Fatim Diarran lempipaikka vuonna 1931 valmistuneessa eduskuntatalossa on takahuone. Se on alun perin suunniteltu miesvaltaisen talon naiskansanedustajia varten. ”Tämä perustettiin aikanaan, että voi olla ilman tahmatassuja”, hän selittää.

Myös toinen historiallinen vallan kabinetti, Helsingin kaupungintalo, on tullut vihreiden kansanedustajalle tutuksi.

”Yksi suurimmista unelmistani on olla Helsingin pormestari. Ehdottomasti se on se, mitä eniten politiikassa haluaisin”, hän sanoo ja ilmoittaa olevansa käytettävissä tehtävään, kun vihreät valitsee pormestariehdokkaansa näillä näkymin syksyllä.

Jos Diarra valittaisiin pormestariksi, pääkaupunki saisi hänestä hyvin erilaisen johtajan Jan Vapaavuoren ja Juhana Vartiaisen jälkeen. Räväkän, 38-vuotiaan millenniaalin. Vihreän feministin, joka ei käytä sordiinoa. Hänen mottonsa on: Itselleen ei kannata vittuilla, maailma hoitaa sen meidän puolesta. Ilmastonmuutoksen torjunta, hyvinvointivaltion puolustaminen ja rasismin vastustaminen ovat hänen politiikkansa kärkiteemoja. Kesäkuussa ilmestyi hänen yhdessä Iida Tanin kanssa toimittamansa kirja Lupa olla tyttö (Into 2024), joka vaatii lopettamaan naisiin kohdistuvan häirinnän. 

Pormestarikisa käydään ensi vuonna kuntavaalien yhteydessä. Moni helsinkiläinen todennäköisesti taktikoi äänestäessään ja miettii, kenet haluaisi nähdä luotsaamassa pääkaupunkia. Kaupunkilaiset eivät voi äänestää pormestaria suoraan, vaan kaupunginvaltuusto valitsee pormestarin ja apulaispormestarit. Poliittisesti vallitsee kuitenkin yhteisymmärrys siitä, että tehtävät jaetaan vaalituloksen mukaan.

Kokoomus on siis vahvoilla. Se on kauan ollut Helsingin kaupunginvaltuuston suurin puolue, ja eurovaalien voitto povaa sille hyvää menestystä. Vihreät ovat tällä hetkellä toiseksi suurin poliittinen ryhmä, mutta sen eurovaalikannatus ei ollut toivotunlainen. Helsingin kuntavaaleissa Diarra kilpailee ennen kaikkea vasemmistoliberaalien äänistä.

”Mua kiinnostaisi olla mukana johtamassa sitä, miten Helsinki pystyy osoittamaan omalla toiminnallaan, että hyvinvointivaltio on vielä arvokas tapa järjestää asiat tässä maassa.”

Pääkaupungissa nimittäin näkyy, millaisia seurauksia nykyisen hallituksen päätökset aiheuttavat. Sosiaalietuuksiin tehdyt leikkaukset kohdistuvat etenkin köyhille postinumeroalueille, eivät hyväosaisten Eiraan tai Munkkiniemeen. Diarra kimmastuu kritisoidessaan leikkausohjelmaa.

”Sehän palvelee ylempää keskiluokkaa ja eliittiä – mihin myös itse kansanedustajana ehdottomasti kuulun. Tässä rakennetaan yhteiskuntaa, joka on eliitille kiva ja muille semmoinen, missä pitää kaikin voimin kiivetä, että pääsee edes johonkin”, hän sanoo ja puistelee päätään.

”Kokoomus sai läpi leikkaukset, ja samaan aikaan sanotaan, että on surullista kun ei saada lisää lastentarhanopettajia. On surullista, kun ei saada lisää lastenhoitajia. Voi voi, kun on sote-henkilöstöpulaa. Suurin osa näistä ihmisistä saa asumistukea.” 

Asumistukien leikkaukset ajavat työvoimaa muuttamaan pois kaupungeista, joissa heidän panostaan tarvittaisiin kipeästi, ja yksilöiden elämä kurjistuu.

Mieleen muistuu 1990-luvun poliittinen maisema.

Oikealla vai vasemmalla?

Fatim Diarran äiti on Lapista kotoisin oleva sairaanhoitaja, isä oli Malista kotoisin oleva lääkäri, joka oli mukana kokoomuksen toiminnassa. Perhe asui Itä-Helsingin Jakomäessä. Kun Diarra oli seitsemänvuotias, he muuttivat Munkkiniemeen, missä Diarra kävi sekä peruskoulun että lukion ylemmän keskiluokan suosimassa ranskalais-suomalaisessa koulussa.

1990-luvun lama on silti sukupolvikokemus.

