Tilausbussi torstaina Oulusta Kuusamoon pysähtyy hiekkatien varressa olevalle pienelle metsäaukiolle. “Paluubussi lähtee sitten tästä samasta paikasta sunnuntaina kello 12”, kuski sanoo ja toivottaa hyviä festivaaleja.

Tässä sitä seistään kuvaajan kanssa ja ihmetellään, että mihin sitten suunnattaisiin. Ihmisiä haahuilee tiellä ja puskassa. Olemme saapuneet Epäjohdonmukaisten tanssiaiset -tapahtumaan eli Epiksiin, jotka järjestetään jossain Kuusamon ja Rukan välimaastossa hylätyllä golfkentällä. Pienen pusikon takaa eteen avautuu valtava nurmialue johon on pystytetty joukko telttoja. Ja sen takana avautuu uusi nurmialue. Ja sen takana uusi. Homman luonne alkaa käymään selväksi. Epikset tulevat olemaan loputonta nurmipelloilla taivaltamista ja pusikoissa rämpimistä.

Episten takana on turkulainen mutta Kuusamosta kotoisin olevan vaihtoehtoisten musiikkifestivaalien järjestäjä Mikko Levón. Pohjois-Pohjanmaan takametsissä tee-se-itse -meiningillä organisoidussa tapahtumassa on tarkoitus esiintyä yli sata artistia ja yhtyettä ulkomaita myöten. Tapahtumaan odotettiin 15 000 kävijää neljän päivän aikana. Jo ennen tapahtumapäivää oli käynyt selväksi, että Levón keittelee melkoista soppaa, jossa tuoksuvat kaikki katastrofien ainekset.

Homma levisi käsiin jo heti tapahtuman alkaessa. Niitä muutamaa lavaa, joissa pystyi esiintymään, rakennettiin samaan aikaan, kun artistit esiintyivät niillä. Joku lava oli jouduttu siirtämään, kun kuorma-auto oli uponnut mutaan. Osaa lavoista ei ollut edes olemassa. Vesipisteistä ei ollut tietoa ja bajamajojakin oli tuotu paikalle vain niukasti. Eikä tapahtumaan ollut todellakaan tulossa niin paljon ihmisiä kuin festivaali oli aiemmin viikolla tiedottanut. Säätiedotus lupaili myös jatkuvaa sadetta sunnuntaihin asti. 

Moni rinnastaa Epikset surullisen kuuluisaan Bahamalla järjestettyyn Fyre-festivaaliin, josta tuli tunnettu viimeistään Netflix-dokumentin myötä. Ihmisten kanssa jutellessa ja heidän toimintaa seuratessa käy nopeasti ilmi, että rinnastus on ontuva. Epiksiä ei voi millään tapaa luonnehtia pikkuporvalliseksi nirppanokkafestivaaliksi, sillä paikalle on tultu selviytysmisasenteella, hyvin varustautuneena. Valtaosalla on näkyy jalassaan kumisaappaat tai retkeilykengät ja leirinnässä majoittuvat ovat huolehtineet omasta ruokaturvastaan retkikeittimillä. 

Tapaamme leirintäalueen kentällä kumisaappaissa vaeltavan helsinkiläinen Lauri Tiaisen, joka kertoo tulleensa paikalle sosiaalisesta paineesta kumppaninsa ja tämän kaverien mukana.

“Vaikka tässä on ollut kaikenlaista sekaannusta , niin se ei ole haitannut, kun on tullut paikalle rennolla lomafiiliksellä. Osasin odottaa ongelmia, koska tapahtuma on järjestetty kirjaimellisesti keskellä ei mitään,” Tiainen kertoo.

Sisään alueelle

Pystytämme telttamme golf-kentälle ja teemme tuttavuutta leirinaapureihimme. Ensimmäinen saamamme neuvo on, että vesipullo kannattaa täyttää aina kun mahdollista. Vesihuolto näyttää toimivan niin, että järjestäjät kuljettavat mönkijöillä juomavettä paikalle pienissä vesikanistereissa. Välillä ne on korvattu puolen litran vesipulloilla. Vedenjakelu on siis hyvin epäjohdonmukaista. Lähin peseytymismahdollisuus on kivikkoinen polviin asti ulottuva ranta järvessä jonkin matkan päässä. Pääportilla on pari järjestyksenvalvojaa tarkastamassa kasseja ja rannekkeita, mutta meitä neuvotaan oikaisemaan metsän kautta, jos haluaa viedä omia juomia sisään alueelle.

