiktiossa yleensäkin. 

Liitukauden Maapalloa tuntuvat vaivaavan samat ongelmat kuin ihmisten sivilisaatioita. Ensin uskonsodat horjuttavat toimivaa yhteistyötä. Teollistumisen edettyä riittävän pitkälle luontokato ja ilmastokriisi vaativat yhteistoiminnan nostamista aivan uudelle tasolle. Selviääkö ihmis- ei kun muurahais- ja dinosauruskunta yhteiskunnallisen muutoksen vaatimuksesta?

mainos

Muurahaisia ja dinosauruksia on Eläinten vallankumouksen kaltainen synkän satiirinen faabeli. Liu Cixin onkin maininnut George Orwellin yhdeksi esikuvistaan. 

Kahdeksan kirjaa ja lähes 40 novellia urallaan kirjoittanut, 20 tieteisfiktiopalkintoa voittanut Liu Cixin on tulossa yhä suositummaksi. Muistoja planeetta Maasta -trilogiaan pohjautuva ja sarjan ensimmäisen kirjan mukaan nimetty Kolmen kappaleen probleema -tv-sarja julkaistaan Netflixillä ensi vuonna. Sarjan tekijät sovittivat aiemmin George R.R. Martinin Tulen ja jään laulun huippumenestyneeksi Game of Thrones -fantasiadraamasarjaksi.  

Liu Cixin: Muurahaisia ja dinosauruksia
Aula & Co 2023, 170 s.
Suom. Rauno Sainio