Ihminen on siitä erityinen eläin, että se on keksinyt olevansa erityisen erityinen. Tämän erityisyyden todistaminen on tuntunut helpolta, kun on valittu mittarit, joihin vetoaminen tukee ajatusta ja ohitettu ne, jotka eivät niin tee.
On tietenkin kiva tuntea itsensä erityisen erityiseksi, mutta ajatuksen tueksi vuosisatojen ja -tuhansien mittaan esitetty todistelu on heikkoa ja epäloogista. Tämän osoittaa kädellistutkija Christine Webb teoksessaan Erityisin eläin.
Webb huomauttaa kirjan alussa, että viimeistään Charles Darvinin 1800-luvulla esittämä huomio lajien kehittymisen logiikasta teki tyhjäksi ajatuksen ihmisestä erityisenä muiden lajien joukossa. Darwin totesi, että ”on absurdia väittää jonkin eläimen olevan toista ylempänä” ja että lajien kehitystä kannattaisikin tarkastella rönsyilevänä elämän puuna, ei suorana hierarkiana.
Ajatus ihmisestä eläinlajina muiden lajien rinnalla on kuitenkin monille vaikea kohdattava. Ehkä kohtaamista helpottaa huomio, että tietenkin ihminen on lajina erityinen – mutta niin ovat omilla tavoillaan kaikki muutkin lajit. Webbin keskeinen viesti on, että ihmisen erityisasemasta luopumista ei kannata nähdä arvonalennuksena, vaan mahdollisuutena. Jos maltamme luopua itse rakentamastamme statuksesta, aukeaa eteemme ihmeitä täynnä oleva maailma, jonka pelastaminen tuholta voisi olla helpompaa. Se ei ole huono vaihtokauppa.
Christine Webb: Erityisin eläin
Suomentanut Kaisa Kortekallio
Kosmos 2026, 360 s.
