Koko-teatterin yleisö puhkeaa raivokkaisiin aplodeihin kuunneltuaan sitä ennen runsaan tunnin keskittyneen hiljaisuuden vallassa Annika Fuhrmannin esittämiä Bertolt Brechtin ja hänen hovisäveltäjiensä Hanns Eislerin ja Paul Dessaun enimmäkseen 1930- ja -40-luvulla tekemiä pakolaisaiheisia lauluja. Monipuolisena laulajana ja äänitaiteilijana tunnettu Fuhrmann säestää itseään Saksassa 1930-luvulla tehdyllä matkaharmoonilla. Sen patinoitunut sointi saa historian havisemaan, ja samalla se toimii koko illan tunnelmaa symbolisestikin kiteyttävänä teatterilavasteena.
Suomalais-saksalaiset juuret omaava Fuhrmann esittää kappaleita tässä kiertävässä esityksessään osin suomeksi, osin saksaksi. Hänen laulunsa on selkeää ja lyyrisen kaunista, mutta samalla etenkin saksaksi laulaessa brechtiläisen kommentoivaa ja paikoin veret pysäyttävän dramaattista. Vaikka sanoituksia on myös yllättävän helppo seurata jopa rapistuneeseen koulusaksaan nojautuen, tekstien heijastaminen seinälle luettavaksi on yleisöystävällistä.
Kappaleiden välillä Fuhrmann kertoo siitä, mihin tekijöiden elämän ja maailmantilanteen ajankohtiin kappaleet liittyvät. Samalla kertautuu tärkeällä tavalla, miten suhtautuminen natsien näkemyksiin muuttui Saksassa ja Suomessa ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Erityistä painoa saavat juutalaisvainot ja muu vähemmistöihin liittyvä sorto. Selväksi käy myös, miten monet Brechtin tekstien huomioista sopivat hyvin kommentoimaan yhtä lailla Venäjän nykyistä totalitarismia ja yhä vahvemmin eri maissa tilaa saavan äärioikeiston arvomaailmaa – ja sitä, miten meillä Suomessakin yhä useammat puhuvat tämän ajan pakolaisista.
Sisällöllisessä rankkuudessaan ja minimalistisessa tyylikkyydessään vaikuttavan esityksen eetos tiivistyy etenkin kappaleeseen Saksalaisen äidin laulu (1943). Siinä katuva äiti suree, kuinka tuli itse kannustaneeksi poikaansa turman tielle. Samalla kun valikoiman rankimpaa päätyä edustaa natsien irvokkaita rotulakeja kommentoiva Balladi ”juutalaishuora” Marie Sandersista (1937) , vastarinnan toivoa heijastaa encorena kuultu Rauhanlaulu (1950), jonka päivitetyssä sanoituksessa listataan juuri nyt kärsimystä tuottavia sotia.
Lisäksi on helppo yhtyä Fuhrmannin huomioon siitä, että kotimaan tunnelmia pakolaiselle välittävästä matkaseuralaisesta kertova Pienelle radiovastaanottimelle -laulun (1942) Brecht kirjoittaisi tänään varmaan muotoon Pienelle älypuhelimelle.
Lauluja maanpaosta kuullaan seuraavaksi ainakin 31.1. Koko-teatterissa, 25.4. Sara Hildénin taidemuseossa ja 27.4. Taidekoti Kirpilässä. Lisätietoja ja päivittyvä ohjelmakalenteri löytyy täältä. Helsingin Oopperakesässä nähdyn Minä/Minä/Minä-esityksen arvio löytyy täältä. Siinä esiintyvän Fuhrmannin ja säveltäjä Heinz-Juhani Hoffmannin haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastista taas löytyy täältä.
