Taiteilijoiden ja kansan mielenmaisemia hahmottaa kun kulkee Viron taidemuseon, Kumun, pysyvien näyttelyiden läpi. Näyttelyissä on teoksia 1700–1800-luvun baltiansaksalaisesta perinteestä Viron neuvostoaikojen kautta nykypäivään.
Viisi tuhatta neliömetriä saleja kertoo maan muutoksista agraarisesta ja feodalistisesta orjataloudesta kaupunkien, kahviloiden, erotiikan ja dekadenssin värittämäksi yhteiskunnaksi, jossa sortoon ja sotaan reagoitiin protestoimalla tai keskittymällä eskapistisesti sieviin terassinäkymiin.
Neuvostoajan taide heijasti yhteiskunnan kieroutunutta kahtiajakoa: oli taiteilijoita, jotka komppasivat valtaeliitin autoritaarisia näkemyksiä, mutta oli myös heitä, jotka paljastivat hallinnon valheita.
”Tanskalaisten kaupunki”, Taanilinna, sai alkunsa, 1220-luvulla tanskalaisten linnoituksesta Toompean mäellä. Myöhemmin Tallinnana tunnetun kaupungin valloittivat saksalaiset, jotka antoivat sille nimen Reval eli Rääveli.
Etelä-Viro käväisi myös osana eurooppalaista suurvaltaa, Puola-Liettuaa. Ruotsalaisten Viron-valloittajien ansiota oli Tarton yliopiston perustaminen. Lopulta Viron nielaisi Venäjä.
Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa ja Venäjän vallankumouksen myötä Virossa huomattiin tilaisuuden tulleen, ja maa itsenäistyi vuonna 1918.
Stalinin luomassa Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Viro – niin kuin Latvia, Liettua ja Suomikin – lukeutuivat Neuvostoliiton etupiiriin. Neuvostoliitto kaappasi Viron vuonna 1940. Kuitenkin jo 1941natsi-Saksa vyöryi alueelle osana operaatio Barbarossaa eli Hitlerin himoitsemaa Neuvostoliiton valloitusta. Virosta tuli synkkä keskitysleirien ja vainojen maa, jossa vastarinta tukahdutettiin rajusti.
Puna-armeija valloitti Itä-Eurooppaa toisen maailmansodan loppuvaiheessa, kun Saksa oli jo hyvin heikko, ja Virosta tuli Eestin neuvostotasavalta vuonna 1944. Keskitysleireistä tuli taas osa virolaisten elämää ja kuolemaa, kun kymmenettuhannet kyyditettiin kauas Siperiaan.
Versaillesista wau-arkkitehtuuriin
Jo Tallinnan arkkitehtuuria ihailemalla historian kerrostumat erottuvat – huolimatta uuden itsenäisyyden pilvenpiirtäjistä ja ”kasinotaloudesta”, mitkä taidekriitikko Otso Kantokorven (1957–2018) mukaan tuhosivat kaupunkia tehokkaammin kuin puna-armeija.
Vuonna 2006 avattu Kumu on Viron taidemuseon päärakennus. Nimi on lyhenne sanasta kunstimuuseum, taidemuseo. Kadriorg-puisto eli Katariina I:n puisto on piknikpaikkana Tallinnan vastine Helsingin Kaivopuistolle, ja Kumu sijaitsee sen reunalla.
Puistoa hallitsee Kadriorgin palatsi, jonka rakennutti Pietari Suuri. Hän ihaili kovasti Versaillesin linnaa puistoineen ja halusi tiluksilleen samantapaista. Italialaisen Niccolò Michettin suunnittelema Kadriorgin täysbarokkipalatsi valmistui vuonna 1725. Myöhempi Katariina II, Katariina Suuri, vieraili siellä vuonna 1764.
Kun kävelee keskustan suunnasta museolle johtavaa, kuvanveistäjä August Weitzenbergin muistoksi nimettyä Weitzenbergi-katua, Kumu ei näy kauas. Vasta Viron presidentin virka-asunnon eli uusbarokkia edustavan presidentinpalatsin kohdalla pari sataa metriä ennen Kumua sen metallisen kaaren terävä kärki hyökkää puiston ruohoisesta rinteestä. Silti aivan Kumun edessäkään ei ymmärrä, miten valtava se on.
