”Isäni oli kalastaja, samoin isoisäni”, sanoo Isaac González Ancónin satamalaiturilla Perun rannikolla. Hän näyttää, miten pienet kalastuslaivat kelluvat rannan lähistöllä ja ruostuvat sinne, koska niille ei ole enää käyttöä Perun historian suurimman ympäristökatastrofin jälkeen.
González todisti tasan kaksi vuotta sitten, miten hänen sukunsa elinkeino alkoi hävitä silmien edessä, kun raakaöljy levisi merellä. Espanjalaisen Repsol-yhtiön öljytankkeri oli pumppaamassa öljyä kyytiinsä läheiseltä La Pampillan jalostamolta, kun laiva kaatui poikkeuksellisessa aallokossa ja lähes 12 000 barrelia raakaöljyä vuoti mereen. Öljy saastutti noin 18 000 hehtaarin alueen 140 kilometrin matkalta Perun rannikolla. Paikalliset menettivät elinkeinonsa.
”Työttömäksi jääneet miehet menivät sen jälkeen kuka minnekin, rakennuksille tai mihin vain heidät otettiin. Useimmat ovat yli viisikymppisiä, ei heillä ole kysyntää työmarkkinoilla. Tämä tuhosi monien perheiden toimeentulon”, González sanoo. Hän itse työskentelee nykyisin paikallisten kalastajien etuja ajavassa Apescaa-yhdistyksessä.
Mikä on eurooppalaisten yhtiöiden vastuu liiketoimistaan maailmalla?
Löyhä sääntely houkuttaa
Kolonialismin ajoista lähtien Euroopan ja globaalin etelän maiden välisiä kauppasuhteita on sanellut riippuvuus, mutta lähihistoriassa etenkin 1990-luvun kehityspolitiikkaa pidetään epäonnistuneena. Silloin kehittyvät maat joutuivat noudattamaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston asettamia talouskuriohjelmia, jotka ohjasivat leikkaamaan julkista sektoria ja avaamaan markkinoitaan vastineeksi ulkomaanlainoista. Ulkomaiset yhtiöt saivat tulla hyödyntämään raaka-aineita, jotka menivät pitkälti vientiin. Raaka-aineen jalostuksesta tuleva lisäarvo meni globaaliin pohjoiseen, etenkin Eurooppaan. Ympäristövahingoista ei välitetty.
”Myös nykyisin Latinalaisen Amerikan hallitukset vaalivat ulkomaisia investointeja, koska tänne tarvitaan pääomaa. Perussa nykytrendi on ollut, että löysätään ympäristölainsäädäntöä, jotta ulkomaisia yrityksiä saadaan houkuteltua. Äskettäin hallitus muutti metsälakia siten, että Amazoniaa saa hakata entistä enemmän. Korruptiolla oli osuutensa asiaan”, Miguel Lévano Perun Oxfamista sanoo. Järjestö työskentelee ympäristö- ja ihmisoikeuskysymysten parissa.
Hänen mukaansa eurooppalaiset yritykset kuten Repsol tietävät, että globaalissa etelässä niiden ei tarvitse pelätä tiukkaa sääntelyä. Vaikka suuryritykset olisivat hyvin vastuullisia Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ne jättävät muun muassa yhteisöveroja maksamatta. Lévano puhuu globaalin etelän repaleisista instituutioista: oikeuslaitoksessa ja lainsäädäntöelimissä on korruptiota, hyviäkään lakeja ei panna täytäntöön, viranomaisvalvonta on heikkoa eikä ympäristönsuojeluun myönnetä määrärahoja.
”Tosin kotimaiset öljy-yhtiöt ovat vielä pahempia, ne eivät välitä sitäkään vähää mitä eurooppalaiset. Perun hallitus haluaa nyt lisätä öljyntuotantoa etenkin Amazonialla, koska se tuo niin paljon taloushyötyjä.” Sama kehityskulku on meneillään myös Guyanassa, yhdessä Etelä-Amerikan köyhimmistä valtioista, joka on noussut merkittäväksi Euroopan unionin öljyntoimittajaksi sen jälkeen, kun EU asetti pakotteet Venäjältä tuotavalle öljylle. Sopimus on herättänyt suurta riemua guyanalaisissa.
Lévano haluaa kääntää katseen yksittäisestä yrityksestä kohti rakenteita: öljykauppa on kiinteä osa maailmantaloutta, vaikka EU miten puhuisi vihreästä siirtymästä. ”Tiedätkö sinä, mihin oma eläkeyhtiösi sijoittaa varojaan, jotta saisit tulevaisuudessa eläkettä? Todennäköisesti öljybisnekseen. Kaikki eurooppalaiset ovat tavalla tai toisella mukana globaalissa fossiilikaupassa, halusivat tai eivät.”