Nämä neuvot vyölaukuissa suuntaamme tapahtuma-alueelle. Tilaamme oluet ja ananaslonkerot anniskelualueelta. Kuulemme, että alkuperäisestä aikataulusta on luovuttu, koska esityksiä on peruttu ja artisteja siirretty lavoilta toisille ja muille päiville. Nettisivuilla ollut soittoaikataulu on korvattu avoimella Google Docs -dokumentilla, jota kuka tahansa sai aluksi muokata. Ja yleisöhän otti siitä kaiken ilon irti, kunnes muokkausoikeuksia rajoitettiin. Aikataulut olivat tämän jälkeen auki koko festivaalien ajan ja ne hahmottuivat hiljalleen tapahtuman edetessä.

Alkaa sataa reippaasti ja päätämme mennä katsomaan ensimmäisiä keikkoja. Päälavalla soittaa 22-Pistepirkko ja sen jälkeen muusikko Jori Hulkkosen kapelimestaroima yksitoistahenkinen syntikkakokoonpano Acid Symphony Orchestraa, joka vetää keikkaa puvut päällä. Yö alkaa pimentyä ja vaikka keikka on todella hyvä, niin jossain vaiheessa päätän lähteä liikkeelle.

Nousen ylös pientä mäkeä, jonka armoton sade on muovannut mutavelliksi. Haahuilen peltoja pitkin ja jostain kaukaisuudesta alkaa kuulumaan tasainen elektroninen jumputus, joka voimistuu saapuessani lähemmäs metsän reunaan. Pienen hiekkapolun päässä avautuu metsäaukea, jossa soittaa turkulainen progressiivista housea soittava duo nghtrdio. Yhtye vetää hyvin ja yleisö on vahvasti mukana keikalla. Olen saapunut Nobelaner-lavalle. 

Keikalla törmään turkulaisiin tuttuihin, jotka ovat järjestäneet Ilmiö ja H2Ö-festivaaleja. Jään juttelemaan heidän kanssaan Episten järjestelyistä. Episten yhteydessä on puhuttu paljon Levónin taustasta näiden tapahtumien tuotannoissa. Se on luonut väärinkäsityksiä organisointitahosta. On siis tärkeää nostaa esiin, että golfkentän tapahtumalla ei ole mitään tekemistä Ilmiön tuotantotiimin tai sitä järjestävän Umlaut osuuskunnan kanssa. Käy ilmi, että moni Ilmiön ja H2Ö:n tuotantotiimien jäsen ja Levónin kaveri on päättänyt matkustaa Kuusamoon auttamaan tapahtuman järjestämisessä.

Levón käyttää itsestään titteliä “taiteellinen johtaja” eikä vastaavaa tuottajaa, joka hän todellisuudessa kuitenkin on. Jos Epiksiä miettii kokonaisuutena, niin sen taiteellisten ja esteettisten ansioiden voi sanoa olevan kiistattomat, mutta tuotannollinen puoli on mennyt pieleen pahemman kerran. Festivaalin ongelmat ovat paljon mutaista maata syvemmällä. Resursseja on yksinkertaisesti liian vähän. Vapaaehtoiset ja talkoolaiset uurastavat ja pitävät hommaa kasassa sammuttelemalla syttyviä tulipaloja. Mietin, että kuinkahan moni heistä piiputtaa itsensä loppuun yrittäessään pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Festivaalien järjestämiseen liittyy ammatillinen vastuu, joka koskee artisteja, työntekijöitä, alihankkijoita, yleisöä ja ympäristöä. Tee-se-itse -meiningilläkin on rajansa ja Epikset ovat ylittäneet ne reippaasti.

“Vittu tääl on vettä!”

