ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Cronenbergin uusimmassa elokuvassa ilakoidaan sisäelinten tatuoimisella ja muilla äärimmäisillä perversioilla

Järjellisen juonen puuttuessa Crimes of the Future -elokuvasta jää käteen lähinnä scifin ja pornon hämärää parodiaa.

Lukuaika: < 1 minuutti

Cronenbergin uusimmassa elokuvassa ilakoidaan sisäelinten tatuoimisella ja muilla äärimmäisillä perversioilla

Crimes of the Future

David Cronenberg

Ensi-ilta 7.10.

★★

79-vuotias konkariohjaaja David Cronenberg tunnetaan ihmisruumiin ja -mielen rajojen pöyhijänä.  Esimerkiksi Kärpäsessä (1986) ihmisen ja hyönteisen keholliset ilmiasut yhtyvät ja Crashissa (1996) päähenkilöt saavat seksuaalista tyydytystä autokolareista.

Uudessa Crimes of the Future -elokuvassaan hän näyttää palaavan vastaaviin virittelyihin esittämällä pokkana, että geneettiset mutaatiot ja sisäelinkirurgia ne vasta kiihottavia ovatkin.

Crimes of the Future on omituinen yhdistelmä evoluutiobiologista nonsenseä, vanhanaikaista salaliittodystopiaa ja kehon muokkaukseen liittyvillä seksuaaliperversioilla fantasiointia. Sisäelinten tatuoinnilla iloittelu on melko äklöttävää, mutta silti siedettävämpää kuin tarinaan vähemmän tarkoituksenmukaisella tavalla kytketty lapsenmurha.

Hyvien näyttelijöiden (etenkin kuvassa olevat Léa Seydoux, Viggo Mortensen ja Kristen Stewart) urhea uurastus ei onnistu pelastamaan hukkuvaa laivaa. Järjellisen juonen puuttuessa elokuvasta jää käteen lähinnä scifin ja pornon hämärää parodiaa.

mainos
Viggo Mortensen makaa selällään, Léa Seydoux katselee häntä. Mortensenin kaulassa kuristava laite.