Näyttämön etualalla roikkuu punavalkoinen jättilakana, jossa on Englannin lipusta tuttu, myös sikäläisen äärioikeiston ja jalkapallohuligaanien suosima Pyhän Yrjön risti. Sen takaa pilkottaa puiden keskellä lahoava asuntovaunu ympärillään holtittomasta elämästä kielivää romua ja jätettä.
Näillä sijoilla asuu alkoholisoitunut vastarannankiiski Rooster Byron. Kelttiläisistä sukujuuristaan ylpeä entinen surmanajaja on poliittisesti ääriepäkorrekti tyhjäntoimittaja, joka käy loputonta taistelua kunnan kaavoittajia ja järjestysvoimia vastaan. Samaan aikaan hän tarjoilee turvaverkkojen ohi pudonneille alaikäisille ja muille elämässä eksyneille viinan ja huumeiden kyllästämää vapaa-ajantoimintaa.
Pasi Lampelan Helsingin Kaupunginteatterille ohjaama Jerusalem on englantilaisen Jez Butterworthin kirjoittama näytelmä, joka sai ensi-iltansa vuonna 2009. Kotimaassaan se nousi nopeasti teatterin merkkitapaukseksi. Jerusalemissa yhdistyivät työväenluokkainen vieraantuminen, uusoikeistolainen röyhkeys ja systeemiepäily sekä kansallisella historialla patsastelu korkeakulttuurisilla viittauksilla höystettynä.
Teoksen nimi Jerusalem viittaa William Blaken 1800-luvun alun runoon ja siihen sävellettyyn lauluun, jota pidetään epävirallisena Englannin kansallislauluna. Blaken fantasian mukaan itse Jeesus vieraili Englannissa ja ihastui paikkaan.
Kuvaelma paikasta metsässä, jossa tapahtuu ihmeitä sinne eksyville tavallisille ihmisille, on kuin William Shakespearen Kesäyön uni -näytelmästä, jossa Rooster voisi olla yhtä aikaa kuningas Oberon ja ilveilijä Puck. Tälle maailmanlopun asuntovaunulle hiippailevat nuorten ja vanhojen bilettäjien lisäksi myös viranomaiset, Stonehengen haamut, mytologiset jättiläiset ja muinaiset jumalat.
Osa alkuperäisteoksen saamasta hurmioituneesta vastaanotosta liittyi Mark Rylencen ylistettyyn suoritukseen näytelmän monitasoisen päähenkilön roolissa. Santeri Kinnunen selviää suurissa saappaissaan kunniakkaasti. Hyvin kulkee myös Jouko Klemettilän tulkitsema paikallisen pubin pyörittäjän Wesley, joka huumeita saadakseen päätyy esittämään pilkkaavalle nuorisolle kansantanssia. Mainiosti osiaan täyttävät myös hukassa olevaa nuorisoa esittävät Lumi Aunio, Minni Gråhn, Betadi Mandunga, Alexander Mendelin ja Mitra Matouf.
Esityksen ongelmat liittyvät siihen, että teatteri on hyvin aikaan ja paikkaan sidonnaista taidetta. Jerusalem on näytelmä, jonka syvästi ristiriitainen ja jopa moraaliltaan kyseenalainen näkökulma kuvittaa englantilaista kulttuuriahdistusta ennen brexitiä, metoota ja blacklivesmatteria.
On jokseenkin selvää, että vuonna 2024 Rooster Byronin hahmon rouhea nationalismi, rasismi ja vihjailut teinien seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuuteen kirjoitettaisiin toisella tavalla. Näytelmän riipaisevan repivä poliittinen kärki – miten työvenluokan syrjäytymisahdistus transformoituu kansallismieliseksi öyhötykseksi – ei osu täysin lankulleen enää edes nyky-Englannin kehyksessä. Suomalaisessa kontekstissa yhtymäkohtia on vieläkin vähemmän, sillä meikäläisellä persuilulla on hiukan toisenlaiset elkeet. Samalla yli kolmetuntisessa esityksessä seikkaillaan aika paljon meille vieraissa kelttiläisen folkloren ja shakepearelaisten viittausten maastoissa.
Helsingin Kaupunginteatteria sopii kiitellä ennakkoluulottomasta pyrkimyksestä tuoda suomalaiselle näyttämölle oma versionsa Englannissa erityisen vaikuttaneesta teoksesta. Sen katsominen on kiinnostavaa ja viihdyttävääkin. Silti esitys jättää jälkeensä hämmentävän epävarmuuden siitä, mistä se juuri meille tässä hetkessä kertoo.
Huomionarvoista on sekin, että suoremmin Suomeen osuen samaa yhteiskunnallista pohjavärettä ja räävitöntä poliittista epäkorrektisuutta pöyhivät Sanna Hietalan näytelmät Saalistajat (2017), Tätiratsastajat (2020) ja Kettutytön paluu (2023).
Jez Butterworth & Pasi Lampela: Jerusalem
Esitykset Helsingin Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä 11.4. asti
Etualalla Betadi Mandunga, Lumi Aunio, Markus Järvenpää, Santeri Kinnunen, Minni Gråhn ja Alexander Wendelin. Takavasemmalla Jouko Klemettilä.