Torstai on takana ja tunnelma on kaksijakoinen. Tuotannon ongelmista huolimatta yleisön keskuudessa kaikkeen säätöön ja puutteisiin suhtaudutaan ymmärtäväisesti sekä huumorilla. Se, että jatkuvasti kuulee jonkun kertovan, että jokin asia on epäjohdonmukaisesti järjestetty on vitsi, joka ei kulu tapahtuman aikana. 

Katselen puhelimesta videota, jossa Mika Aaltola kertoo syistään lähteä presidentinvaalikisaan mukaan:

“Jos on tietoa ja on taitoa ja on rohkeutta – ja sitä ei muilla tunnu olevan, sitä näkemystä – niin sitten on vähän niin kuin velvollisuus lähteä.”

“Voidaanko panna meidän juttuun tää Mikko Levónin sitaatiksi?”, heitän vitsiä kuvaajalle valmistaessani pastaa retkikeittimellä. Muutaman tunnin päästä Instagramiin ilmestyy video, jossa joku on yhdistänyt Aaltolan puheen ääninauhan Ylen tekemään Levónin haastatteluun.

Suuntaamme lounaan jälkeen metsään ja tutustumme siellä leireileviin turkulaisiin festivaalikävijöihin. Kysyn millaisia fiiliksiä festivaalit ovat herättäneet. Tapahtuman anarkistinen luonne ja vapaus keräävät kiitoksia.

“Hauskointa oli, kun tuonne alueelle ilmestyi jostain juokseva vesi. Ihmiset olivat aidosti innoissaan siitä ja huusivat, että “vittu tääl on vettä”. On hienoa seurata miten tämä festivaali kasvaa ja kehittyy ympärillä,” Olavi Ermala nauraa.

Myöhemmin kuulen, että vedet oli vedetty viereisestä talosta. Aina kun joku laski vettä hanasta, niin talosta katkesi vesi. 

Epiksille ei myyty lainkaan lippuja digitaalisesti vaan sisäänpääsyyn oikeutti ainoastaan viiri, jonka sai vaihtaa rannekkeeseen. Viirejä oli myyty kotiin postitse kotiin toimitettuna tai valikoiduista myymälöistä ostettuina. Rannekkeet olivat kuitenkin ilmeisesti jossain vaiheessa loppuneet, koska ihmiset kantoivat pääsylippuviirejään festivaalialueella mukana.

“Nobelaner-lava toimii täydellisesti. Aikataulu on minuutin tarkkaa ja siellä soittaa just ne kokoonpanot mitkä siellä on tarkoituskin soittaa. Turkulaisia DJ:tä joka päivä pääesiintyjinä. Voitko tutkivana toimittajana selvittää mistä tämä johtuu”, Sara Koiranen kysyy.

On suunnattava siis Nobelaner-lavalle ja selvitettävä asia. Saavun juuri parhaaseen aikaan sillä kahden hengen synarock-yhtye Lentävä Sirkkeli vetää siellä keikkaansa. Tiedän siitä vain sen, siinä soittaa ja laulaa Tamara Luonto -bändin Salla Moilanen. Keikka on pirun hyvä, varmasti ensimmäisiä mitä yhtye on ehtinyt soittaa. Silti yleisö tuntuu vaikuttuvan kuulemastaan. 

Keikan jälkeen käyn kuikuilemassa lavan taakse ja kyselen, että oliskohan täällä jotain ihmistä joka vastaisi Nobelaner-lavan menosta. Rastatukkainen mies tulee luokseni ja sytyttää tupakan. 

Kysyn Joonas Toivoseksi esittäytyvältä henkilöltä mistä johtuu se, että Nobelaner pyörii päivästä toiseen minuutin tarkkuudella. Eikö se jos jokin ole epäjohdonmukaista näissä olosuhteissa?

“Me tuotiin omat kamat tänne. Me ollaan tämän meidän Swäg-kollektiivin kanssa järjestetty Tampereen Hiedanrannassa teknobileitä jo vuosia. Meillä oli myös aavistus siitä mitä tuleman pitää ja oltiin valmiita järjestämään bileet vaikka festarit kaatuisikin. Ollaan varustauduttu omalla aggregaatilla”, Toivonen kertoo. 

