Mark Maherin teos The Daughter's Room.

Kulttuuri, Kuvataide

Tekoäly muuttaa taidetta

Mark Maher yhdistää töissään renessanssitaiteen ja tekoälyn. Lopputulos on surrealistista runsautta.

Lukuaika: 2 minuuttia

Tekoäly muuttaa taidetta

Mark Maherin teos The Daughter's Room.

“Jo tuhansien vuosien ajan olemme tottuneet siihen, että me ihmiset dokumentoimme maailmaa. Elämme tällä hetkellä perustavanlaatuisen muutoksen aikaa, jossa tekoäly muuttaa myös taiteen tekemistä.” Helsinkiläisen Myymälä2-näyttelytilan seinillä roikkuu surrealistisia näkymiä. The Garden -teossarjassa kokeellinen kuvataiteilija Mark Maher on tekoälytyökalujen avulla muovannut renessanssiajan klassikkomaalauksista esiin erikoismaailmat kummallisine yksityiskohtineen.

Taiteilija ja In The Garden -teos. Kuva: Anton Hämäläinen 

“Renessanssi oli taiteelle suuri murroksen aika. Jo silloin kuvataiteilijat, kuten Botticelli ja Caravaggio, käyttivät optisia linssejä, joilla maalauspinnalle saatiin heijastettua kohteen kuva. Se toimi mallina maalaustyölle. Sittemmin kuvataiteen tekemistä on muuttanut valokuvaus, jonka taidemaalarit kokivat alkuun uhkana omalle työlleen, vaikka se tuli vain maalauksen rinnalle”, Maher pohtii. 

Meneillään oleva tekoälymurros avaa uusia mahdollisuuksia, mutta taiteilijan roolia se ei korvaa. Valmistusprosessikaan ei ole vain yksi napinpainallus, sillä teoksista jokaista Maher on hionut kymmenien versioiden edestä. “Se, että tekoälyn avulla luodaan jotain, ei automaattisesti tarkoita sitä, että se jokin on taidetta. Tekoäly on vain teknologinen työkalu, jolla voidaan prosessoida datamassoja. Sillä on yhtä helppoa tehdä epäkiinnostavaa ’taidetta’ kuin millä tahansa muullakin työkalulla, kuten vaikkapa kameralla tai toimistoprintterillä”, toteaa Maher.

Tekoälyn käyttäminen kuitenkin tuo luomisprosessiin oman arvaamattomuutensa, joka on eräs tärkeimmistä elementeistä Maherin taiteellisessa työskentelyssä. “Kokemukseni on, että kiinnostavan taiteen tekeminen on jännitettä ja jatkuvaa liikehdintää luovan prosessin täydellisen hallinnan ja hallinnan menettämisen välillä.” Näiden välille Maher pyrkii löytämään tasapainon. 

mainos

The Garden -näyttelyn muoto- ja väririkkaat kuvateokset näyttäytyvät toden totta mitä monimuotoisimpina puutarhoina. Teokset ovat loputtoman syviä, yksityiskohtaisia näkymiä oudoista ympäristöistä, joihin on kehkeytynyt ties mitä unenomaisen kummallisia olioita ja hahmoja. “Lapsuudenperheelläni oli luultavasti naapuruston laajin kuvitettujen lastenkirjojen kokoelma. Upeita kirjoja. Osa niistä oli täysin surrealistisia, aivan outoja”, kertoo Yhdysvalloissa vuonna 1960 syntynyt Maher.

Mark Maherin teos Virgin Bride

Jokaisesta Maherin surrealistisesta teoksesta tarkkailee takaisin lukematon määrä silmiä, jotka eivät ole peräisin totutusta todellisuudesta. Silmät ovat kampeutuneet irti tavanomaisista kuopistaan ja levittäytyneet pitkin kummien olioidensa ruumiita ja teosten miljöitä – jotka niin ikään vaikuttavat paikoin toisiinsa liuenneilta. 

Maherin vaikuttavat kuvat herättävät kysymyksiä ja tunteita, ja näyttely on poikkeuksellisen mieleenpainuva.Kun aloin tekemään tätä sarjaa, murehdin sitä, pelotanko ystäviäni teoksillani. En halua vahingoittaa ihmisiä!” Mark naurahtaa.

The Garden -näyttely Myymälä2 Galleriassa (Uudenmaankatu 23 F, Helsinki) sunnuntaihin 28.5. saakka.

  • 27.5.2023