Katsaus eurooppalaisiin eläkevakuutusyhtiöihin paljastaa, että ne ovat sijoittaneet eläkevaroistaan suuria summia fossiilisiin raaka-aineisiin. Suomalaisista yhtiöistä ainakin Ilmarisen tilinpäätöksestä käy ilmi, että silläkin on pieniä omistuksia Repsolista. Tavalliset eurooppalaiset veronmaksajat ovat siis hyötyneet Repsolin hyvästä pörssikurssista, joka nousi onnettomuusvuonna 70 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Yhtiö pimitti tietoja
Yritysvastuuohjeita on pilvin pimein, on ollut jo vuosikymmeniä. Sekä OECD että YK ovat listanneet periaatteita kestävälle yritystoiminnalle, mutta niiden noudattaminen on vapaaehtoista eikä rikkeistä seuraa tuntuvia rangaistuksia. Ne perustuvat pitkälti omavalvontaan eli yritysten vapaaehtoiseen sääntelyyn. Repsol ei ollut varautunut vahingon mahdollisuuteen lainkaan, paikalliset väittävät.
”Öljyä pääsi valumaan mereen pitkän aikaa, joten tuho laajeni. Kun he viimein kävivät toimeen, se oli naurettavaa. Yhtiö palkkasi samoja pienkalastajia, jotka olivat juuri menettäneet elinkeinonsa, puhdistamaan rantoja ja eläimiä öljystä. Miehille annettiin ämpärit, joilla kauhoa öljyä tynnyreihin. Heille ei tarjottu suojavarusteita, hanskoja tai kasvosuojaimia, ja he altistuivat raakaöljylle. Yhtiö osoitti täydellistä piittaamattomuutta luonnosta, ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista”, kertoo Luis Chiroque, pienkalastajien Apescaa-yhdistyksen puheenjohtaja.
Perun oikeusasiamiehen kanslian mukaan yhtiö on viivytellyt alueen siivouksessa ja humanitaarisen avun toimittamisessa paikallisille. Lisäksi se vääristeli tietoja tuhon laajuudesta.
Monikansallisten yhtiöiden tuotantoketju on pirstaloitunut ympäri maailmaa, ja samalla ihmisoikeusloukkaukset ja ympäristöhaitat ovat levinneet laajalle. Jos vahinkoja tapahtuu, yhtiöt vierittävät vastuun alihankkijoilleen ja jättävät ympäristövahingot globaalin etelän (heikkojen) hallintojen riesaksi. Myös Repsol syytteli italialaista alihankkijaansa, jonka omistuksessa kaatunut laiva oli.
Miguel Levano puistelee päätään Oxfamin toimistossa. Hänen mukaansa sanktioiden pitäisi olla tuntuvat. Repsol on jo maksanut vahingonkorvauksia osalle turma-alueen pienkalastajista, mutta sakot ovat pikkurahoja, jos niitä vertaa saatuihin voittoihin.
”Monet kalastajat allekirjoittivat vahingonkorvaussopimuksen, jonka yhtiö saneli. Repsol ei suostunut neuvottelemaan eikä palkkaamaan puolueetonta neuvottelijaa, eikä valtio pystynyt vaatimaan yhtiöltä parempia toimenpiteitä.”
Oxfamin Miguel Lévano sanoo, että EU:n pitäisi sääntelyn lisäksi liittää tiukempia ehtoja vapaakauppasopimuksiin kehittyvien maiden kanssa.
”Euroopan pitäisi vaatia omilta yrityksiltään, että ne noudattaisivat edes omia standardejaan. Ja osakkeenomistajien pitäisi vaatia, että yritykset kantavat vastuunsa. Saastuttajan pitää maksaa.”
Yritysmaailma hyökkäsi EU:n yritysvastuulakia vastaan
EU tulee ja pelastaa tilanteen. Näin toivottiin vuonna 2020, kun uutta yritysvastuudirektiiviä valmisteltiin Euroopan unionissa. Eri ammattiliitot, kansalaisjärjestöt ja tutkimuslaitokset sekä yli puoli miljoonaa EU-kansalaista kertoivat komission kuulemisessa, että ne haluavat tiukan lain.
Kansalaisyhteiskunta vaati, että EU:n pitää pakottaa yritykset tunnistamaan ja ehkäisemään ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä sekä puuttumaan niihin koko arvoketjun osalta. Niin sanottu huolellisuusvelvoite tarkoittaa, että Repsolin kaltaisen yhtiön oma vastuu ulottuisi aina alihankkijoihin asti, vaikka ne sijaitsisivat Perun kaukaisella rannikolla.
Lain nojalla yhtiö pitäisi velvoittaa ehkäisemään ennalta, ettei tuhoja ja ihmisoikeusloukkauksia tapahdu sen tuotantoketjussa, tai muuten se saa ankarat seuraamukset. Vahingon jälkeen uhrien pitäisi voida nostaa kanteita EU-maiden tuomioistuimissa.
