Teoksessaan Toiste en suostu katoamaan (Into, 2023) Emilia Männynväli (ent. Kukkala) kertoo sen, mitä nykyajasta ajattelee eikä pyytele sanomisiaan anteeksi.
Yhdeksän luvun mitassa työläiskirjailijan ajatukset vierivät painavina kirjoittamisesta äänettömyyteen, syntymästä kuolemaan ja kapitalismin ongelmallisuuksista ihmisten itse itselleen kuvittelemaan luontosuhteeseen. Onhan mukana myös luku punk-kulttuurille, runomuotoon kirjailtuna!
Voima-lehden päätoimittajanakin työskennellyt Männynväli käsittelee keskeistä olemisen teemaa myös omien elämänkokemustensa kautta – esimerkiksi kuinka he parhaan ystävänsä kanssa olivat esiteini-iässä “teinipilluiksi” muututtuaan ja seksuaalisen häirinnän alettua alkaneet toivoa, että olisivat syntyneet pojiksi, tai kuinka parikymppisenä rääväsuiseen sävyyn kirjoitettu blogi motivoi ihmiset valelemaan hänen autonsa paskalla, verellä ja jauhelihalla (kahdesti) ja haaveilemaan hänen raiskaamisestaan – mutta tasapaino yksityisen ja yleisen välillä on sopiva. Männynväli kuvaa kokemaansa lähes toteavaan sävyyn, ilman vihaa tai syyttelyä: siten kuinka asiat ovat yhteiskunnassa aiemmin olleet, kenties ovat edelleen.
Viittausten ja lainausten määrän perusteella Männynväli on taustatyönsä tehnyt. Omien sanojensa rinnalle Männynväli on valinnut kymmenien kirjailijoiden, filosofien ja muiden taiteen- ja tieteentekijöiden ajatuksia. Ja vaikka hänen teoksensa sivuilla toisinaan liikutaankin lähes arkijärkeä koettelevilla abstraktiotasoilla, on teksti varsin helposti ymmärrettävää.
Suosittelen teosta kaikille olemassaolon olemusta pohtiville. Männynväli kannustaa siihen kirjassaan itsekin: ”Jos uskoo olevaksi vain sen, minkä ymmärtää, piirtää maailman järkensä muotoiseksi.”
Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan
Into 2023, 280 s.
