”Olen erikoistunut väkivaltaan liittyvään psykologiaan, sorron mekanismeihin ja sosiaalisen muutoksen aikaansaamiseen. Erityisesti olen keskittynyt eläinten syömisen psykologiaan”, Melanie Joy aloittaa.

Eläinten syömisen psykologiaan liittyy erottamattomasti Joyn kehittämä termi ”karnismi”. 

”Karnismi on hegemoninen arvojärjestelmä, jonka havaitseminen on lähes mahdotonta. Vaikka ihmiset tappavat vuosittain enemmän tuotantoeläimiä kuin ihmisiä on tapettu sodissa koko ihmiskunnan historian aikana, emme näe näitä yksilöitä juuri koskaan.”

Melanie Joy on psykologi ja tietokirjailija sekä Massachusetts Boston -yliopiston entinen professori. Hän tutki karnismia väitöskirjassaan, johon perustuva Why We Love Dogs, Eat Pigs, and Wear Cows -kirja ilmestyi vuonna 2010. Nyt teoksen päivitetty laitos Miksi rakastamme koiria, syömme sikoja ja pukeudumme lehmiin (Oppian 2024) on julkaistu myös suomeksi.

Nimeäminen on vallankäyttöä

George Orwellin dystooppisessa Vuonna 1984 -teoksessa poistetaan kielestä sanoja, joiden avulla olisi ylipäätään mahdollista ajatella kriittisesti sortojärjestelmästä. Karnismin nimeämistä voi pitää vastakohtana Orwellin romaanin Isoveljen pyrkimyksille: nimeäminen on ensimmäinen askel asioiden näkyväksi tekemistä.

”Yksi syy sille, että karnismi on monille näkymätön johtuu juuri siitä, ettei sitä ollut nimetty.”

Karnismin määrittävä ajatus on ihmisen ja muiden eläinten tiukka erottaminen tavalla, joka ei perustu luonnontieteisiin. Samoin inhimillisen piiriin laskettavat tuotatoeläimet ja lemmikit nähdään hyvin erillisinä villieläimistä. Tämä kulttuurinen jaottelu näkyy kauppojen kylmähyllyjen ja vaatekauppojen materiaalivalikoiman ohella myös esimerkiksi Suomen luonnontieteellisessä museossa, jossa tämä haastattelu on tehty. Luurankojen, täytettyjen eläinten ja dioraamojen joukossa ei näy ihmistä tai tuotantoeläimiä.

”Tämä museo ei ole poikkeuksellinen luonnontieteellinen museo. Valinnat siitä, mitä eläimiä asetetaan esille ja kuinka heidän suhteensa ihmisiin näyttäytyy, ovat hyvin yhdenmukaisia eri puolilla maailmaa.”

Joy ei myöskään tyydy pelkästään arvojärjestelmän nimeämiseen.

”Haluan tehdä karnismin näkyväksi ja purkaa sen ja siihen liittyvät ajatusmallit. Purkamalla karnismin mahdollistamme myötätuntoisemman ja oikeudenmukaisemman maailman. Silloin olisi mahdollista tunnistaa se, että toisten syömisessä ei ole kyse ainoastaan omista valinnoista.”

Tätä tavoitetta edistääkseen Joy perusti vuonna 2010 Beyond Carnism -järjestön.

Tukahdutettu empatia

Kun tarkastelee länsimaista vallitsevaa tapaa kohdella muunlajisia eläimiä olisi helppo olettaa, että valtaosa ihmisistä on empatiakyvyttömiä ainakin muita kuin ihmisiä ja kenties lemmikkejään kohtaan. Joy ei näe asiaa näin yksioikoisesti.

Karnismin määrittävä ajatus on ihmisen ja muiden eläinten tiukka erottaminen tavalla, joka ei perustu luonnontieteisiin

”Tutkimukset ovat osoittaneet, että tunnemme luonnostamme empatiaa toisia, myös toisen lajisia kohtaan. Tutkimuksissa monet irvistävät lukiessaan kuvauksia eläinten kärsimyksestä ja kääntävät katseensa nähdessään kuvia siitä.”

