Rap- ja R’n’B-artisti Hassan Maikal ja seksuaaliterapeutti Joonas Pesonen ovat etäyhteydellä kokoontuneet pohtimaan, mitä on nykyajan mieheys, ja miten rakkaudesta ja miesten seksuaalisuudesta voi puhua uudella tavalla. Yhteistä on se, että he haluavat juhlistaa moninaista mieheyttä.
Ensi vuonna julkaistavalla R’n’B-levyllään Maikal käsittelee näitä aiheita. Pesonen on kirjoittanut miesten seksuaalisuutta käsittelevän tietokirjan Penisyklopedia (Kosmos 2025), jonka ensimmäinen painos myytiin loppuun jo ennen painoon menoa.
Aiheelle on tilausta.
Joonas Pesonen sanoo, että perinteisesti poikia sosiaalistetaan olemaan ennemmin kiinnostavia kuin kiinnostuneita.
”Varuillaan olo siitä, mitä mä saan tehdä ja olla, on aika monesti läsnä miesten keskuudessa”, Pesonen kertoo. Hän on havahtunut tähän turvattomuuden kokemukseen kuultuaan muiden miesten sanoittavan asiaa.
”Onko mulla lupa olla totta?” on kysymys, joka nousee vahvasti esiin Pesosen työssä seksuaaliterapeuttinakin.
Maikal ja Pesonen muistuttavat, että monet miehet vertaavat itseään yhä toisiinsa. ”Miehet esittävät miestä toisille miehille ja kaipaavat toisten miesten hyväksyntää ja kunnioitusta”, lainaa Pesonen sosiologi Michael Kimmeliä Penisyklopediassa.
Miesten välistä kilpailua ylläpitää pelko yksin jäämisestä.
Haavoittuvuus yhdistää
Käynnissä on kuitenkin kulttuurinen muutos.
Hassan Maikal riimittelee kappaleessaan Veli (feat. Gracias & Stafa), miten miehet voivat tukea toisiaan vaikeina hetkinä:
Mitä vaan tulee vastaa
Maailma, systeemi sulle vastaa
Veli, sua rakastan
Jaksa puskee läpi vaikka polut on raskaat
Haavoittuvaisuuden näyttämisessä Maikal on itse toiminut esimerkkinä.
”Kaikki haluaa olla toistensa tukena, mutta moni pelkää olla haavoittuvaisia. Vaikka haavoittuvaisuus on se, mikä tuo ja luo luottamusta ihmisten välille”, hän kuvaa.
Maikal iloitsee nähdessään somali- ja muslimiyhteisöissään kauniita kulttuurisia piirteitä, kuten velittelyn, kosketuksen ja välittämisen ilmaisun yleistymisen nuorten miesten keskuudessa. Hänen ystäväporukassaan he halaavat usein ja kutsuvat toisiaan rakkaiksi. Kaikki alkoi, kun pari ihmistä alkoi sanoa niin toisilleen. Se sai ensin osan kohottelemaan kulmakarvojaan.
”Nykyään se on vaan tarttunut, et kaikki on vaan puheluiden lopuksi, et hyvää yötä, oot rakas”, Maikal kertoo.
Pesosen kokee tärkeäksi, että oman puolison lisäksi miehet uskaltavat jakaa tunteitaan myös miesporukassa. Ytimessä on kiinnostus toista kohtaan. Se, ettei lähdetä ratkomaan ongelmia tai naureta, vaan pysähdytään toisen rinnalle.
Pesonen iloitsee siitä, että miehet voivat nykyään jakaa läheisyyttä ilman huomautusta ”ei homolla tavalla”.
Hän pohtii uusia kehollisia tapoja ilmaista välittämistä miesten kesken: ”Tarvitaan miestyypillisiä termejä, tapoja tai rituaaleja osoittaa sitä välittämistä. Ne ei oo aina samanlaisia kuin vaikka naistyypilliset tavat.”
Kapea intersektionaalisuus
Miesten joukko on moninainen. Luokka, etnisyys ja vammattomuus vaikuttavat muiden suhtautumiseen, tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja niin etuoikeuksiin kuin odotuksiin miehisyyden ilmaisutapoja kohtaan.
Maikal kertoo omien lähtökohtiensa olleen hyvin erilaiset kuin Suomessa kasvaneiden vanhempien lapsilla.
