nimi_jolla_kutsutaan_oisin12631

KirjallisuusKirjoittanut Miia Vistilä

Lesbot jotka tapaavat öisin

Lukuaika: < 1 minuutti

Lesbot jotka tapaavat öisin

Nimi jolla kutsutaan öisin

Emma Kantanen

Kun suomalainen pelifirma aloittaa irtisanomiset, nuori peligraafikko vastaa myöntävästi kykyjenetsijän kutsuun ja lähtee töihin Kiinaan. Omiin kokemuksiin perustuva romaani kertoo maahanmuuttajuudesta, peli­alasta ja alakulttuurien normeista, joiden rikkomisesta rangaistaan.  

Päähenkilö luovii jo Suomessa monenlaisissa vähemmistöasemissa: naisena pelialalla ja työkeskeisenä lesbona Helsingin boheemeissa sateenkaaripiireissä. Kielitaidottomana maahanmuuttajana hän alkaa kuulua uusiin vähemmistöihin. Kiinassa peli­alalla työskentely on tasa-arvoisempaa kuin Suomessa, mutta lesbojen alakulttuurissa sukupuolinormit sitäkin selkeämpiä. 

Sosiaalisia jännitteitä avataan aavistuksilla tulevasta draamasta. Puvuntakeista, kravateista ja seikkailuista pitävä kertoja määritellään pitkien hiustensa takia lesbokulttuurissa P-lalaksi, jonka tehtävänä on sopeutua aina T-lalan tahtoon ja kokata puolisolleen. Roolin täyttämättä jättämisestä rangaistaan väkivaltaisesti.  

Tarina kerrotaan tyyneyttä henkivällä, soljuvalla kielellä. Rinnastuksia ja vertailuja on paljon. Samalla kirja tarjoaa laajaa knoppitietoa Kiinan historiasta. Levollisen kerronnan alta loistaa päähenkilön rohkeus, riskin­ottohalu ja jano uusille kokemuksille. 

mainos

Kirjoittaja Emma Kantanen tunnetaan myös taidegraafikkona ja sarja­kuvataiteilijana. Nimi jolla kutsutaan öisin on hänen esikoisromaaninsa. 

Emma Kantanen:
Nimi jolla kutsutaan öisin

Gummerus 2019, 430 s.