Yksi vastoinkäyminen mahtui kuitenkin kuvaan. Kerran äänentoisto nimittäin lopetti toimintansa juuri keikan päätyttyä. Toivonen kertoo, että he olivat tuoneet kuitenkin oman vara-PA:nsa mukanaan ja kytkeneet sen kiinni siksi aikaa, että isompi PA saatiin laitettua kuntoon. Homma toimii ja vastaus turkulaisten kysymykseen lienee siis se, että tällä lavalla vain ohjelma tulee Levónin kautta.

Koska Nobelaner-lava on nimetty Lidlin halvimman saksalaisen olutmerkin mukaan, niin en voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, että bäkkärijuomina näyttäisi olevan Lapin Kultaa. Kysäisen vielä tästä asiasta.

“On meillä ollu Rainbow Lageriakin. Mutta onhan tämä vähän kysymyksiä herättänyt, että miksi ei ole sitä oikeaa merkkiä,” Toivonen nauraa.

Tapaan turkulaisen seurueen myöhemmin Oinas-lavalla, jossa Maria ja marsialaiset -rockyhtye vetää keikkaansa. Kerron, että Nobelaner toimii, koska sitä pyörittävät tamperelaiset.

“EIIIIII!!!”, turkulaiset parahtavat yhteen ääneen.

Mellakka-aidat ilmestyvät

Päätän testata ensimmäistä kertaa ruokamyyntipisteen ja tilaan itselleni muikkuaterian. Muikkujen paistaja kertoo, että ne on vasta nostettu läheisestä järvestä. Kalan tuoreus maistuu. Parempaa muikkuateriaa en ole aiemmin saanut missään festivaaliolosuhteissa. Ilmeisesti muikkumyyjien bisnekset olivat sujuneet hyvin, koska huomaan myöhemmin heidän kiittäneen tapahtuman instagram-tilillä järjestäjiä.

Muikkuaterian jälkeen otan suunnaksi päälavan, jonka eteen järkkärit pystyttävät parhaillaan jykevää paineaitaa. “Hesarissa kirjoitettiin festareista niin täytyy rakentaa tällainen tähän”, he vitsailevat yleisölle. Jään nojailemaan aitaan ja odottelemaan Rock Siltanen Groupin keikkaa. Manserockin alettua soida yleisön joukosta kuuluu useammasta kohtaa “Tampere!!” -mylvintää. Päätän liittyä joukkoon ja huutaa asuinkaupunkini nimeä. Parin metrin päässä Jukka Nousiainen katselee bändiä ja pui nyrkkiä ilmassa. Mietin, että kuinkakohan suuri osa Episten yleisöstä on täällä itse soittamassa? Keikan päätteeksi yleisö ravistelee paineaitaa ja toteaa, että “hiton hyvä, että tällainenkin rakennettiin tänne”.

Vaeltelen pellolla ja bongaan muutaman tukholmalaisen Kerosene Kream -yhtyeen jäsenen kävelemässä backstage-aluetta kohti. Tunnistan jäsenet, koska he tulivat samassa bussissa edellisiltana meidän kanssa Oulusta Kuusamoon. Esittäydyn ja sovimme, että tehdään haastattelu saman tien bäkkärillä, koska yhtye lähtee huomenna kohti Helsinkiä soittamaan Kallio Block Party -festivaaleille.

Yhtyeen rumpali Adam Hansson kantaa oluttuopit eteemme pöytään ja hämmästyn aidosti. En tiennyt, että täällä festivaaleilla tosiaan saa olutta myös hanasta. Hansson ja yhtyeen basisti Fredrik Martinez kertovat, että on ollut vähän vaikea saada infoa festivaalien suunnalta. 

“Mikko Levón oli buukannut meidät tänne mutta vielä kaksi viikkoa sitten emme olleet saaneet mitään infoa käytännön järjestelyistä. Kaikki ovat kuitenkin olleet todella ystävällisiä”, muusikot kertovat.

Utelen vielä, että onko Ruotsissa vastaavia tapahtumia.

“Ruotsi on liian establisment -yhteiskunta, että siellä järjestettäisiin tällaisia. Me ei olla ikinä oltu näin pohjoisessa ja näimme ensimmäisen kerran poroja. Outoa ja hauskaa että tällainen tapahtuma järjestetään täällä keskellä ei mitään. Iso kiitos kaikille vapaaehtoisille, jotka on mukana järjestämässä tätä tapahtumaa,” Martinez toteaa.