Kumun wau-arkkitehtuuri on suomalaisen Pekka Vapaavuoren suunnittelemaa.
Kun museoon saapuu kesällä Lasnamäen puolelta kaakosta, Kumu on juuri sitä, mitä taidemuseot kautta maailman nuorisolle edustavat: amfiteatterimainen skeittipuisto.
Kumun aulassa ihaillaan Villu Jaanisoon autonrenkaista taittelemia jättiläistuoleja. Ja pääseepä virolaisen taiteen makuun jo Helsingissä, jossa Jaanisoon lokkiveistos kuikuilee Tennispalatsin pohjoispuolen lipan päällä.
Kun hymyt hyytyivät
Itsenäisyys kajasti nuorten virolaisten mielessä jo 1900-luvun alussa. Venäjän ikeen alla kamppaillut Viro kurkotteli länteen. Kirjallisuudessa ja kuvataiteessa kukoistaneen Noor-Eesti-aatteen eli nuorvirolaisuuden kannattajat yhdistivät kansallisromantiikkaa keskieurooppalaisiin vaikutteisiin.
Kuvataiteilijat, kuten fauvisti, ekspressionisti ja Viron modernismin johtohahmo Konrad Mägi (1878–1925), viehättyivät erityisesti Pariisin taide-elämästä. Vuosisadan alussa Mägi oli opiskellut Stieglitzin taidekoulussa Pietarissa ja suunnitellut maan alla vallankumousta. Poliittisen agitoinnin sijaan hän antautui värikkäälle taiteelleen ja maalasi vuosikausia myös Norjassa ja Suomessa. Mägi hengaili Pariisissa vuonna 1912 kirjailija Friedebert Tuglasin kanssa ja melkein kuoli nälkään rahapulassaan. Lopulta hän kuolikin nälän heikentämänä, mutta vasta 13 vuotta myöhemmin Tartossa.
Kiinnostavimpia ja traagisimpia Viron 1900-luvun taiteilijoita oli Karl Pärsimägi (1902–1942), jota on kutsuttu myös ”Viron Matisseksi”.
Pärsimägi maalasi maisemia, muotokuvia ja alastonkuvia. Hän muutti Pariisiin vuonna 1937. Kuten monet pariisilaiset, Pärsimägi ihaili Paul Cezannea. Vielä 1940-luvulla Pärsimägi valitsi miehitetyn Pariisin mieluummin kuin miehitetyn Viron, mutta rakkaus Pariisiin koitui hänen kohtalokseen. Vuonna 1941 Gestapo pidätti hänet tuntemattomasta syystä. Hän saattoi auttaa Pariisin juutalaisia. Toinen mahdollinen selitys on hänen homoseksuaalisuutensa.
Pärsimägi vietiin Auschwitziin, missä hänet teloitettiin.
Viron taiteessa ovat vaikuttaneet myös naiset ja huumori. Karin Luts (1904–1993) vei ekspressionismiaan provokatiiviseen ja suorastaan groteskiin tyyliin. Myös naivismi oli hänen sydäntään lähellä.
Vuonna 1944 Luts veneili neuvostomiehitystä pakoon Tukholmaan, missä hän asui elämänsä loppuun saakka.
Kun Karin Luts lähti Virosta, hän oli maansa tunnetuimpia taiteilijoita ja graafikoita. Ruotsissa Luts kuoli unohdettuna ja yksinäisenä. Hänen muistiinpanoistaan käy ilmi, ettei hänestä koskaan tullut sydämestään ruotsalaista. Surullisena hän kirjoitti, että kulttuuriaan ei voi säilyttää vieraassa maassa.
Lähdekirjallisuutta:
Landscapes of Identity: Estonian Art 1700–1945, Kumu 2021
Conflict of Adaptations: Estonian Art In the Soviet Era (1940–1991), Kumu 2023
Sirje Helme, Jaak Kangilaski: Viron taiteen historia, Taifuuni 2000
Seppo Zetterberg: Uusi Viron historia, SKS 2017
Kirjoitus on Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, entistä Neuvostoliittoa, Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Keski-Aasiaa sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjaa on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