”Muistan et meidän yhteisössä monet lapset auttoi vanhempiaan tai tätejään täyttämään viranomaispapereita jo tosi nuorina, kun samaan aikaan muut luokalla pystyi keskittymään läksyihin.”
Tummana miehenä Maikal kertoo olevansa tietyissä tilanteissa hierarkiassa vaaleaa naista alempana.
”Monissa tilanteissa huomaa, että vaalea nainen kohdataan automaattisesti turvallisena ja neutraalina. Tumma mies ei saa samaa oletusta”, hän kuvaa. Se näkyy tavoissa, joilla ihmiset tervehtivät, katsovat tai väistävät.
Maikal oppi nuorena pienentämään itseään, puhumaan rauhallisemmin ja pitämään kädet esillä, jottei kukaan pelästyisi. Hän koki vastuukseen todistaa muille olevansa turvallinen. Nykyään Maikal haluaa purkaa näitä oletuksia myös itsensä kanssa.
”Eihän valkoinen mies joudu tollaisia miettimään”, Pesonen sanoo yllättyneenä.
Pesonen kokee, että hänen oma seksuaalinen suuntautumisensa on ollut sukupuolta oleellisempi osa identiteettiä. Homous on vapauttanut hänet monista heteromiehiin kohdistuvista odotuksista, mutta mieheyden raamien kapeus harmittaa silti.
Pesonen mainitsee myös syrjäytyneet nuoret miehet.
”Eihän he koe, että heillä on etuoikeuksia sukupuolensa takia.” Pesosen mukaan intersektionaalisuudesta puhutaan yhä melko kapeasti etenkin miesten kohdalla.
Maikal kertoo, että hänen yhteisöissään on koettu paljon sotaa, väkivaltaa tai rasismia. Palestiinan tilanteesta on puhuttu näissä piireissä jo vuosikymmeniä. Monilla hänen yhteisöjensä miehillä luottamus systeemeihin ja instituutioihin, kuten viranomaisiin, terveydenhuoltoon tai koulutusjärjestelmään on heikentynyt.
”Mun vanhempien sukupolvella oli paljon luottamuspulaa yhteiskuntaa kohtaan. Uusi sukupolvi taas kertoo kokevansa itsensä suomalaiseksi ja se on tosi tärkeä muutos”, Maikal kuvaa.
Myötätunto militarisaation keskellä
Suomi on militarisoitunut Ukrainan sodan ja Natoon liittymisen myötä. Pesonen toivoo keskustelua siitä, keitä konservatiiviset arvot palvelevat. Hän pohtii myös, ovatko ne todellisuudessa vahvistuneet.
”Kun puhutaan, että naiset on liberaalimpia ja miehet konservatiivisempia, niin onko se faktuaalisesti niin, vai odotetaanko me poikien olevan konservatiivisempia?”
Pesonen toivoo myös, että pojilta ja miehiltä kysyttäisiin, miltä militarisaatio ja sodan uhka tuntuvat. Yhdysvaltalainen filosofi bell hooks kirjoittaa teoksessaan Mies tahtoo muuttua (niin&näin 2020), että sodan ja väkivallan ihannointi hyödyttää lähinnä patriarkaattia, jota suurvallat ja aseteollisuus voimakkaimmin ylläpitävät. Ainoastaan poikien kyllästäminen väkivaltakuvastolla ja kasvatus tunteidensa kovettamiseen tekee mahdolliseksi saada miehiä armeijoiden leipiin, hän kirjoittaa.
Patriarkaatti on poliittis-yhteiskunnallinen järjestelmä, joka esittää miesten aseman lähtökohtaisesti hallitsevana ja sen säilyttämiseksi ohjaa alistamaan heikompia ryhmiä ja yksilöitä. Koska heikkous on uhka patriarkaatissa selviämiselle, miesten tunne- ja itseilmaisu rajoittuvat ahtaisiin raameihin.
Lapsena Pesonen leikki Barbie-nukeilla ja pukeutui sukkahousuihin, vaaleanpunaisiin henkseleihin ja ponipaitaan. Jossain vaiheessa alakoulua hän näki muiden poikien pukeutuvan jalkapallopaitoihin ja leikkivän legoilla. Nolostuksesta Pesonen seurasi perässä, mutta pelkäsi silti paljastuvansa muille pojille vääränlaiseksi, feminiiniseksi.
hooks korostaa, että miehet kaipaavat ennen kaikkea rakastaa ja tulla rakastetuiksi sellaisina kuin ovat. Patriarkaatista vapaassa kulttuurissa tämä olisi mahdollista.
