Lola Lorenzo
Meikkaaja-maskeeraaja
Somaliassa sanotaan, ettei transsukupuolisuutta ole olemassa. Oikeasti on, mutta transsukupuolisuus nähdään pahana asiana ja sitä hävetään. Luulin joskus nuorempana, että olen ainoa transsukupuolinen.
Teen töitä meikkaaja-maskeeraajana. Tulin tunnetuksi Somaliassa, kun meikkasin siellä erään somalialaisen tähden. Hän sanoi, ettei ole koskaan nähnyt somalitaustaista poikaa, joka meikkaa näin upeasti ja modernilla tavalla. En vielä silloin kertonut, että olen transsukupuolinen, vaikka Suomessa kaverini tiesivät jo asiasta.
Kun sitten kerroin vuonna 2015 tai 2016 sosiaalisessa mediassa olevani transsukupuolinen, minun sanottiin esimerkiksi näyttävän huonoa esimerkkiä somalialaisille lapsille. Sain tukea monilta somalinaisilta, joita meikkasin.
Olen onnellinen siitä, että kasvoin Suomessa ja sain täällä vapauden olla oma itseni. Kun aloin rikkoa normeja ja elää omana itsenäni, pääsin tutustumaan minunlaisiini ihmisiin.
Nykyään on olemassa somalialaisten LBGTQ-yhteisö. Sanotaan, että olen ensimmäinen transsukupuolinen somali julkisuudessa. Nuoret rakastavat minua, enkä edes tiedä, milloin olen kuullut somaliyhteisössä jotakin transfobista. Mutta enää en ole ainoa sukupuolivähemmistön edustaja somaliyhteisössä, vaan myös minua äänekkäämpiä ihmisiä on tullut tunnetuksi sosiaalisesta mediasta.
Sukupuoli-identiteettiään pohtiville nuorille sanoisin, että ei kannata kiirehtiä. Sanoisin myös, että etsi tietoa ja lue transsukupuolisista ihmisistä. Jokaisella heistä on ollut oma matkansa, eikä se ole ollut helppo. Kerro transsukupuolisuudestasi niille läheisille ystävillesi, jotka välittävät ja rakastavat sinua, ja jos tarvitset esimerkiksi keskusteluapua tai terapiaa, sitä kannattaa käyttää.
Nykyisessä transhoitoprosessissa transihmiset pitäisi mielestäni ottaa vakavammin. Oman transprosessini aikana menneisyydestäni ja vaikeista asioista kysyttiin aina uudestaan. Se tuntui ahdistavalta. Transsukupuolisuuteen liittyen esimerkiksi Suomessa on saavutettu monia asioita, ja olemme niistä kiitollisia. On kuitenkin myös monia asioita, joita pitää vielä tehdä.
Julian Honkasalo
Sukupuolentutkimuksen tutkija
Tiesin kuusivuotiaana, että olen poika. Yläasteella minua kiusattiin ja peitin sukupuolikokemukseni vuosiksi itseltänikin. Aikuisena kamppailulajien harrastaminen auttoi löytämään yhteyden kehooni uudelleen.
Sain transpolilta varsin ongelmitta diagnoosin, kun olen identiteetiltäni melko binääristi transmaskuliininen. Ääneni on erilainen kuin nimen perusteella olettaisi, ja jo sen perusteella olen aina julkisesti trans.
Kun olin transtutkimuksissa, olin juuri tulossa vanhemmaksi, enkä silloin alkanut käyttää hormonihoitoa, ja myöhemminkin olen elänyt ilman hormoneja. Tämä ei tarkoita sitä, etteivät muut transsukupuoliset tarvitsisi sukupuolta vahvistavia lääketieteellisiä hoitoja.
Tutkimusten mukaan täysi-ikäisten asiakkaiden kokemukset transpolilla vaihtelevat paljon. Vaikka monille tutkimukset ovat hyvin ahdistavia, myös positiivisemmista kokemuksista on hyvä kertoa, sillä yksinomaan kielteinen kuva voi vaikeuttaa avun hakemista. Erityisesti nuorten tilanteeseen tarvitaan moniammatillista osaamista ja hoidon uudistusta saavutettavaksi.