Joy kertoo, että ihmisellä vaikuttaisi tutkimusten perusteella olevan kaksi perusarvoa: myötätunto ja oikeudenmukaisuus. ”Tämä näkyy uskona siihen, että toisia tulisi kohdella niin kuin haluaisi itsekin tulla kohdelluksi. Valtaosa ihmisistä uskoo, että näiden arvojen tulisi ohjata myös sitä, kuinka kohtelemme muunlajisia eläimiä. Silti valtaosa ihmisistä toimii päivittäin näiden arvojen vastaiseksi.”

Tässä kohdassa karnismi astuukin kuvaan. ”Se on opettanut meidät erkaantumaan tuntemastamme empatiasta ilman, että edes huomaamme sitä.”

Järjestelmän voimakkuudesta kertoo se, että se voi kääntää kokemuksemme hetkessä päälaelleen ilman, että ulkoisesti mitään muutosta edes näkyy.

”Sanotaan, että syöt mehevää hampurilaista ja kesken ruokailun sinulle kerrotaan, että hampurilaispihvi onkin tehty kultaisesta noutajasta. Todennäköisesti seuraa, että asia, jonka ajattelit vain ruokana muuttuu mielessäsi kuolleeksi eläimeksi ja samalla tunteesi sitä kohtaan muuttuvat. Tunteesi saavat herkullisen muuttumaan ällöttäväksi.”

Uuden tiedon tuoma ällötys ei siis perustu makuun tai siihen, että liha olisi myrkyllistä. Riittää, että liha on, tai sen luullaan olevan, peräisin vääräksi koetusta kategoriasta. Vaikka meidät on opetettu häivyttämään empatia tuotantoeläimeksi määriteltyjä kohtaan, näkyy sitä Joyn mukaan häivähdyksenomaisesti erilaisissa ”vapaina” markkinoiduissa eläintuotteissa. Näitä Joy kutsuu hieman sarkastiseen sävyyn ”myötätuntoiseksi karnismiksi”. 

”Myötätuntoinen karnismi on hieman kuin myötätuntoinen patriarkaatti – eli ristiriitaisuus. Tätäkin voi verrata siihen kultaiseen noutajaan. Moni pitäisi kauhistuttavana, jos teurastaisimme terveen ja iloisen kultaisen noutajan vain sen takia, että joku tykkää koiran lihan mausta. Ja kun tarkalleen sama tehdään jonkun toisen lajin ”iloiselle” edustajalle, tämä pitäisi sitten nähdä jotenkin myötätuntoisena tekona.”

Näillä samoilla perusteluilla on oikeutettu niin heteronormatiivisuus kuin holokaustikin.

Vaikka puhe kääntyy toistuvasti yksilöiden valintoihin, Joy korostaa, että hänen kritiikkinsä kohdistuu kulttuuriin, ei yksilöihin. ”Ihmiset kannattavat näitä myötätuntoiseksi kokemiaan toimintatapoja siksi, että he välittävät.”

Eroja löytyy myös eri valtioiden käytännöissä, säännöissä ja laeissa. Joyn mukaan nämä erot kannattaisi nähdä aste-eroina. Lopulta teuraalle työnnettävälle lehmälle on oletettavasti samantekevää esimerkiksi se, ovatko ihmiset kutsuneet häntä ihmisen nimellä vai numerolla.

Osa jatkumoa

”Karnismi on ismi. Se on hallitseva arvojärjestelmä, jonka opit ovat levinneet niin laajalle, että se on käytännössä näkymätön. Se on limittynyt yhteiskuntamme rakenteisiin, normeihin, lakeihin, käyttäytymismalleihin – kaikkeen. Se ohjaa institutioidemme toimintaa, ja jos tutkimme ravitsemuksen liittyviä kysymyksiä, tutkimme karnistista ravitsemusoppia. Kun synnymme tähän kulttuuriin, sisäistämme sen logiikan ja katsomme koko maailmaa sen tarjoaman linssin lävitse.”

Ilman arvojärjestelmän tunnistamista olemme Joyn mukaan tuomittuja toistamaan samoja käytösmalleja ja virheitä loputtomiin. Järjestelmän tunnistamisen ohella on myös tärkeää tunnistaa, millaisia puolustusmekanismeja sillä on. Osa karnismin oikeutusta ja puolustusta on normaaliuteen vetoaminen. 

