Helsingin olympiastadionin ulkopuolella on sankoin joukoin katsojia seuraamassa naisten kävelykisoja. Lisäksi stadionin sisäpuolella hurraa lähes 30 000 henkeä, kun sinivalkoiseen urheiluasuun pukeutunut Sari Essayah ilmestyy portista takaisin kentälle. Essayah’lla on selvä etumatka kisakumppaneihin. He ovat kilpakävelleet yli 40 minuuttia. Essayah ylittää maaliviivan ensimmäisenä ja on Euroopan mestari vuosimallia 1994. Italialainen Annarita Sidoti ottaa hopean ja venäläinen Jelena Nikolajeva pronssin. Kaksikko tulee heti maaliin päästyään halaamaan kultamitalistia, minkä jälkeen kaikki kolme nojaavat polviinsa ja yrittävät tasata hengitystään 10 kilometrin koitoksen jälkeen.

Kävelyn maailmanmestariksi Essayah oli tullut jo edellisenä vuonna Stuttgartissa. Nykyisin 56-vuotias Essayah on Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja. Hän jos kuka on oikea henkilö puhumaan suomalaisten liikkumisen lisäämisestä ja rahoittamisesta. Essayah on jäsenenä seitsemässä urheilujärjestössä, esimerkiksi Kansainvälisessä Olympiakomiteassa, Yleisurheilun Tuki -säätiön hallituksessa ja Suomen Urheiluliiton eettisessä valiokunnassa. Edellisellä kaudella hän istui eduskunnan sivistys- ja tiedejaostossa, joka päättää muun muassa liikunnan rahoituksesta.

Runsaasta työmäärästä huolimatta Essayah pyrkii itse liikkumaan joka viikko, jotta jaksaa paremmin. ”Harrastan liikuntaa monipuolisesti: lenkkeilyä, juoksua, hiihtoa, kuntosalia, jonkin verran laskettelua ja sitten hyötyliikuntaa, esimerkiksi samoilen luonnossa ystävien kanssa.”

Palloja jo äitiyspakkaukseen

Sari Essayah on entisenä huippu-urheilijana tottunut liikunnalliseen elämäntapaan. Miten kaikkien suomalaisten liikkumista voisi lisätä valtiotasolta käsin?

Essayah’n mukaan tähän on useita keinoja. Ensiksikin liikunnan tarjoajilla pitää olla tarpeeksi rahaa toiminnan pyörittämiseen. Lisäksi liikuntaa voidaan tukea verotuksellisilla malleilla, kuten lahjoitusvähennyksin ja verokannustimilla.

”Liikuntajärjestöt ovat olleet esittämässä poikkihallinnollista, valtioneuvoston tasolla olevaa toimintakykyohjelmaa, joka pystyttäisiin lanseeraamaan eri ministeriöiden kautta. Sen lisäksi on esitetty erilaisia liikuntareseptejä, vähän samanlaisia kuin kulttuurilähetteet, ja ne kannattaisi laajentaa koko maahan.” Kulttuurilähetteillä kunnat ja kaupungit voivat tukea asukkaidensa kulttuurin harrastamista hieman työnantajien jakamien kulttuuriseteleiden tapaan. 

Työterveyshuollot järjestävät työelämässä mukana oleville työkykyä ylläpitävää toimintaa. ”Tänä päivänä tyky-toiminnasta tulee monelle mieleen vain se, että käydään kerran vuodessa työporukalla jossain kivassa paikassa. Tyky-toiminnan pitäisi kuitenkin olla säännöllisempää, ja sen pitäisi saada ihmiset pitämään parempaa huolta toimintakyvystään.”

Liikunnan lisääminen vaatii kannustamista ja otollisten olosuhteiden luomista. ”Olen joskus heittänyt, että äitiyspakkauksessa voisi olla mukana pallo, niin motoristen taitojen kehittäminen alkaisi jo vauvana.”

Kaikenikäiset liikkeelle

Essayah’n mielestä liikunnan tarjoaminen kansalaisille pitäisi ottaa vahvemmin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön ja hyvinvointialueiden ohjelmiin. ”Nykyisin hyvinvointialueiden rahoituksessa terveyden edistäminen vie vain yhden prosentin, mikä on liian vähän. Myös kunnissa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rahoitus on liian pientä”, Sari Essayah sanoo.  

Jotta yhteiskunta kannustaisi kansalaisiaan arkiliikunnan pariin ja mahdollistaisi kilpaurheilun kansainvälisellä tasolla, on erityisen tärkeää pitää huolta kuntien liikuntabudjetista. ”Kunnat ovat loppujen lopuksi paljon merkittävämpiä liikunnan rahoittajia kuin valtio.”

”Liikunnan rahoittaminen on investointi, joka säästää.”

Kuntien liikuntatoimissa pidetään huolta ensinnäkin siitä, että lapsille ja nuorille on liikuntamahdollisuuksia. Kunnat huolehtivat myös liikuntapaikoista ja järjestävät erityisryhmien ja ikäihmisten terveysliikuntaa. Liikkuvat-ohjelma taas on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen terveysliikunnan kokonaisuus, jolla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä.

