Artikkeli on julkaistu Voiman talousliitteessä.
Voima-talous 2/2023 ilmestyi Voiman 8/2023 välissä.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Edellinen hallituskausi oli poikkeuksellisten kriisien aikaa. Koronapandemia ja Venäjän aloittama hyökkäyssota sekä sitä seurannut energiakriisi vaativat valtioilta ja keskuspankeilta voimakkaita toimia yritysten ja kotitalouksien tukemiseksi. Antti Rinteen ja Sanna Marinin johtamien hallitusten kaudella julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen nousikin vuoden 2019 tasolta 13,6 prosenttiyksikköä vuoteen 2022 mennessä, jolloin velan suhde BKT:hen oli 73 %. Osa velan kasvusta selittyy julkisen velan tilastoinnissa tehdyillä muutoksilla.
Velkaantumisella kriisitoimien rahoittamiseksi oli takanaan laaja puoluerajat ylittävä kannatus. Julkisen velan lisäyksessä ei ollut kuitenkaan kyse vain kriisitoimista. Taustalla oli myös aiempien hallituskausien talouspolitiikan linjasta poikkeava suhtautuminen julkiseen velkaan. Julkisen talouden kestävyysvajetta ei Rinteen ja Marinin hallitusten ohjelmassa nostettu yhtä suureen rooliin kuin kahden aiemman hallituksen ohjelmissa.
Koronakriisi muutti hetkellisesti suhtautumista julkiseen velkaan myös laajemmin. Esimerkiksi Euroopan unionissa finanssipolitiikkaa rajoittavat säännöt laitettiin sivuun. Velkataakkojen kasvu sai myös eri tahot pohtimaan luovia ratkaisuja taakkojen vähentämiseksi. Esimerkiksi työelämäprofessori Vesa Vihriälä esitti osan Euroopan keskuspankin hallussa olevan velan muuttamista nollakorkoisiksi ikuisuuslainoiksi, mikä käytännössä olisi tarkoittanut velan mitätöimistä. SAK:n ekonomistina toiminut Anni Marttinen esittikin keskuspankkivelan suoraa alas kirjaamista.
Koronakriisistä ei kuitenkaan seurannut pysyvää julkisen velan uudelleenajattelua. Opposition mielestä Marinin hallituksen velkaantuminen oli liiallista ja nyt on edessä paluu talouskuriin. Petteri Orpon johtaman oikeistohallituksen finanssipolitiikka rakentuu suoraan valtiovarainministeriön laskeman kuuden miljardin euron sopeutustarpeen varaan. Taustalla arviossa ovat laskelmat julkisen talouden kestävyysvajeesta, joka on nostettu taas keskeisemmäksi talouspolitiikan ohjenuoraksi.
Useiden eri kriisien, kuten pandemian, energiakriisin ja ilmastokriisin, yhteen kietoutuneisuutta ja toisiaan vahvistavaa luonnetta on kuvattu monikriisin käsitteellä. Talouskuri sopii huonosti monikriisin aikakaudelle. Kuten BIOS-tutkimusyksikön tutkijat Tero Toivanen, Paavo Järvensivu ja Ville Lähde toteavat Talouskuri tuli Suomeen -kirjaan kirjoittamassaan luvussa, 2010-luku oli talouskurin vuosikymmenenä menetetty vuosikymmen niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ekologisen kestävyyssiirtymän näkökulmasta. Määrätietoista julkisten menojen leikkaamista on hankalaa yhdistää kestävyyssiirtymän vaatimiin julkisiin investointeihin.
Orpon hallitusta laajemminkin vallitseva talouspoliittinen linja nojaa siihen, että tiukka finanssipolitiikka mahdollistaa rahoituksen kanavoimisen muista kohteista kestävyyssiirtymään. Säästöjen ajatellaan luovan kriiseissä tarvittavaa liikkumavaraa. Julkisen velan vähentäminen tai sen kasvun hillitseminen ei tässä ajattelussa ole ristiriidassa kestävyyssiirtymän kanssa vaan päinvastoin mahdollistaa siirtymän toteuttamisen. Tähän makrotaloudelliseen regiimiin kuuluvat lisäksi vahva tukeutuminen yksityiseen sektoriin sekä keskuspankin tiukka itsenäisyys. Suomessa tällaista linjaa edustavat esimerkiksi valtiovarainministeriö ja talouspolitiikan arviointineuvosto. Myös Euroopan unionin talouspoliittinen kokonaisuus nojaa tähän linjaan.
Bristolin yliopiston taloustieteen professori Daniela Gabor kutsuu hiilen hinnoitteluun ja yksityiseen rahoitukseen nojaavaa kestävyyssiirtymää big finance -näkökulmaksi erotuksena big green state -näkökulmaan, jossa siirtymän keskiössä ovat massiiviset julkiset investoinnit. Big finance -näkökulman heikkoutena on Gaborin mukaan poliittinen hyväksyttävyys, kun julkisten menojen leikkaukset yhdistyvät elinkustannuksia kohottaviin hiiliveroihin.
Ainoastaan valtiolla on myös, kuten BIOS-tutkimusyksikkö on todennut, kykyä ja legitimiteettiä koordinoida kestävyyssiirtymää kokonaisuutena. Velkaan ja alijäämään keskittyvä tiukka finanssipolitiikka ja sitä ohjaavat säännöt tekevät kuitenkin riittävien julkisten investointien toteuttamisen vaikeaksi. Ajatushautomo New Economics Foundationin analyysin mukaan ainoastaan neljä Euroopan unionin maata (Irlanti, Ruotsi, Latvia ja Tanska) kykenisivät toteuttamaan 1,5 asteeseen rajoittuvan lämpenemisen skenaarion mukaiset julkiset investoinnit pysyen samalla Euroopan komission esityksen mukaisten velka- ja alijäämäsääntöjen puitteissa.
Koronakriisi osoitti valtioiden kyvyn massiivisiin ja nopeisiin talouden tuki- ja ohjaustoimiin. Toimien rahoituskaan ei muodostunut ongelmaksi, koska keskuspankit tukivat finanssipoliittisia toimia ostamalla valtioiden velkakirjoja. Esimerkiksi euroalueen maiden pandemian aikana liikkeelle laskemasta velasta yli 80 % päätyi EKP:n haltuun. Julkisen velan vähentämiseen keskittyvän politiikan sijaan tätä kykyä ja tietoutta tulisi seuraavaksi hyödyntää kestävyyssiirtymän toteuttamiseen. Kuten poliittisen talouden tutkija Antti Ronkainen kirjoittaa Ajatuspaja Visiolle tekemässään analyysissa: ”Yksittäisten mittarien sijaan talouspoliittisessa keskustelussa tulisikin keskittyä siihen, miten Eurooppaa uhkaavaan monikriisiin vastattaisiin kokonaisvaltaisesti.”
Kirjoittaja on poliittisen talouden väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa.