”Nykyhallitus perustelee, että nyt leikataan, jotta huomenna on paremmin. Mutta eihän se pidä paikkaansa. Me ollaan nähty se jo ysärin lamassa silloin kun mä olin koulussa. Jouduin kumittamaan vihoista edellisten oppilaiden kirjoittamia sanoja pois.”

Hän viittaa tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu häntä vuotta nuorempien eli 1987 syntyneiden ikäluokkaa. Ankarat sosiaaliturvaleikkaukset jättivät jälkensä. Huomattavan moni on kärsinyt työttömyydestä, mielenterveysongelmista ja näköalattomuudesta aikuisikään saakka.

”Kohorttitutkimus osoittaa meille sen, miten helvetin huonosti näillä ihmisillä on mennyt, ja nyt sama tehdään uudestaan. Samaan aikaan puhutaan siitä, että jengiytyminen on helvetillinen ongelma, ja sitten leikataan nuorisotyöstä rahaa.”

Diarran mukaan oikeiston kärkipoliitikot ovat ylipäätään alkaneet puhua hyvinvointiyhteiskunnasta ja jättäneet hyvinvointivaltion pois sanastostaan. 

”Sehän tarkoittaa, että ollaan hylätty ajatus siitä mallista, jolle tää maa on rakennettu, jolla me koulutettiin suomalaiset, jolla me rakennettiin se koko pohja tälle valtiolle.”

Hyvinvointivaltio korostaa valtion vetovastuuta siinä missä termi hyvinvointiyhteiskunta häivyttää sitä. Nyt tilalle tavoitellaan erilaista yhteiskuntaa, Diarran sanoin kapitalistista osta sitä mitä haluat -mallia, Yhdysvaltojen tyylistä yhteiskuntaa, jossa luokkaerot ovat suuret ja ihmisten täytyy tehdä kahta työtä selvitäkseen. Sosiaaliturva on heikko ja se nojaa hyväntekeväisyyteen. 

Puheenvuoro kuulostaa perin vasemmistolaiselta.

Vaikka punavihreästä blokista yleensä puhutaankin, vihreitä ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti sijoittaa puoluekartalla oikealle tai vasemmalle. Ilkeämieliset kriitikot sanovat, että ainakin Helsingin kunnallispolitiikassa vihreät on kokoomuksen puisto-osasto, joka lopulta aina peesaa oikeiston päätöksiä. Minne Diarra ideologisesti itse sijoittaa itsensä?

”Liityin vihreisiin siksi, että tykkään parhaan vaihtoehdon politiikasta. Ei ole aina niin, että julkinen pystyy hoitamaan kaiken hyvin eikä ole aina niin, että yritys on paras vaihtoehto, vaan siinä pitää tehdä tiukka arvio. En ideologisesti suostu sitomaan itseäni kumpaankaan. Mä en suostu kumartamaan EK:lle, enkä mä suostu kumartamaan SAK:lle.”

Ollaan vihreän liikkeen sanoman ytimessä, joka korostaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta ei vastusta markkinataloutta sinänsä. ”Mikä yhdistää vihreitä, on liberalismi – ei talousliberalismi, vaan liberaali maailmankatsomus, oikeuksien ja vastuun korostaminen samaan aikaan.”

Nyt vihreillä olisi tuhannen taalan paikka nostaa kannatustaan, sillä hallituksen leikkaukset ovat historiallisen epäsuosittuja. Eurovaaleissa puolue kuitenkin menetti yhden meppipaikan ja gallupkannatus laahaa, vaikka oppositiossa sillä on yleensä taipumusta nousta. Miksi?

Diarra ajattelee, että oppositiossa vihreiden paikka on SDP:n rinnalla  ”ihmisoikeusmyönteisenä, ilmastonmuutoksesta aina selkeimmin puhuvana porukkana”.

”Meidän politiikalle on tilausta, mutta jos me emme sitä itse tarpeeksi selkeästi sanoita, jos me emme toimi tarpeeksi johdonmukaisesti, niin siitä ei voisi syyttää ketään muuta kuin vihreitä itseään. On peiliin katsomisen paikka.”

Istuvaa puheenjohtajaa Sofia Virtaa hän ei kuitenkaan halua kritisoida.

”Musta ei saa pahaa sanaa sanomaan Virrasta. Mä suojelen kruunua.”

Hän kertoo anekdootin kuningatar Elisabetista, joka oli poistumassa lentokoneesta, kun prinssi Philip yritti mennä edeltä. Virkahenkilö esti Philipiä kädellään ja sanoi: ”Kruunu menee ensin”.

Aktivistin sielu

Diarra on nosteessa oleva poliitikko, joka on saanut painavia tehtäviä: hän on vihreiden entinen varapuheenjohtaja, entinen Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Naisasialiitto Unionin istuva puheenjohtaja. Eduskunnassa hänellä on arvovaltaiset paikat työ- ja tasa-arvovaliokunnassa ja perustuslakivaliokunnassa.

