Chileläinen romaani kotiapulaisesta ja lapsen kuolemasta paljastaa vallankäytön rumuuden

Estela García, varakkaan santiagolaisperheen entinen kotiapulainen istuu yksin kuulusteluhuoneessa ja alkaa kertoa tarinaansa lasin toisella puolella kuunteleville. Asianajajana työskentelevä äiti Mara López ja lääkäri–isä Juan Cristóbal Jensen ovat juuri menettäneet ainoan lapsensa, seitsemänvuotiaan tytön, ja Estela on epäilyksenalainen.

Chileläinen Alia Trabucco Zerán on tehnyt kolmella romaanillaan vaikutuksen palkintoraateihin ja filmintekijöihin. Kirjailijalla onkin erityislaatuinen kyky kirjoittaa yhteiskunnallisista kipukohdista tarkkanäköisesti pienten ihmisten pienten elämien kautta. Suomentamaton esikoisromaani La Resta käsittelee Pinochetin diktatuurin perintöä ja tietokirja Las Homicidas murhasta tuomittuja naisia. Puhdas syventyy yhteiskunnan palvelevan luokan tuntoihin, joita Trabucco Zerá kuvaa vimmaisessa romaanissaan yhden kotiapulaisen kautta.

Emmi Ketonen on kääntänyt kirjailijan vivahteikkaan ja terävänäkoisen kerronnan moitteetta. Hetkittäin kotiapulaisen kitkerä monologi on kuitenkin junnaavaa – mikä tosin sopii kuvaamaan hahmon kokemusmaailmaa.

Hyvä kotiapulainen on kuuliainen, siisti, huomaamaton mutta aina läsnä – kuin moitteetta toimiva kodinkone. Kolmekymmentäkolmevuotias Estela on kaikkea tätä. Hän saa kotiapulaisen paikan viikkoa ennen kuin perheen ainoa lapsi syntyy ja on läsnä omapäiseksi kasvavan tytön elämässä alusta saakka. Vanhemmat tekevät kaiken oikein – huolehtivat hyvästä ravinnosta, turvallisuudesta, aktiviteeteista ja opetuksesta, mutta tunneyhteys lapseen puuttuu. Kaikkine odotuksineen ja ennakkokäsityksineen he eivät todella näe tyttöä.

Estela sen sijaan näkee tytön, kaikkinensa, niin hyvässä kuin pahassa – ja tyttö Estelan. Tämän ensimmäinen sanakin on nana, hoitaja, mikä kauhistuttaa sekä kotiapulaista että lapsen äitiä.

Estela viettää talossa seitsemän pitkää vuotta. Silloin hänen oma elämänsä on pysähdyksissä, umpikujassa jopa. Hän ei koko aikana pääse käymään kotiseudulla eikä näe äitiään. Hänellä ei ole lainkaan läheisiä talolla käyvää kulkukoiraa lukuunottamatta. Pieni tyttö on eräänlainen läheinen, jota Estela rakastaakin, mutta valta-asetelma varjostaa myös heidän suhdettaan.

Trabucco Zerán kuvauksessa Estelan keho on alati läsnä, muttei koskaan nautintoa tai edes omaa lepoa varten, vaan muille tehtävää työtä varten; uupumusta, nälkää, janoa ja taas työtä varten. Hänelle osoitettu pieni huone, hänen oma tilansa maailmassa, ei todella ole hänen eikä Estela suostu sitä omakseen kutsumaankaan. Maitolasisen liukuoven toisella puolella on keittiö, josta alkaa jokapäiväinen uurastus. Estelan koko olemassaolon tarkoitus on valmistaa perheelle ruokaa, mopata lattiat, kaivaa hiukset pois viemäristä ja kuurata jätökset vessan posliinista ja olla koko ajan saapuvilla perheen tarpeita varten.

Estelan omien sanojen mukaan häntä ei koskaan kohdeltu huonosti, mutta rivien välit kirkuvat kunnioituksen, arvostuksen ja inhimillisen kohtaamisen puutetta. Kun hän sovittaa ylleen emännän uutta mekkoa ja jää kiinni, hän joutuu pesemään mekon. Silti se jää roikkumaan käyttämättömänä, Estelan vartalon kosketuksen pilaamana emännän vaatekaappiin.

Kaikessa lyhykäisyydessään Puhdas kertoo vaikuttavan tarinan valtarakenteisiin eksyneistä ihmisistä, jotka ovat kyvyttömiä kohtaamaan toisiaan, toista ihmistä, oli se sitten oma puoliso, lapsi tai äänetön kotiapulainen.