Käsityksemme sukupuolisuudesta ovat muuttuneet ajan myötä. Sukupuolentutkimuksen lääketieteellinen historia ulottuu 1800-luvulle. Ranskalaisfilosofi Michel Foucault kuvailee, kuinka henkilökohtaista kokemusta painottavasta ars eroticasta siirryttiin kasvitieteestä mallia ottavaan ja asioita luokittelevaan scientia sexualikseen.
1900-luvulla levinnyt sex ja gender -jaottelu oli aikanaan emansipatorinen: genderillä viitattiin sukupuolirooleihin ja tiedostettiin niiden moninaisuus. Samalla uskottiin, että ihmiset ovat biologisesti selkeästi joko miehiä tai naisia. Nyt tiedetään, että myös niin sanottu biologinen sukupuoli (sex) on moninainen. Erilaisia intersukupuolisuuden tiloja on löydetty enemmän esimerkiksi lapsettomuushoitojen yhteydessä, kun tutkimusmenetelmät ja -laitteet ovat kehittyneet.
Viime vuosina sukupuolentutkimuksessa on painotettu erityisesti intersektionaalisuutta eli sitä, miten sukupuolen rinnalla ihmisen elämään vaikuttavat limittäin muut tekijät, esimerkiksi luokka-asema tai etninen tausta.
Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaista suhdetta pitäisi tutkia enemmän. Transsukupuolisten seksuaalisuutta ei ole juuri tutkittu muusta kuin lisääntymisterveyden ja seksuaaliterveyden näkökulmasta. Seksuaalisuus voi olla joustavaa ja muuttuvaa.
Late Mäntylä
Helsingin yliopistolaisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pappi
Pienenä sanoin äidille, että haluaisin olla poika. Lapsuudessani 1970-luvulla muunsukupuolisuutta ei tunnettu. Ilman representaatiota on vaikeaa tiedostaa olevansa jotain.
Aloin pohtia sukupuoli-identiteettiäni 39-vuotiaana seksuaalineuvojakoulutuksessa, jossa keskusteltiin sukupuolen moninaisuudesta ja luvan antamisen tärkeydestä. Aloin miettiä, miten voisin antaa olemuksellani ja sanoillani toiselle luvan olla sellainen kuin hän on, ja voisinko antaa itselleni luvan tarkastella omaa sukupuoltani sen ulkopuolella, mitä olin oppinut.
Euroviisuissa 2014 Conchita Wurst rikkoi sukupuolen ilmaisun rajoja. En ollut ikinä nähnyt kauniimpaa ihmistä. Pohdin omaa sukupuolen ilmaisuani ja sitä, voisiko minullakin olla parta.
Kun vietimme ensimmäisiä häitämme vuonna 2015, sanoin, ettei minuun saa viitata morsiamena. Määrittelen itseni siten, että olen jotain muuta kuin mies tai nainen. Pidän sanasta “ei-binäärinen”. Se on kuitenkin monelle vieras, joten käytän myös sanaa “muunsukupuolinen”. Siitä kuitenkin syntyy helposti harhaanjohtava ajatus, että on mies, nainen ja tämä kolmas keskenään samankaltainen ryhmä.
Sukupuoli-identiteettiä pohtiessa on tärkeää, ettei ihminen jää yksin. Kaikki ihmissuhteet eivät välttämättä kestä muutosta. Jos se pelottaa, rohkaisen, että mitä luultavammin elämään löytyy uusia ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja näkemykset.
Transhoitoihin pääsyä pitäisi helpottaa. Joskus ihmisen omaa kokemusta ei uskota. Esimerkiksi muunsukupuolinen saatetaan yrittää sulloa binääriseen transsukupuolisuuteen. Hallitus suunnittelee rajoittavansa julkisen puolen esteettisiä kirurgisia hoitoja. On huolestuttavaa, mikäli se koskisi sukupuolen korjaukseen liittyviä hoitoja, jotka ovat elämää säästäviä.