Yritysmaailma lobbasi lakia vastaan kiihkeästi. Yksi aggressiivisimmista EU-lobbareista oli teollisuuden ja työnantajien etuja valvova BusinessEurope, jonka jäsenet ovat eurooppalaisia etujärjestöjä. ”Neuvoa-antavina kumppaniyrityksinä” on muun muassa ExxonMobilin ja Shellin kaltaisia jättiyrityksiä.
Kun lopullinen lakiesitys tuli julki, kansalaisjärjestöt pettyivät. Niiden mukaan laissa on paljon porsaanreikiä. Se jättäisi esimerkiksi valtavan määrän yhtiöitä sovellusalansa ulkopuolelle. Todistelutaakka on toinen porsaanreikä. Vahingonkärsijöiden tulisi nimittäin kerätä todisteet, joilla ne voisivat osoittaa, että yhtiö on toiminut huolimattomasti. Direktiivi ei kuitenkaan velvoita yhtiötä kertomaan näitä tietoja, eli se pystyy pimittämään sisäisiä tietojaan.
”Emme tiedä, mitä tuona päivänä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta oletamme, että öljynpumppaamossa ei tiedetty tuntikausiin, että tankkeri oli kaatunut, minkä vuoksi se jatkoi pumppaamista suoraan mereen. Näyttää siltä, että tieto laivan ja jalostamon välillä ei kulkenut tarpeeksi nopeasti”, Luis Chiroque arvelee. Hänen yhdistyksensä palveluksessa on vain yksi juristi, joka ajaa asiaa, ja heidän on vaikea argumentoida vastaan jättiyhtiölle, joka kieltäytyy toimittamasta tietoja. Myös valtion lähteet olivat hajanaisia ja epätarkkoja, joten paikalliset keräsivät silminnäkijähavaintoja dokumentoinnin tueksi. Niitä käytetään nyt näyttönä oikeudenkäynneissä, joita käydään Perussa ja Hollannissa.
Puutteista huolimatta eurooppalaiset ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt ja ay-liike kannattivat yritysvastuudirektiivin säätämistä. Myös EU-kansalaiset toivovat, että vastuuttomat yritykset pitäisi saada kuriin.
Vaikealta näyttää.
Suomi vastustaa joukkokanneoikeutta
Eduskunnan suuri valiokunta linjasi helmikuussa Suomen kannan. Sen mukaan Suomen pitää pidättäytyä äänestämästä EU-maiden neuvostossa, jossa direktiivin käsittely oli loppusuoralla. Neuvoston säännöissä tämä tulkitaan ei-ääneksi.
Tuolloin suomalaisista puolueista Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto olisivat tukeneet lakia, mutta hallituspuolueet eivät hyväksyneet sitä. Suurin kiistakysymys liittyi ryhmäkanneoikeuteen. Sen myötä ammattiliitot ja ympäristöjärjestöt olisivat saaneet oikeuden nostaa ryhmäkanteita yrityksiä vastaan, jotka rikkovat huolellisuusvelvoitetta. Myös suomalainen yritysmaailma on pääosin tukenut direktiiviä, sillä se toivoo nykyistä selkeämpiä sääntöjä.
”Ajatellaan tilannetta, jossa vahvasti resursoitu kansalaisjärjestö lähtee haastamaan yrityksiä oikeuteen. Ne prosessit ovat suuria, kalliita ja kuormittavat yrityksiä. Ne voivat aiheuttaa yritysten kaatumista ja työpaikkojen menetystä. En pidä tästä amerikkalaistyylisestä ajattelusta, että viedään näitä kiistoja oikeuteen”, valiokunnan jäsen Jani Mäkelä (ps.) sanoi Ylelle helmikuun alussa.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan jäsenmaiden välisiä neuvotteluita johtava Belgia ilmoitti loppumetreillä, että direktiivitekstiin voidaan tehdä muutoksia, joiden myötä Suomi voisi hyväksyä lain, mutta Saksan ja Italian kielteinen kanta ratkaisi. Direktiiviä ei vieläkään saatu voimaan. Todennäköisesti EU ei ehdi enää käsitellä direktiiviä nykyisellä poliittisella kokoonpanolla, koska Euroopan parlamentin viimeinen täysistunto pidetään huhtikuussa.
Mikä on kalastajakylässä asuvan Luis Chiroquen viesti eurovaalien alla?
”Valitettavasti täällä kolmannessa maailmassa meillä ei juuri ole korkean jalostusasteen tuotteita, jotka toisivat talouteen lisäarvoa. Eurooppalaisten poliitikoiden olisi hyvä tietää, millaisen tuhon Repsol aiheutti perheille.”
Juttua on päivitetty 29.2. Lisätty ajankohtainen tieto EU-neuvotteluista.
Juttua varten on haastateltu myös ympäristöoikeuden professori David Whytea Lontoon Queen Mary -yliopistosta.
Artikkelin kirjoittamista on tuettu Eurooppatiedotuksen valtionavustuksella osana ajatus- ja toimintapaja Creaturan EU-hanketta.