Maikal toivoo yhteisöjensä pojille lisää tilaa olla nuoria, epäonnistua ja leikkiä. Luovuuskin tarvitsee leikkiä, aikuisenakin. Miehen arvoa mitataan yhä paikoin suorituksilla.
”Monet nuoret miehet jännittää. Niin paljon paineita olla jotain isoa. Sun pitää olla lääkäri, insinööri tai lakioppinut henkilö ja muut jutut on epäonnistuneita”, Maikal kertoo.
”Ei oo olemassa toksista maskuliinisuutta, vaan on maskuliinisuutta ja toksisisia käyttäytymismalleja.”
Pesonen kokee olennaiseksi tuoda esiin, miten patriarkaatti vaikuttaa arjessa. Arjen tarkastelu tuo näkyväksi rakenteet eli oletukset, arvot ja roolit. Siten niiden kyseenalaistaminen mahdollistuu. Penisyklopediassa hän kirjoittaa, että patriarkaatti ja kapitalismi yhdessä ruokkivat epävarmuutta, ulkonäköpaineita ja tunneyhteyden haasteita. Etenkin media ruokkii kapeaa mieskuvaa.
”Et sä mieti sängyssä, et tää on patriarkaatti, joka on vienyt erektion tai tuo epävarmuudet pintaan, mut ne juuret saattaa nimenomaan olla siellä.”
Tilanne on sama kuin toksisen maskuliinisuuden kohdalla.
”Ei oo olemassa toksista maskuliinisuutta, vaan on maskuliinisuutta ja toksisisia käyttäytymismalleja. Ja niistä käyttäytymismalleista meidän pitäisi päästä eroon, ei siitä maskuliinisuudesta tai miehisyydestä”, Pesonen sanoo. Miestutkimus puhuu maskuliinisuuksista monikossa. Niiden lisäksi jokaiseen mieheen mahtuu feminiinisyyksiä.
Pesonen kirjoittaa myötätuntoisesta maskuliinisuudesta. Se on itsensä hyväksymistä sellaisena miehenä kuin on. Se auttaa luovimaan patriarkaatin keskellä.
Tunteikas mieheys
Pesonen näkee toivoa yhteiskunnan muuttuneissa arvoissa. Miehen rooli taloudellisen turvan tuojana ei ole enää olennainen asia, kun naiset ovat korkeammin koulutettuja.
Pesoselta ja kahdelta muulta mieskirjailijalta kysyttiin Helsingin kirjamessuilla, missä on nuortenkirjallisuus, jossa poikien moninaisuus olisi esillä samoin kuin tyttöjen. Tytöille suunnattua voimaannuttavaa kirjallisuutta ja kuvastoa löytyy jo reilusti. Kaipausta onkin ilmennyt moninaisemmalle pojille suunnatulle kulttuurille.
Maikal kannustaa ihmisiä aloittamaan muutoksen omista ystäväpiireistään. Hän toivoo syvällisempää keskustelukulttuuria niin miesten välille kuin koteihinkin.
”Vanhempien pitäisi keskustella nuortensa kanssa enemmän, myös niistä vaikeista aiheista eikä vaan siitä, miten futismatsi meni”, hän sanoo.
Miehen puhe tunteista edellyttää myös vastaanottoa. Myös muut kuin miehet ovat kasvaneet psykologiseen patriarkaattiin ja voivat toiminnallaan joko ylläpitää tai purkaa sitä.
”Ollaanko me valmiita ottamaan vastaan miehen puhe rakkaudesta?” Pesonen kysyy. Muutos voi pelottaa.
”Tämä!” Maikal huudahtaa: ”Odotetaan, et kun mies alkaa puhua, et se on jotenkin kaunista tai… Sit se voi olla vaikeeta tai kipeetä.”
Pesonen iloitsee siitä, että tunnetaitoja on otettu koulujen opetussuunnitelmiin aina päiväkodeista asti.
”Se suuri kulttuurinen muutos, mitä me tällä hetkellä kaivataan on, että me jätkien kesken aletaan arvostaa niitä ominaisuuksia ja arvoja ja liitetään ne sukupuoli-identiteettiin eli mieheyteen”, Pesonen lopettaa.