Ammattilaisia tulisi kouluttaa viestimään siitä, että he haluavat nähdä jokaisen. Jumalanpalveluksessa sanon ”rakkaat sisaret, veljet ja muut sisarukset” ja teen näin selväksi sen, että näen kaikki seurakuntalaiset. Kirkossa sukupuolivähemmistöihin suhtaudutaan moninaisesti, ja siellä on paljon yksittäisiä työntekijöitä, jotka rakentavat turvallisempaa tilaa. Suren, että kirkko antaa tilaa transfobialle, jos esimerkiksi “Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi” tulkitaan kirjaimellisesti. Haluan rohkaista ihmisiä tulkitsemaan Raamattua niin kuin Pyhä Henki sitä heille avaa.
Minulle on selvää, että Jeesus olisi pride-kulkueen kärjessä.
Kimmo Lust
Sarjakuvataiteilija
Olen mies, lääketieteellisesti transmies. Luulin noin 30-vuotiaaksi asti olleeni nainen, ja sitten luulin olleeni muunsukupuolinen.
Naisen rooli tuntui aina esittämiseltä. Muunsukupuolisuus oli aikanaan iso juttu. Uskalsin lähteä testaamaan, onko tämä osasyy, miksi minusta ei tunnu hyvältä. Vasta kun dysforiaani alettiin hoitaa hormonihoidolla, ymmärsin miten paljon dysforiaa minulla olikaan.
Minun on aina ollut vaikea tunnistaa ja sanoittaa kokemuksiani. Autismin kirjolla oleminen näkyy minulla niin, että näen asiat mustavalkoisesti, ja tapani käsitellä tunteita on looginen, mikä tekee itseensä tutustumisesta vaikeampaa.
Identiteettini on selkeytynyt vähitellen etenkin läheisten ihmisten kanssa keskustelemalla. Suurin muutos on tapahtunut oman pään sisällä ja olemalla avoin sille mitä todella kokee ja miltä eri asiat, kuten ulkoinen habitus tai itsestä puhuminen englanniksi eri pronomineilla, tuntuvat.
Minut kohdataan nyt miehenä eikä transhenkilönä. Muunsukupuolisuus-identiteetti vaati enemmän työtä, jotta tuli sukupuolitetuksi oikein.
Miehen rooli näkyy esimerkiksi kehonkielessä: miten halaat, miten tehdään hyvän jätkän fistbump. Asiakaspalvelussa minua kohdellaan nykyisin aivan eri tavalla kuin ennen. Kuulluksi tuleminen vaatii huomattavasti vähemmän työtä, ja asiat hoituvat.
Elän hyvin hetkessä. Nyt on näin, tämä tuntuu hyvältä. Jos kadun joku päivä, niin sitten teen asialle jotakin. Olen sinut menneisyyteni kanssa, en koe tarvetta peitellä sitä. Silmukka-sarjakuvakirjastani voi päätellä, että olen transmies, mutta se ei ole muuttanut sitä, miten minuun suhtaudutaan.
Minulla on kolme lasta. Lapseni saavat itse päättää, miten kutsuvat minua. Esikoiseni alkoi kutsua minua iskäksi nopeasti. Nuoremmat lapseni kutsuvat minua yleensä nimellä. En tiedä kuinka he puhuvat minusta muille, isänä varmaan. Identiteettini ei ole siitä kiinni, miten lapseni minua kutsuvat.
Olisi hyvä, jos sukupuoli-identiteettiään pohtivilla olisi tilaa pohtia vapaasti omaa identiteettiään. Nyt hoitoja hakiessa epävarmuus lasketaan hoitoa estäväksi tekijäksi, ja moni pelkää, että sen vuoksi päätöksiä tehdään heidän puolestaan. Nuorilla varsinkin pitäisi olla tilaa miettiä aidosti ja avoimesti ilman mitään paineita, mihin suuntaan se pohdinta päätyy.
