Viime aikoina on käyty kiihkeää keskustelua koulujen opetuksen laadun heikkenemisestä, eritoten suomea toisena kielenä opiskelevien eli niin kutsuttujen S2-oppilaiden asemasta ja siitä, kuinka vanhemmat haluavat valita lapsilleen paremmaksi mieltämänsä koulun painotusluokkien avulla. Helsingin kaupunki suunnitteli purkavansa painotettujen luokkien järjestelmän sen eriarvoistavan vaikutuksen takia, mutta pani suunnitelmansa jäihin syntyneen kohun vuoksi. Kaiken lisäksi Yle julkaisi sivuillaan “koulukoneen”, josta pystyi tutkimaan yksittäisten koulujen tietoja, esimerkiksi S2-oppilaiden määrän ja oppilaaksiottoalueen kotitalouksien tulotason.
Useat Voiman haastattelemat tutkijat sanovat, että keskustelu stigmatisoi S2-oppilaita ja matalan sosioekonomisen statuksen alueita. Etenkin koulukone on herättänyt tyrmistystä.
Koulutuspolitiikan professori Jaakko Kauko Tampereen yliopistosta kommentoi asiaa näin: “Se on vastaan Suomessa pitkään vallalla ollutta ajatusta, että pyritään takaamaan se, että jokainen lähikoulu on hyvä, ja että niitä ei arvoteta. Rankingeista seuraa se, että voi tapahtua kouluvalintaa, joka sitten entisestään kiihdyttää koulujen eriarvoistumista.”
“Koulukoneen indikaattoreiden valinta on poliittista. Mitkä tahansa indikaattorit sinne valitaan, oletuksena yleisöllä on, että se asia on tärkeä. Ylen puolella ei ymmärretty tietojen julkistamisen poliittisuutta eli sitä, mitä näiden faktojen esiintuominen tuottaa laajemmassa kontekstissa.”
Tutkijatohtori Heidi Huilla Helsingin yliopiston kasvatustieteiden laitokselta on todennut pääkaupunkiseudun peruskouluihin keskittyneissä väitöstutkimuksissaan, että myös matalan sosioekonomisen statuksen asuinalueilla koulut voivat menestyä mainiosti, kun toimintaa tietoisesti kehitetään. “Arki pitää saada toimivaksi. Siinä auttaa pysyvä henkilökunta ja hyvä johto, joka kohtaa oppilaat hyvinä, tavallisina ja arvostettuina.”
Professori Kauko toivoo, että keskustelussa mentäisiin pintaa syvemmälle, arvoihin. ”Kuulisin mieluusti sellaista poliittista puhetta, joka ei näkisi koulutuspolitiikalla ainoastaan välinearvoa muiden tavoitteiden saavuttamiseksi vaan myös pohdintaa siitä, minkälaiseen tulevaisuuteen halutaan lapsia kasvattaa ja kouluttaa. Siis koulutuspolitiikkaa sivistyksellisten tavoitteiden vuoksi.”
