Ajattelin vuosikausia, että Matti Vanhanen on melkoinen poseur. Että hän on kutonut itselleen Suomi-loimen, jonka lankoina ovat vaatimattomuus ja halu vetäytyä.
Teeskennelty haluttomuus nimittäin myy Suomessa. Sillä on päässyt usein presidentiksi asti. Erilaisiin virkakeskusteluihin kuuluu, että halukkaan ei kuulukaan haluta.
Pitää käyttäytyä kuin Lucius Quinctius Cincinnatus. Legendan mukaan hänet kutsuttiin auran varresta eheyttämään riitojen repimä Rooma.
Kun Cincinnatusta pyydettiin pelastamaan maa tuholta, hän otti oitis ylleen toogan (näin tarina menee!) ja pyrähti kaupunkiin. Hänestä tuli Rooman diktaattori, kaksikin kertaa. Vastentahtoisesti toki, varmasti, mutta onneksi oli kansalaiskuntoa.
Samaa kansalaiskuntoa entinen kaksinkertainen pääministeri Vanhanen osoitti suostuessaan puhemieheksi kaksikin kertaa. Epäilevä Tuomas minussa pohti pitkään, että hän kursaili molemmissa tilanteissa näön vuoksi. Pääministerin virkaankin hän sattui olemaan sopivasti paikalla, kun Anneli Jäätteenmäen hallitus kaatui ympäriltä.
Lokakuussa mielipiteeni vähän tarkentui. Tällä hetkellä ajattelen, että kyse on omien luonteenpiirteiden vahvistamisesta. Voimakkaan ei tarvitse aina mennä etualalle, ei huutaa kovimmin eikä ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Muut hoitavat ne jutut.
Voi vain olla törröttää keskellä huonetta ja piiloutua metaforisesti sen nurkkaan, kuten Vanhanen näkyy tehneen entisen puhemiehen muotokuvan julkistustilaisuudessa.
Toinen valokuva tilaisuudesta näyttää, kuinka Vanhasen suu meni monitulkintaiseksi ooksi muotokuvan tullessa esiin mustan salaverhon takaa.
Oheisessa, myös Hanne Salosen ottamassa kuvassa kaikki ovat keränneet luunsa ja korjanneet suunsa. Hehän ovat miettineet tähänastiset elämänsä, miten päin haluavat ne tilanteen tullen asettaa.
Taidemaalari Jan Neva toimii mittatikkuna: korostaa Vanhasen piirteitä asettumalla itse mahdollisimman näkyville. Teko toimii hyvänä kontrastina teokselle. Ehdin viikon ajan pitää sitä aika vaatimattomana työnä, joka voisi olla minkä tahansa kunnanvaltuuston seinällä.
Mutta miksipä ei! Juuri se sopii Vanhasen poliitikon tarinaan.
Vanhassa vaalijulisteessa käsi pysyi Raamatun ja lakikirjan päällä: ”Näihin nojaa Maalaisliitto”. Se käsi oli nyrkissä, Nevan maalauksessa avoinna. Pöydällä nuija, jota lie juuri kopautettu päätöksen merkiksi.
Maalauksen Vanhasen kädessä on paperi, johon on kirjoitettu: ”188–8”. Luvut viittaavat tietysti Suomen päätökseen liittyä Natoon.
Asiahan ei minulle kuulu, mutta jotenkin näin tässä kävi nytten.