Aiemmin päivällä olin tutkaillut päivittyvää ohjelmaa Google Docsista. Suunnitelmana on ollut mennä kuuntelemaan Dxxxa D & Nukkehallitus yhtyettä laudoista rakennetulle Ex-presidentti -lavalle. Esiintyjäksi on kuitenkin vaihdettu Risto & Nukkehallitus. Tästä aiheutunut hämmennys on vaivannut mieltäni päivän mittaan, vaikka vuorokauden aikana olenkin jo ehdollistunut kaikenlaiseen aikataulujen ja sisältöjen säätöön. Etsimme tiemme “pressalle” ja suuntaamalla risukon läpi. Ja kuten ohjelma kertoo niin lavalla esiintyy tosiaan Risto Dxxxa:n Nukkehallitus -yhtyeen kanssa. Risto on jatkuvassa puhelinyhteydessä kotona sairastavaan Dxxxaan ja toistaa mikrofoniin tämän spoken word -runoutta bändin soittaessa taustalla.

Kellon lähestyttyä puolta yötä päädyn vielä Nobelanerille. Siellä soittaa taas joku turkulainen DJ. Selaan päivän aikana saamiani ihmisten viestejä joissa kysytään, että miten Suomen Fyressä menee. Vastaan monelle, että “onhan tämä yhtä kaaosta ja sekoilua mutta hetkeäkään en vaihtaisi.” Joku pohtii ääneen, että järjestetäänköhän ensi vuonna tapahtuma uudestaan. Kukaan ei usko, että järjestetään.

Ajantaju alkaa hämärtyä. Osa suunnittelee Krebatorium-jatkopaikalle siirtymistä. Siellä bileiden olisi tarkoitus jatkua viiteen asti aamulla. Itse suuntaan teltalle.

Lauantaiaamu

Herään aamulla yksin teltassa puhelimen piipatessa. Katson ensin aamulla tulleen viestin. Kuvaaja kertoo lähteneensä jatkoille Rukatunturin lomakylään ja jääneensä sinne yöksi. Avaan toisen viestin. Eräs kaverini, joka ei ole Epiksillä on laittanut viestin.

Avaan teltan ja vilkaisen ulos. Myös naapuriteltan oviraosta ilmestyy pää pihalle. Sielläkin on herätty juuri samaan uutiseen. Hämmennys leviää ympäri festarialuetta. Asiaan suhtaudutaan kuitenkin hyvin tyynesti ja huumorilla. Kyllähän sitä osasi odottaa, että  festivaali ei ehkä pysyisi kasassa loppuun asti. 

Päätämme syödä yhdessä puuroa naapurin telttaleirin kanssa. Eevi Kailaksi esittäytyvä helsinkiläinen naapurini toteaa, että “Mikko Levon on kuin Ikaros, joka on lentänyt liian lähelle aurinkoa ja polttanut siipensä”.

Vertaus on niin osuva, että kaivan muistiinpanovälineet esiin ja kysyn, että mitkä ovat nyt päällimmäiset tunnelmat.

“Hämmentyneet fiilikset. Toisaalta olen iloinen että tultiin kokemaan tämä mutta olen myös iloinen että nyt voi lähteä pois. Fasiliteetit on vähän mitä on, kun ei ole mitään peseytymismahdollisuutta. Käytiin kysymässä eilen, että olisiko EA-pisteellä terveyssiteitä, mutta ei siellä ollut. Vapaaehtoiset alkoivat katsoa, että olisiko niillä antaa omistaan”, Kaila kertoo.

Mietin miltä itse näytän. Olen viimeisen kolmen päivän aikana vaihtanut kerran paidan ja alushousut. Käyttämäni farkkushortsit ovat kerta toisensa jälkeen saaneet kuivua päälläni. Tiedostan näyttäväni likaiselta ja haisevani pahalta. Mutta sama tilanne on myös kaikilla muillakin leirinnässä majoittuvilla.

