Artikkeli on julkaistu Voiman talousliitteessä.
Voima-talous 2/2023 ilmestyi Voiman 8/2023 välissä.
Löydät muut verkkosivuillamme julkaistut talousliitteen artikkelit täältä.
Pitkäaikaisen ja laajamittaisen ilmastokriisin rinnalla maailma kärsii korona-pandemian jälkimainingeista ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista. Demokratiaa, tasa-arvoa ja kansalaisyhteiskunnan tilaa rapautetaan yhä useammassa maassa.
Rinnakkaiskriisien vaikutukset näkyvät myös siinä, ettei kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa olla edetty sovittuun tahtiin. Joidenkin tavoitteiden osalta on jopa otettu takapakkia. Humanitaarisen avun tarve on myös lisääntynyt. YK:n pääsihteerin mukaan vuoden 2023 alussa 360 miljoonaa ihmistä oli hätäavun tarpeessa. Tämä on 30 % enemmän, kuin viime vuonna. Maailmassa on nyt noin 65 kertaa Suomen väkiluvun verran ihmisiä, joilla ei ole perustarpeita, kuten ruokaa, puhdasta vettä tai kattoa pään päällä.
Valtioiden hädässä olevien auttamiseen osoittamat rahat eivät ole kasvaneet suhteessa avuntarpeeseen. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan viime vuonna niin kutsutut julkiset kehitysyhteistyövarat kasvoivat globaalisti. Tämä johtui suurelta osin Ukrainan sodan seurauksista. Kaikista vähiten kehittyneille maille suunnatun rahoituksen taso kuitenkin laski. Tämän seurauksena YK-järjestöt ovat joutuneet vähentämään ruoka-apuansa Jemenin kaltaisissa maissa. Päätösten inhimillinen hinta on kova.
Suomi ei ole immuuni maailman tapahtumille. Monikriisien aikakaudella, globaalissa maailmassa, jossa muun muassa valtioiden taloudet, ilmasto, ruokaturva, ja energiaturva ovat läheisesti ja monimutkaisesti yhteennivotut, ei mikään maa pärjää yksin. On hyvä muistaa, että Suomikin on saanut Maailmanpankin kehitysapua vuosina 1945-1975.
Moninaisten kriisien ratkaisemiseen ei luonnollisesti riitä suomalainen kehitysrahoitus. Merkittävimmät ratkaisut ovat rakenteellisia. Rikkaruohon kitkemisestä on apua vain hetkellisesti, ellei upota käsiä syvälle multaan ja poista sitkeää juuristoa. Maailmantalouden tulisi rahoittaa kestävää kehitystä, ei kriisejä ja kurjuutta. Maailman finanssi- ja kauppapolitiikasta, rahoituksesta ja teknologiasta päättävistä sääntelyelimistä on tehtävä demokraattisempia. Aggressiiviseen verovälttelyyn ja laittomiin rahavirtoihin on puututtava. Kehitysyhteistyö ja globaalit kumppanuudet toimivat parhaimmillaan näidenkin edistämiseksi.
Kun mietimme, onko meillä varaa investoida kehitysyhteistyöhön, tulee kysymys kääntää toisin päin: onko meillä vaihtoehtoa? Jos haluamme rakentaa kestävää tulevaisuutta ja panostaa tasa-arvoon ja demokratiaan, täytyy uskaltaa toimia näiden periaatteiden mukaisesti – niin rajojemme sisällä, kuin niiden ulkopuolellakin.
Kirjoittaja toimii ohjelmapäällikkönä Fingossa.