”Liikunnan lisäämiseen panostaminen on myös tehokas keino vähentää terveyspalvelujen kysyntää. Liikunnan rahoittaminen on investointi, joka säästää.” Kun ihmisillä on mahdollisuus riittävään liikkumiseen, heidän sairauskulunsa ovat vähäisemmät. Lisäksi ikäihmiset saavat liikunnan ansiosta enemmän terveitä vuosia, Essayah toteaa.

Kuitenkin kilpaurheiluun liittyy myös epäterveellisiä käytäntöjä, jotka voivat ajaa nuoria esimerkiksi syömishäiriöihin. Essayah ei nuorena joutunut onneksi kokemaan painetta laihduttamisesta. ”Kestävyyslajissa painonhallintaa ei tarvitse miettiä, vaan pitää huoli siitä, että syö tarpeeksi, koska kulutus on niin kovaa.”

Harrastustakuun hidas startti

Vuonna 2017 Juha Sipilän hallitus päätti lasten ja nuorten harrastustakuusta, joka takaa vähintään yhden mieluisan harrastuksen. Harrastustakuulla pyritään vahvistamaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja vähentämään syrjäytymistä. Osa kunnista on tosin lähtenyt harrastustakuuseen mukaan hyvin hitaasti.

Nuorisotutkimusseura ry:n tutkimuksen mukaan muun muassa harrastamisen kaupallistuminen ja lisääntynyt kilpailullisuus ovat vaikuttaneet siihen, etteivät kaikki lapset ja nuoret saa hyvinvointiaan lisäävää harrastusta. Lisäksi alaikäisiä sulkevat pois harrastuksista jo varhain vaadittava lajikohtainen sitoutuminen ja alueellinen saavutettavuus.

Tietyn urheilulajin aktiiviharrastajat joutuvat esimerkiksi ostamaan lajikohtaisen lisenssin. ”Olen yrittänyt urheilujärjestöjen puolella viedä eteenpäin sitä ajatusta, että olisi mahdollista yhdistää lisenssejä. Olisi hyvä, ettei lapsen tarvitsisi valita kovin aikaisin, että jos pelaan jo koripalloa, perheelläni ei enää ole varaa ostaa toisen lajin lisenssiä”, Sari Essayah sanoo.  Hän ehdottaa, että alle 10-vuotiailla lapsilla voisi olla yksi urheiluharrastuslisenssi, jonka alla voisi kokeilla kaikkia mahdollisia lajeja. Muutenkaan lajivalinnassa ei kannattaisi erikoistua liian aikaisin, koska silloin treenaamisesta tulee yksipuolista.

Essayah pitää hienona sitä, että kuntatasolla on luotu urheiluvälinelainaamoita. ”Lainaamoiden ansiosta perheen ei tarvitse heti investoida johonkin kalliimpaan urheiluvälineeseen.”

Hän muistelee entisaikojen yleisseuroja, joissa lapset ja nuoret talvisin hiihtivät ja kesällä osallistuivat yleisurheiluun. ”Olen sanonut esimerkiksi nuorille hiihtäjille, että mitä parhainta kesäharjoittelua on osallistua yleisurheilutoimintaan ja vaikka pelata jalkapalloa. Ei tarvita lapsena erityistä kesäharjoittelua hiihtäjille tai erityistä talviharjoittelua yleisurheilijoille.”

Järjestötoiminta luo yhteisöllisyyttä

Suomen urheilujärjestelmä eroaa monista muista maista siinä, että meillä harrastavat samoissa urheiluseuroissa kuntoliikkujat, lapset ja nuoret ja myös ne, jotka jatkavat kilpaurheiluun saakka. Yleensä vasta siinä vaiheessa, kun suomalainen urheilija on jo maajoukkuetasolla ja osallistuu arvokisoihin, hän alkaa saada omaa rahoitusta. Olympiakomitea huolehtii huippu-urheilun toimintaedellytyksistä.

”Oma sponsorirahoitus tulee yleensä vasta huipputasolla. Huippu-urheilun tukeminen on kudottu järjestelmän sisälle, ja sama järjestelmä tuottaa meillä lapsista ja nuorista aikanaan niin kuntoliikkujat kuin huippu-urheilijat”, Sari Essayah sanoo. Se on hänestä toisaalta erittäin hyvä asia, sillä Suomessa kaikkien ihmisten liikunta koetaan tärkeänä. ”Tämä mahdollistaa sen, että joku voi hioa taitojaan huipputasolle asti.”

Hän toivoo, että Suomessa pidettäisiin hyvää huolta kansalaisjärjestötoiminnasta. ”Kansalaisjärjestötoiminta on pohja koko meidän urheilutoiminnallemme, jotta se pysyy pystyssä.”

Essayah harmittelee sitä, että yhä harvempi on valmis toimimaan urheilujärjestöjen vapaaehtoistöissä ja olemaan mukana lasten urheilussa. ”Urheilu luo kuitenkin yhteisöllisyyttä suomalaisessa yhteiskunnassa”, Essayah muistuttaa.