Lähden metsästämään vettä infopisteeltä. Leirinnässä olevalla vesipisteellä ei ole enää kanistereita. Infon työntekijä kertoo, että sunnuntaille varatuista bussikuljetuksista pitäisi tulla tietoa päivän aikana. En saa kuvaajaan yhteyttä ja mietin, että tietääköhän hän edes, että festivaalit ovat loppuneet.

Palaan takaisin teltalle ja pian kuuluu kova huuto, kun peräkärryä vetävä mönkijä ajaa leirintäalueelle:

“Ilmaista kaljaa ja lonkeroa! Tulkaa hakemaan! Mikko Levón tarjoaa!”.

Ihmiset ympäri golfkenttää lähtevät juoksemaan kohti mönkijää. Ehdin hakea itselleni yhden kylmän oluen ja vesipullon ennen kuin parissa minuutissa jätesäkillinen juomia jaetaan pois.

Huhutaan, että mönkijöiden bensa alkaa loppua ja rahaa ei ole enää seuraavaan tankilliseen. Paras siis jakaa painavat juomat vaan pois, jotta ne olisi helpompi roudata alueelta pois. Toinen kuulemani huhu on, että järjestyksenvalvojille ei olisi enää ollut varaa maksaa viimeiseltä päivältä palkkaa. 

Konkurssi

Kuvaajamme Henri soittaa ja kertoo selvittävänsä parhaillaan, että miten pääsisi takaisin leirintäalueelle. Sukkulabussit ovat lakanneet kulkemasta. Muutaman tunnin säädön jälkeen hän saa lopulta liftattua kyydin paikalle.

Hyvin nopeasti tilanne ennakkoon maksamiemme paluubussien kohtalosta käy selväksi. Niitä tuskin tullaan järjestämään. Episten sivuille olevien Ouluun ja Rovaniemelle suuntautuvien paluubussien aikataulu on korvattu linkillä Matkahuollon sivuille.

Jälleen mönkijä ajaa leirintäalueen läpi. Nyt kävijöiden joukkoon heitellään limutölkkejä.

“Juokaa nämä niin ei tarvitse roudata täysiä pois!”, kuuluu ohikiitävästä mönkijästä.

Leiriytyjien keskuudessa käydään keskustelua, että festivaalien talouden kaatuminen on todella ikävä juttu. Lukuisat  järjestäjät, artistit, yrittäjät, teknikot ja muut festivaaliin osallistuneet, tulevat ottamaan taloudellisesti takkiin huonoista järjestelyistä. Empaattisesta suhtautumisesta tuntuu nousevan kuitenkin kollektiivinen halu auttaa. Moni kertoo, että osallistuisi mielellään kolehtiin, jossa kerättäisiin rahaa kaikille niille, joilta rahaa on jäänyt saamatta.

Festivaaleilla ollut tamperelainen Maija Aro kommentoi jälkitunnelmia: 

“Oli mukava tavata tuttuja, katsella keikkoja ja päivitellä festareiden keskeneräisyyttä. Vaikka Itselläni kaikki asiat on kunnossa, niin oma oikeustajuni ei kuitenkaan anna myöten sille, että olisin voinut katsoa kaikkea sormien läpi ja vain nauttia erikoisista festareista. Epäjohdonmukaisuus ei voi tarkoittaa epäoikeudenmukaisuutta, jota sadat ihmiset, työntekijät ja artistit sekä kävijät saivat osakseen huonojen järjestelyjen takia”, Aro tiivistää.

Mietimme vaihtoehtoja. Puhutaan jossain lähellä nopealla aikataululla järjestettävistä varjofestareista. Pitäisikö jäädä kuitenkin vielä yöksi ja varata huone jostain mökistä? Yksi vaihtoehto on yrittää liftata Kuusamosta Ouluun ja selvittää miten sieltä etenisimme etelää kohti. Horisontissa siintävät mustat pilvet ja ukkosen jyrinä saavat kuitenkin harkitsemaan asiaa uudelleen. Pakkaamme tavaramme ja siirrymme kohti tapahtuman sisääntuloporttia. Kiinnitän huomiota siihen, että alue näyttää siistiltä eikä irrallista roskaa ole juurikaan nähtävillä vaan kaikki roskat ja tyhjät juomatölkit on kerätty isoihin kasoihin, joista ne on helppo kerätä pois. 