Vihreiden puheenjohtajan pallia hän ei kuitenkaan havittele, ja kansanedustajaksi noustessaan hän luopui Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikasta, koska katsoi, ettei olisi pystynyt hoitamaan kaikkia tehtäviä kunnolla.

Se on ärsyttänyt kollegoita Arkadianmäellä. Moni kansanedustaja on tullut kritisoimaan häntä koska on tuntenut painetta toimia samoin.

”En pidä sellaisesta, että istutaan hirvittävän monella pallilla ihan vaan statuksen ja vallan takia. Ei minulla ole kuvitelmaa siitä, että minun pitää aina kaikkialla olla.”

Diarra puhuu taitavasti, mutta poliitikon on silti turha sanoa, etteikö valta kiinnostaisi tai – poliittisin termein – etteikö olisi tehtäviin käytettävissä. Miten Diarra näkee oman roolinsa?

”Mä oon ennen kaikkea aktivisti.”

Hän on ollut mukana kansalaisaktivismissa sekä nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa pitkään. Aktivistitausta onkin keskivertoa yleisempää vihreissä, saihan puolue alkunsa 1980-luvun alun liikehdinnästä, jossa oli mukana ympäristöaktivisteja, feministejä ja vammaisjärjestöjen edustajia. Koijärven suojelua vaativat aktivistit köyttivät itsensä kettingeillä kaivinkoneisiin, ja liikkeessä mukana oli myöhemmin korkeisiin poliittisiin asemiin nousseita nimiä kuten Pekka Haavisto ja Osmo Soininvaara. Diarra sanoo, että vihreitä on vaikea johtaa sen takia, että niin monella on edelleen erilaista aktiivistitaustaa. ”Me väännetään tosi kovaa.”

Kansalaistottelemattomuus jatkuu nykyisinkin ja aktivistien ääni kuuluu toreilla – Elokapina valloitti kesäkuussa Helsingin kadut – mutta ei vallan kabineteissa. Suomalaiseen demokraattiseen perinteeseen on kuulunut, että kansalaisyhteiskuntaa ja asiantuntijoita kuullaan huolellisesti eduskunnassa, kun lakeja valmistellaan.

Toisin on nyt, Diarra sanoo.

Lausuntoajat on lyhennetty tarkoituksella niin lyhyiksi, että kansalaisyhteiskunnan on vaikea perehtyä lakiehdotuksiin. ”Ja sen jälkeen viis veisataan asiantuntijalausunnoista”, Diarra sanoo ja puistelee taas päätään. Hän ei ole kritiikissään yksin: myös oikeuskansleri ja monet lainoppineet ovat pitäneet hallituksen tapaa valmistella lakeja oikeusvaltion vastaisena. 

Diarra tarkastelee ilmiötä aitiopaikalta perustuslakivaliokunnan jäsenenä. Valiokunta puolsi kesäkuussa niin sanottua käännytyslakia, jonka myötä ihmisiä voisi tilapäisesti estää hakemasta kansainvälistä suojelua Suomen rajoilla. Diarra ja vasemmistoliiton Anna Kontula jättivät eriävän mielipiteen lausuntoon.

Instagram ei ole suosion mittari

Innostuessaan Fatim Diarra puhuu jopa karnevalistisin sanankääntein. Suusta tulee tehokeinona kirosanoja, eikä olemuksessa ole tippaakaan mattivanhasta. Hän on osannut käyttää politiikan viestinnällistymistä hyväkseen. Instagramissa hänellä on yli 30 000 seuraajaa. Se ei ole sattumaa. Hän on työskennellyt pitkään vaikuttajaviestinnän konsulttina Pohjoisranta BCW:ssa, strategiseen viestintään erikoistuneen liikkeenjohdon konsulttitoimistossa.

Hän kuitenkin kiistää jyrkästi olevansa Instagram-poliitikko. Some ei mittaa mitenkään luotettavasti sitä, mitä kansa miettii, Diarra sanoo. Hänen mukaansa moni kollega hämääntyy ajattelemaan, että nyt tein jotakin hienosti, kun sain tuhat tykkäystä ja lukuisia yksityisviestejä.

”Sanon heille, että tuo ei ole minkäänlainen yhteiskunnallinen analyysi, jos oma heimosi, kovimmat fanisi sanovat sinulle, että hyvin menee.” Puheenaihe on päivänpoliittinen vasta silloin, kun siitä puhutaan Forssan Autokeitaalla pullakahvien äärellä. ”Kun mun aviomiehen vanhemmat ovat siellä tankkaamassa ja istahtavat kahvilaan keskustelemaan jostakin, silloin se on yhteiskunnallista keskustelua.”

