Rose on poissa
Katja Kettu
Katja Ketun tuorein teos Rose on poissa on kahdella aikatasolla liikkuva kirjeromaani, jonka päähenkilö on ojibwa-intiaanin ja suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen.
Romaanissa kuusikymppinen Lempi palaa lapsuutensa intiaanireservaattiin selvittämään 45 vuotta aiemmin kadonneen Rose-äitinsä kohtaloa ja oman elämänsä umpikujaa. Nuoruuden rakastetulleen lähettämissä kirjeissä hän päivittää elämäänsä kahden kulttuurin välissä sekä kokemuksiaan vähemmistörooliin ja sukupuoleen liittyvästä sorrosta. Kaikki langat tuntuvat liittyvän vuosien ajan jatkuneisiin nuorten naisten katoamisiin.
Kettu taitaa eloisan ja persoonallisen kirjallisen ilmaisun. Häneltä ei puutu kunnianhimoa ryhtyä puristamaan yhteen teokseen sosiaalisen realismin, poliittisen historian, antropologian ja mytologian tasoja. Synteesi toimii hyvin. Erityisiä haasteita liittyy lähinnä harrypottermaisia piirteitä saavan salapoliisitarinan aika- ja tilaulottuvuuksien uskottavuuteen.
Kettu uhmaa myös ajankohtaista keskustelua kulttuurisesta omimisesta antamalla intiaani Rosen kertoa kirjeissään tarinaansa hyvin perinnesuomalaisella nuotilla. Tietystä keinotekoisuudestaan huolimatta – ja ehkäpä juuri siksi – ratkaisu onnistuu välittämään jotain olennaista luontoon, etniseen perintöön ja valtakulttuurin uhkaan nojautuvan näkökulman universaalisuudesta.
Teoksen teema asettuu linjaan Ketun edellisten kirjojen kanssa. Kätilössä (2011) lappilaisen naisen arjesta käsin historian käänteitä tarkasteleva päähenkilö yritti selviytyä Lapin sodan keskellä. Yöperhosessa (2015) taas marilaistaustainen nainen pöyhi sukunsa Neuvostoliiton vankileirien saaristoon ulottuvaa tarinaa.
Tuoreen romaaninsa kohdalla kirjoittaja ei ole aihepiirin äärellä vain mielikuvituksen varassa, mistä on osoitus hänen yhdessä Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän kanssa tekemä tietokirja Fintiaanien mailla (2016).
Katja Kettu: Rose on poissa
WSOY 2018, 284 s.