”Olen nimennyt sen TaLuTa-kaavaksi. Eli eläinten syöminen on tavallista, luonnollista ja tarpeellista. Näillä samoilla perusteluilla on oikeutettu niin heteronormatiivisuus kuin holokaustikin.”

Joy muistuttaa, että vaikka ihmiskunnan historiassa on ollut aikoja, jolloin eläinten syöminen on voinut olla tarpeellista selviytymisen takia, ei tämä enää päde vauraissa teollistuneissa maissa. Meillä lihan syöminen perustuu tottumuksiin, haluun ja maatalouspolitiikkaan.

Rationaalisuus ja vapaus

”Meille on siis opetettu, että eläinten syöminen on tavallista, luonnollista ja tarpeellista. Sen myötä eläinten syömättömyys on tavatonta, epäluonnollista ja tarpeetonta”, Joy johtaa kaavastaan. Toisin ajattelevat myös herkästi patologisoidaan.

”Monet uskovat, että vegaanit ovat ylettömän tunteellisia eläinten rakastajia. Ja tietenkin ylettömän tunteellinen on epärationaalinen, eivätkä epärationaaliset henkilöt ole kuuntelemisen arvoisia. Tätä ylettömän tunteelliseksi syyttämistä on muuten käytetty kautta historian kriittisten äänien vaientamiseen: orjuuden vastustajia kutsuttiin tunteellisiksi ja naisten äänioikeuden puolesta kampanjoineet suffragetit määriteltiin peräti hysteerisiksi. On tärkeä tunnistaa tämmöinen patologisoiminen, jotta emme lankea sen ansaan.”

Rationaalisuuden puutteesta kertoo sekin, että ihmiset oppivat luokittelemaan lopultakin melko rajallisen määrän lajeja syötäviksi. Monet sinänsä syötävät lajit on luokiteltu ei-syötäviksi.

”Vaikka nämä valitut lajit vaihtelevat kulttuurista toiseen, pitävät yksilöt oman kulttuurinsa rajauksia rationaalisina ja toisten rajauksia epärationaalisina, ällöttävinä ja usein myös moraalisesti loukkaavina.”

Rationaalisuuden aave leijuu myös kuluttajien yläpuolella. Kulutuskulttuuri perustuu ajatukselle valistuneista kuluttajista tekemässä tietoon perustuvia rationaalisia valintoja, joiden myötä markkinatkin toimivat rationaalisesti. Mattoa tämän ajatuksen alta vetää se, että erityisesti kuluttajille välittyvä tieto eläintuotannosta on usein vääristynyttä ellei peräti valheellista.

”Valtaosa henkilöistä, jotka syövät lihaa eivät tee omia vapaita valintojaan. Heidän päätöksensä syödä lihaa on seurausta elinikäisestä indoktrinaatiosta. Syvälle juurtunut psykologinen, sosiaalinen ja institutionaalinen ehdollistaminen on muovannut heidän haluja ja siten toimintaa. Monet ajattelevat että eläinten syöminen on neutraali teko, mutta se perustuu äärimmäisen alistavaan järjestelmään.”

Se, keiden hyvinvointi on tärkeää ja keiden taas ei, ei perustu yksilön kykyyn tuntea kärsimystä tai kognitiivisiin kykyihin. Karnismissa ihmisen etu ja hyöty on arvoista suurin, ja eri lajeista saadaan erilaista hyötyä, joka puolestaan määrittää yksilöiden aseman. Siinä missä koira nähdään arvokkaana ystävänä tai apulaisena ja yksilönä, esitetään tuotantoeläimet abstraktioina, joilta puuttuvat kaikki yksilölliset ominaisuudet. Tuotantoeläimen arvon määrittää aina lopulta siitä saatavan raaka-aineen arvo.

”Meidät opetetaan ajattelemaan, että sika on sika ja kaikki siat ovat samanlaisia, emmekä tunnista heitä yksilöinä. Oikeasti jokaisella heistä on oma elämänsä, joka on hänelle itselleen ihan yhtä arvokas kuin koiran elämä koiralle tai sinun elämäsi sinulle.”