Diarra kertookin uskovansa perinteiseen mediaan ja lähettävänsä tiedotteita kaiken aikaa, olevansa yhteydessä toimittajiin, selittävänsä asioita. Milleniaalina hän on elänyt myös aikana ennen internetiä.

”Perinteisessä mediassa journalismi on siellä välissä. Se takaa meille sen, että asiat on tunnettuja, ne on harkittuja ja faktat on tarkastettuja. Edelleenkin journalismi suodattaa sen paskan siitä välistä.”

Tässä valossa on ristiriitaista, että Diarra oli vihreiden varapuheenjohtajana mukana lakkauttamassa puoluelehti Vihreää Lankaa vuonna 2019. Varat haluttiin ohjata puolueviestintään. Oliko se hyvä päätös?

”Olin kriittinen silloin, mutta kaikki muut olivat sitä mieltä. Päätin, että tuen puheenjohtajiston yhteistä kantaa. En halunnut lähteä sooloilemaan.”

Näin jälkikäteen hän katuu lakkautuspäätöstä. ”Nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Se virhe oli aika jättimäinen. Ne rahat piti käyttää mukamas viestintään, mutta ei edes laitettu, vaan käytettiin kaiken maailman piiritoiminnan tukemiseen ympäri Suomea.”

Ollapa Hjallis Harkimo

Muutama vuosi sitten Diarra kertoi Facebookissa pyytäneensä Helkamalta ilmaista sähköpyörää ja myös saaneensa sellaisen käyttöönsä. Kyse on someaikakauden ilmiöstä, kaupallisesta yhteistyöstä. Siinä somevaikuttaja saa käyttöönsä tuotteita tai rahaa vastineeksi yrityksen mainostamisesta tilillään. Tapaus nostatti kuitenkin keskustelun siitä, käyttikö Diarra poliittista asemaansa hyväkseen parin tuhannen arvoisen pyörän hankkimisessa. Samoihin aikoihin myös kansanedustaja Hjallis Harkimo teki kaupallista yhteistyötä urheiluvälineliikkeen kanssa ja poseerasi isossa sähköpyörämainoksessa Iltalehdessä, Diarra muistuttaa. Vastaavaa kohua ei noussut.

”Silloin mä mietin, että vittu kun olisin valkoinen miljonäärimies.”

Diarra kuitenkin tajusi itse, miten kiinnostava hahmo hän onkaan. Jokaisen suositun poliitikon somekommentti kaivellaan tarvittaessa esiin ja mikä tahansa lipsahdus voi paisua valtavaksi. Niin kävi myös hänen kuuluisalle heitolleen maalaisista. Se kuuluu näin: Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.

Julma kommentti meni viraaliksi, kun keskustan silloinen kansanedustaja Mikko Kärnä poimi sen Diarran Facebook-keskustelusta ja jakoi sen Twitterissä. Diarra kertoo yrittäneensä vitsailla omien lappilaisten sukujuuriensa kustannuksella, mutta moni tyrmistyi. Maakunnissa vihreitä pidetään leimallisesti helsinkiläisten puolueena, joka suhtautuu muuhun maahan ylenkatseella. Kommentti vain pahensi mielikuvaa.

”Se ja Vihreän Langan lakkauttaminen ovat suurimpia virheitäni, joiden alle mun nimen voi kirjoittaa”, hän sanoo nyt ja arvelee, että kommentti tulee seuraamaan häntä hamaan loppuun saakka.

Mokaaminen on kuitenkin inhimillistä, Diarra sanoo.

”Se tekee musta ehkä enemmän ihmisen ja paljastaa, että politiikkaa tekevät ihmiset, jotka tulee tähän taloon, tuovat mukanaan kaiken: kaikki ne kokemukset, kaikki se eletty elämä, kaikki ne pettymykset, riemut, intohimot, halut, rakkaudet ja surut mitä me ollaan elämän aikana hankittu. Kuinka typerää olisikaan pyrkiä niitä piilottamaan.”

Somekohut ovat opettaneet, miten yksinäistä myrskyn silmässä on. Nykyisin, jos joku tunnettu henkilö joutuu vastaavat kohun keskelle, Diarralla onkin tapana lähettää henkilökohtainen viesti ja kysyä: ”miten voit?”. 

”Politiikassa on semmoinen huono puoli, että jos joku mokaa, muut alkavat karttaa häntä kuin ruttoa koska pelkäävät, että epäonnistumisen haju tarttuu myös heihin. Mutta kaikkien sauna palaa vuorollaan.” 

Korjattu 28.6.2024 klo 13.27 prinssi Albert prinssi Philipiksi kohdassa, jossa puhutaan kuningatar Elisabetin puolisosta.