Portilla tapaamme neljä muuta ihmistä joiden paluubussi oli myös peruttu. Käymme lyhyen neuvottelun ja päätämme ottaa tilataksin Ouluun vaikka se maksaakin paljon. Taksissa mietimme vielä hetken pitäisikö porukalla leiriytyä Ouluun ja käydä katsomassa Mallassaunassa järjestettävää libanonilaisen Ahmed Fakrounin keikkaa, jonka oli määrä esiintyä lauantaina Epiksillä. Lopulta päätämme kuitenkin vaihtaa junalippumme lauantai-illalle ja aikaistaa kotiinpaluuta vuorokaudella. 

Junan ravintolavaunussa tapaamme muitakin festivaaleilta saapuvaa kansaa. “Ai täällä on muitakin Episten veteraaneja?”, tuntematon henkilö toteaa iloisesti. Joku esittelee vastaanottamaansa tuoretta kuvaa tapahtuman epävirallisista jatkobileistä Rukalla sijaitsevasta Zone-ravintolasta. Kuvassa näkyy Mikko Levón. 

Lopulta saavun kolmelta yöllä Tampereen rautatieasemalle ja ihmettelen Hämeenkadun humalaista kaaosta odotellessani TKL:n bussia kotiin.

Jälkipyykki

Epikset olivat käsittämättömän huonosti järjestetty tapahtuma, joka tulee aiheuttamaan monille ihmisille varmasti pahojakin seurauksia. Tapahtumasta on nyt aloitettu esitutkinta, joka koskee tapahtuman turvallisuuspuolta. Monet artistit ovat tuohtuneita järjestelyihin. Levón on ilmoittanut ottavansa vastuun tapahtuman monista ongelmista.

Auttamatta liian pieni festivaalin tuotantotiimi teki valtavasti töitä tapahtuman eteen. Huhujen kautta on käynyt ilmi, että Turusta hätiin tulleella talkootiimillä on oleellinen panos siinä, että festarit ylipäätään saatiin käyntiin ja jatkumaan lauantaiaamuun asti. Lopulta monen tekijän summa kaatoi tapahtuman. On pieni ihme, että se pystyi jatkumaan näinkin pitkään. 

Tapahtuma-alalla on yleistä loppuunpalaminen ja huonot työolot. Voi vain kuvitella kauanko järjestävillä tahoilla kestää toipua viikonlopusta ja millaisia seurauksia heille kaikesta tästä koituu. Sanomattakin on selvää, että Episten kassavaje on valtava.

Samaan aikaan Epikset olivat taiteellisesti ja tunnelmaltaan aivan poikkeuksellinen tapahtuma, eivätkä epäonnistuneet järjestelyt muuta sitä millään tavalla. Vastaavanlaista yhteisöllisyyttä en ole kokenut missään muussa tapahtumassa Suomessa enkä usko, että mikään täällä järjestettävä tapahtuma tulee pitkään aikaan vetämään tunnelmansa puolesta vertoja Epiksille.

Se mitä golf-kentällä tapahtui osoittaa samaan aikaan sen, mitä yksittäinen festivaali voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. 

Takauma

Istun lauantaina metsäleirissä kahvia ja viiniä juoden. Festivaalit ovat loppuneet mutta runoilija Elina Sallinen paikkaa peruuntunutta keikkansa esiintymällä sammalten ja mustikanvarpujen keskellä. Aurinko paistaa kauniisti havujen läpi ja lämmittää iholla. Runoesityksen jälkeen seurueessa ryhdytään tekemään Tarot-luentaan ja päätän kysyä, että miten Epikset tulevat vaikuttamaan elämääni lyhyellä aikavälillä. Nostan esiin kortin. Se symboloi muutosta, menettämistä, uuden alkua ja uudelleensyntymistä.

Jään miettimään.

Edit 8.8.2023, klo 7:45. Korjattu maininta siitä, että Epikset olisi järjestetty Kainuussa. Epikset järjestettiin Pohjois-Pohjanmaalla.

Edit 9.8.2023, klo 14:51. Korjattu tieto siitä, että lava olisi uponnut mutaan. Todellisuudessa reittiä lavalle rakentanut kuorma-auto juuttui mutaan.